Hahmonluonti

Kun olet lukenut kaikki sivujen tekstit läpi ja olet vakuuttunut siitä, että haluat liittyä AC:n pelaajien joukkoon, seuraava askel on tietenkin liittyminen ja hahmonluonti! Homma toimii yksinkertaisesti niin, että rekisteröidyt foorumiin ja laitat hahmosi Hahmohakemukset-osioon. Kun hahmokuvauksesi on hyväksytty, olet heti valmis pelaamaan! Mitään aikaisempaa roolipelikokemusta ei tarvita, kaikki mitä tarvitaan on jonkinasteinen kirjoitustaito ja hippunen mielikuvitusta. Jos olet nettiroolipelaamisen suhteen täysi untuvikko, ylläpito kyllä auttaa perusteiden kanssa. Roolipelaamisenkin suhteen auttaa kuitenkin ihmisten yleinen oppistaktiikka: katso mitä muut tekevät ja tee samalla tavalla perässä.

Kirjoittaessasi älä pelkää keksiä jotain aivan uutta! Näiltä sivuilta löytyvät tekstit on luotu auttamaan pelin maailman sisälle pääsemisessä, kukaan ei kiellä sinua täydentämään itse sitä, mitä teksteistä puuttuu. Ylläpitäjät kyllä huomauttavat jos jokin menee yli.

Jotta turhilta hylkäyksiltä vältyttäisiin, aloita hahmokuvauksen kirjoittaminen mielummin ensin johonkin teksinkäsittelyohjelmaan, älä suoraan foorumiin. Kirjoita hahmokuvaus ja käy se läpi huolellisesti ja ajatuksella. Vasta, kun olet aivan varma, että hahmo on valmis, lähetä se foorumille hyväksyttäväksi.

Kuinka välttää Mary Sue -hahmon tekeminen?

Alle olen kerännyt muutaman yleisimmän hahmo-ominaisuuden, joita välttämällä, tai ainakin selittämällä huolellisesti miksi hahmosi on tällainen, vältät tekemästä Mary Sue -hahmoa, eli hahmoa, joka on kaikin puolin kaunis, täydellinen ja virheetön sekä erikoinen, mystinen ja ’cool’. Kokemuksesta voin sanoa, että Mary Sue -hahmo ei ole huono itsessään (pelaan itsekin yhdellä!), olen vain huomannut, että sellaisella ei yleensä jaksata pelata kovinkaan kauaa. Liian täydelliseen hahmoon kyllästyy paljon nopeammin kuin hahmoon, jolla on heikkouksia ja jonka elämässä on paljon ongelmia ja epäkohtia, joita hän yrittää epätoivoisesti ratkoa. Näitäkään piirteitä ei tarvitse toki pelätä, vaan jos olet aloitteleva kirjoittaja, olet silti tervetullut mukaan pelaamaan AyselChimassa! Ylläpito kyllä antaa parannusehdotuksia ja ideoita hahmostasi ja auttaa sinua luomana hahmoja, joita rakastat vielä kymmenenkin vuoden päästä! 🙂

• Hahmo on orpo – Kaduilla kasvavista lapsista ei yleensä tule hyväsydämisiä aikuisia.
• Hahmo lähtee kotoa nuorena – Miksi hahmosi jättää äidin lämpimät lihapadat ilman syytä?
• Joku opettaa hänelle taistelua vaikka hän on tyttö, ilman hyvää syytä – Keskiaikaisessa maailmassa naisten paikka ei ole toimia sotilaana.
• Hahmo on salamurhaaja, lohikäärmeratsastaja, demoninmetsästäjä, hyvä maagi tms. – Nämä ammatit ja asemat vaativat paljon koulutusta, eikä teini-ikäinen tai nuori aikuinen ole vielä tarpeeksi kokenut toimiakseen vaativassa ammatissa itsenäisesti.
• Hahmolla on traaginen menneisyys – Huono lapsuus jättää ylenensä pahat henkiset traumat.
• SusiPrinsessaLohikäärmeratsastajaSotamaagiSalamurhaajaMerirosvo – Eli aivan liikaa asiaa yhdessä hahmossa. Kaikkea ei kannata tunkea samaan hahmoon, tee sen sijaan vaikka monta hahmoa.
• Hahmolla ei ole ammattia – Jokaisen on syötävä, joten jos hahmo ei asu vanhempiensa luona, hän tarvitsee ammatin, joka tuo leivän pöytään.
• Hahmo on iloinen mutta vakava, hän on hullunrohkea, mutta tietää koska kannataa pitää päänsä kylmänä – Hahmon luonteenpiirteet on siloteltu, jotta hahmolla ei olisi yhtään heikkouksia. Tuloksena on täydellinen ja persoonaton hahmo.
• Täydellinen ulkonäkö – Auringonlaskun kultaiset hiukset, smaragdinväriset silmät ja pieni huomaamaton arpi tekemässä hahmosta persoonallisemman. Arven saantitapa on yleensä jokin hyvin triviaali, koska se on hahmolla vain anatamassa tälle särmää. Yleensä nimenomaan hiukset ja silmät ovat erikoiset tai erikoisen väriset.

 

Välttämällä näitä, vältät suurimmat hahmonluonnin sudenkuopat ja kliseet.

Hahmokuvauksen pakolliset tiedot:

Nimi

• Ihmisillä, haltioilla, kentaureilla yms. ihmissukuisilla olennoilla etu- ja sukunimi. Demoneille riittää jonkinlainen kutsumanimi.
• Suvun nimen lisäksi hahmon toinen nimi voi olla esim. ammatinnimi, lisänimi, kotipaikan nimi, tai esim. isän- tai äidinnimi (esim. sen-ja-sen poika/tytär).
• Parhaimpia ja suositelluimpia nimiä ovat fantasianimet sekä suomenkieliset luontonimet. Minkään kieliset nimet eivät siis käy, tämä koskee myös englannin- ja japaninkielisiä nimiä. Aysiassa ei puhuta tämän maailman kieliä, joten muunkieliset nimet eivät ole millään tavalla perusteltuja. Fireheartin voi aivan hyvin suomentaa Tulisydämeksi.
• Tarkistathan että haluamasi nimi ei ole jo varattu foorumilla. Koska maailmassa on loputon määrä nimiä, jätetään kaimat tästä pelistä pois sekaantumisten välttämiseksi.

Ikä/syntymäpäivä

• Tarkista lajikuvauksista kunkin lajin keskimääräinen ikäodote.
• Tällä hetkellä eletään vuotta 675

Laji

• Ihminen, haltia, kentauri, demoni, merihaltia, kääpiö, lohikäärme tai hukka.

Sukupuoli

• Mies/uros tai nainen/naaras

Kielitaito

• Hahmosi kielitaito ja äidinkieli.

Ammatti/nykyisyys

• Mitä se hahmo tällä hetkellä puuhaileekaan.

Ulkonäkö

• Tarkka ulkonäkökuvaus. Voi kertoa mm. pituuden ja painon, hiusten- ja silmienvärin, kasvojen muodon, ruumiinrakenteen (laiha vai tukeva), minkälaisia vaatteita ja koruja yleensä pitää yms. Tämä kuvaus on kaikki, mitä vastapelaaja saa tietää hahmosi ulkonäöstä, eli laadi se huolella. Kuva hahmosta on mukava lisä.

Luonne

• Tästä kohdasta kannattaa tehdä suhteellisen pitkä ja selvittää itselleen perusteellisesti minkälainen hahmo oikeastaan onkaan.
• Voit kertoa miten hahmo käyttäytyy tutustuessaan uusiin ihmisiin, mistä pitää, mitä vihaa, miten suhtautuu toisiin lajeihin, missä on hyvä/huono yms.
• Hahmosi uskonnollinen vakaumus (mikä/mitkä jumalat ovat hänelle tärkeimpiä; onko hahmosi aytolainen vai palvooko muita jumalia) ja suhtautuminen demoneihin ja puoliverisiin; pelkääkö tämä heitä vai pitääkö koko asiaa yhdentekevänä.
• Keksi hahmollesi myös muutama heikkous, jotta hänestä ei tule liian täydellistä!

Menneisyys

• Millaisissa olosuhteissa hahmosi eli, millainen lapsuus hänellä oli, miksi hänestä tuli sellainen kun hän on, mitkä asiat motivoivat häntä, mitkä ovat hänen elämäntavoitteensa?
• ”Hahmo ei muista menneisyyttään” on huono selitys. Vaikka hahmo ei tiedä, sinä tiedät. Ja jos kerran hahmosi on menettänyt muistinsa, miksi näin on käynyt?

Magiataidot (ei pakollinen)

• Hahmosi magiaelementti ja hänen osaamiaan loitsuja (esim. esineidenkutsumisloitsu, sateenluomisloitsu jne.)
• Haluan erityisesti korostaa, että magia vaatii todella paljon opettelua. Alle 20-vuotias ei millään voi osata enempää kuin pari loitsua, ja nekin hän hallitsee huonosti. Usein aikuisetkaan alan ammattilaiset eivät hallitse kuin 3-5 loitsua, eli pidä hahmosi magiataidot realistissa mitoissa.

 

Yllämainittujen lisäksi voit kertoa muitakin asioita esim. perheen, lempinimen, lemmikit, ystävät, saavutukset, lempiruoan, aseet ja muut tavarat yms.

Sitten vain hahmokuvausta väsäämään! Jos sinulla on kysymyksiä, voit esittää ne vieraskirjassa tai lähettää sähköpostia osoitteeseen ayselchima@gmail.com

Esimerkkiammatteja

Takaisin ylös ↑

Alla on kuvailtu joitakin Aysian ammatteja, joita pelaajat voivat valita hahmolleen. Myös kaikki muut ammatit, jota tässä ei ole mainittu käyvät! Ammattikuvaukset on tehty ensisijaisesti AyselChiman pöytäroolipeliversiota varten, mutta ne ovat luettavissa myös täällä hahmonluonnin tueksi.

Soturipappi

Soturipapit ovat Ayselin luostareissa koulutettuja hänen luvattuja sotilaitaan. He ovat vahvoja niin magian kuin aseidenkin käytössä ja he astuvat sotatantereelle päällään niin ylipapittaren kuin itse Ayselinkin siunaus. He ovat oikeudenmukaisia heikomman puolustajia, eivätkä peränny niin pitkään, kun heissä henki pihisee.

Soturipappien koulutus alkaa jo lapsena. Orvot tai vanhempiensa luostarille lahjoittamat lapset ryhtyvät opiskelemaan Ayselin viisautta, filosofiaa, historiaa, matematiikka ja parantamista ja heidän edistymistään tarkkaillaan. Jumaltuntemuksessa, magiassa ja demonituntemuksessa vahvimmat valitaan neljätoistavuotiaana aloittamaan itse soturikoulutus. Mielen lujuus ja puhtaus on koulutuksen tärkein kantavin teema, ja ne, jotka poikkeavat Ayselin polulta hylätään heti.

Päivärytmi soturikokelailla on tiukan kurinalainen: he heräävät ennen auringonnousua tekemään aamuharjoitukset, jonka jälkeinen päiväaikataulu sisältää opiskelua, työntekoa ja lisää harjoituksia. Ainoat päivää tauottavat hetket ovat luostarin pääalttarilla pidettävät yhteiset rukoushetket.

Pappien tarkoitus on kehittää itseään, mutta ennen kaikkea auttaa muita ja tehdä maailmasta parempi paikka elää. Soturipapit opiskelevat ja kouluttautuvat jotta he olisivat valmiita suorittamaan Ayselin tehtäviä ja auttamaan muita myös luostarin ulkopuolella.

Soturipapit taistelevat oikeudenmukaisuuden ja hyvyyden puolesta. Jos ylemmät papit huomaavat, että joku ei ole sydämeltään puhdas, hänen ei anneta valmistua soturipapiksi. Luostarille on ensiarvoisen tärkeää että soturipapin tunnusta kantavaan soturiin voi luottaa.

Osa niistä, jota ei hyväksytä soturipapiksi jatkavat tavallisina pappeina ja osa jättää luostarin kokonaan. Osa jää myös luostariin suorittamaan muita, esimerkiksi demoninmetsästäjän tehtäviä.

Soturipapit ovat useimmiten miehiä, mutta myös halukkaat naiset otetaan mukaan koulutukseen. Laji ei estä koulutukseen pääsemistä, mutta haltiasoturipappeja ei tavata, sillä he eivät kuulu Barcelin Ayselia palvovan luostarilaitoksen piiriin vaan palvovat muita jumalia.

Soturipapit ovat usein lähitaistelijoita, jotka käyttävät siunattuja aseita ja magiaa demonien ja muiden vihollistensa murskaamiseen. Heillä on usein mukanaan myös suojelevia amuletteja. Soturipappeja lähetetään tuhoamaan demoneja, auttamaan kylissä ja selvittämään poliittisia sotkuja. Barcelin kuningaskin luottaa Ayselin luostareiden sanaan ja ongeelmanratkaisutaitoon, joten kuningashuonekin pyytää soturipappien apua kiperässä tilanteessa.

Sotilas

Joko armeijan riveissä palvelleet sotilaat tai rahan perässä työtä tekevät palkkasotilaat ovat nähneet taistelun kauhut ja karaistuneet taitaviksi taistelukoneiksi. Läheltä nähty sodan julmuus on kivettänyt heidän luonteensa eikä sotilaan sanalle tee mieli sanoa vastaan.

Barcelissa sotilaita kerätään vapaaehtoisten lisäksi yksinkertaisesti värväämällä. Tavallisen sotilaan koulutus kestää vuoden ja jos kokelas ei osoita mitään suurempia ylenemiseen vaadittavia ominaisuuksia, hän jää tavalliseksi keihänmieheksi eturintamaan. Sotakokemus, kiinnostus ja taito nostavat sotilaan arvoa ja keihänmiehestä on helppo yletä tavalliseksi miekkamieheksi. Barcelin sotajoukoissa on monia erilaisista sotilaista koostuvia rykmenettejä, ja rikkailla ratsumiehillä, kentaureilla ja hukilla on omat nopeisiin hyökkäyksiin ja tiedusteluun erikoistuneet joukkonsa.

Isirionissa haltiat painottavat luonteestaan johtuen enemmän sotajoukkojen laatuun kuin määrään. Hyvin harva sotapäällikkö vetää kokeilta kylistä mukaansa väkipakolla, joten joukot perustuvat enimmäkseen vapaaehotisuuteen ja jokaiselle kylälle asetettuihin sotilaidenluovutuskiintiöihin.

Isirionin sotajoukkojen perustan muodostavat raskaammat keihäsmiehet ja kahden miekan tai miekan ja kilven kanssa nopeasti liikkuvat jalkamiesjoukot. Myös hevosia ja aarnikotkien vetämiä vaunoja käytetään jonkin verran.

Sotilaiden elämä on kurinalaista ja perustuu jatkuvalle oman kunnon ja taitojen kehittämiselle. Myös perusjoukkojen koulutukseen kuuluu perustietoa strategiasta, maastosta ja sotataidosta, mutta mitä ylemmäksi sotilaan arvo nousee, sitä enemmän hän käyttää aikaansa johtamistaitojen ja tekniikkojen parissa. Tärkein sotilaan taito on kuitenkin oman aseen erinomainen hallinta, ja jatkuvasti liikkuvilla leireillä mukanan kulkevat asemestarit pitävät kyllä huolen, että joukoissa ei ole mukana heikkoja lenkkejä. Jos joku ei läpäise aseenkäytön taitotestejä, hän ei poistu harjoitteiden ääreltä ennenkuin testi on suoritettu.

Kova ja julma elämä ei tietenkään sovi kaikille, ja jonkinverran sotilaita joudutaan passittamaan takaisin kotiin, sillä heidän öisten painajaistensa aiheuttamat huudot eivät anna toisten nukkua. Ne jotka kestävät sodan kauhut kovettuvat Aysian pelätyimmiksi sotilaiksi, jotka kohtaavat vihollisen silmästä silmään näyttämättä pisaraakaan pelkoa.

Yksi mahdollisuus entisille sotilaille ja itseoppineille sotamestareille on ryhtyä palkkasotureiksi jotka metsästävät rikollisista luvattuja palkkioita, lahtaavat demoneita ja puolustavat ylimyksiä ja kauppiaiata – kaikki tietenkin lihavaa palkkiota vastaan. Palkkasotilaat ovat hyvin selakaista sakkia eikä heillä ole muuta yhteistä kuin oma ammattikiltansa, johon he kuuluvat. Osa palkkasotilaista on kunniallisia ylpeitä sotilaita ja osa vain rahan takia töitä tekeviä niljakkeita.

Demoninmetsästäjä

Kuolevaisten pahin vitsaus on aina ollut Chiman demonit, jotka pykivät tuhoamaan kaiken tieltään, jos kukaan ei pysäytä niitä. Vahvimmat demonit voisivat aivan hyvin syödä sisäänsä kokonaisia kyliä, jos demoninmetsästäjät eivät pitäisi niitä kurissa. Demoninmetsästäjät ovat hyvin sekalaista sakkia ja toimivat kukin omien tarkoitusperiensä vuoksi: toiset ovat palkkion perässä, toiset luostarin hommissa ja osa jahtaa demoneita hyvää hyvyyttään.

Jotkut soturipappikokelaat, jotka on hylätty kesken koulutuksensa tai jotka eivät olekaan valmiita soturipapin ammattiin, ryhtyvät luostarin demonimetsästäjiksi. Suurin osa toimeksiannoista on yksittäisen kiusademonin häätämistä terrorisoimasta jonkun kylän rauhaa, mutta myös suuria, kokonaisia kyliä hetkessä nielaisevia demoneita joudutaan satunnaisesti tuhoamaan.

Demoninmetsästjille maksetaan usein palkkasotilaitakin paremmin, mutta ammatissa on hurjat riskit. Aivan kuka tahansa ei voi metsästäjäksi ryhtyä, sillä kyky aistia demmoneita on pitkälti myötäsyntyinen, eikä sitä ole helppo opetella. Demonituntija ei pääse demonien auroista milloinkaan eroon ja osa ajautuu hulluksi joutuessaan vuosikymmeniä kuuntelemaan spektaaridemonien juonittelevaa surinaa korvissaan.

Monia vuosia toiminut ja mahtavia demoneja lahdanneen metsästäjän ura kaatuu hänen itse luomansa suuren demonin käsiin. Joka kerta kun demoni tapetaan, yhtä lailla sen tuskasta ja kuolinkorinoista syntyy demoni ja metsästäjän tappaessa yhtä enemmän ja enemmän demoneita, niiden jäänteistä syntyvä demoni kasvaa kasvamistaan. Demoninmetstäjän on pidettävä negatiiviset tunteensa kurissa, sillä tämä hänen vastademoninsa on aina läsnä ja valmiina tarttumaan mihin tahansa, jonka avulla se saisi metsästäjän voimakkaan ruumiin vallattua itselleen. Lopulta tämä vastademoni kasvaa tarpeeksi suureksi ja hyökkää metsästäjän kimppuun voittaen tämän. Demoni valtaa metsästäjän ruumiin ja ottaa tämän voimat itselleen, ellei metsästäjä ole tarpeeksi taitava ja keskitä kaikkea viimeistä magiaansa kadottaakseen demonin itsensä mukana pois tästä maailmasta. Jokaisen suuren demoninmetstäjän taru loppuu samalla tavalla ja historia tuntee vain yhden sankarin, joka on pystynyt kukistamaan oman vastademoninsa ja jatkamaan tarinaansa.

Barcelissa on joitakin demoninmetsätäjäsukuja, jotka ovat täysin omistaneet elämänsä näiden olentojen tuhoamiseen. Haltioiden yleinen suhtautuminen demoneihin on säälivä ja he ajattelevat niiden olevan käännytettävissä hyväksi.

Sotilasmaagi

Armeijan riveihin palkataan sotilasmaageja tavallisten rivisotilaiden tapaan suorittamaan erilaisia tehtäviä. Sotilasmaagit taistelevat toisten maagien kanssa, mutta myös huolehtivat esimerkiksi armeijan huollosta ja merkinannosta.

Sotilasmaageja koulutetaan magiakouluissa. Monet magiassa lahjakkaat lapset hakutuvat magiakouluun, jossa heille opetetaan oman elementtinsä hallintaa, sotataitoa ja yleistä kirjaviisautta. Valmis maagi tietää tarkkaan mistä magia on lähtöisin ja miten sitä käytetään erilaisiin loitsuihin aina taistelemisesta arkielemän helpotuksiin ja suojausten tekemiseen.

Taistelukentällä sorilasmaagit ovat arvoasteikossa tavallisia rivisotilaita ylempänä. He toimivat joukkojen tukijoina ja pitävät huolen siitä, että vihollismaagit eivät pääse häiritsemään joukkojen etenemistä. Monen maagin unelma on hankkia mainetta ja kunniaa taistelukentillä ja kohota mahtavaksi loitsijaksi parempiin tehtäviin, jopa arkkimaagiksi asti.

Palkkionmetsästäjä

Palkkionmetsästäjät eroavat palkkasotilaista vielä brutaalimmalla ulkomuodollaan ja asenteellaan. He eivät välitä mistään muusta kuin rahasta, ja tekevät mitä vain päämäärän saavuttaminen vaatii. He eivät ota neuvoja vastana keneltäkään, eivät kuulu ammattikiltaan eivätkä epäröi tappaa vaikka itse työnantanaansa, jos annettu palkkio ei miellytä.

Palkkionmetsästäjien yleisimpiä kohteita ovat demonit ja vaaralliset rikolliset. Lainsuojattomien päistä luvataan säännöllisesti palkkioita, joita säälimättömät palkkionmetsästäjät odottavat. He eivät epäröi raivata edes ammattitovereitaan tieltään, eikä heidän läsnäoloaan katsota hyvällä missään.

Varas

Varkaat ovat katujen kasvatteja, jotka ovat tottuneet keräämään elantonsa epärehellisin keinoin. He tuntevat katuelämän ja pääsevät hyvien puhelahjojensa tai vikkelien jalkojensa avulla pakoon kiperistä tilanteista. Kaikki varkaat eivät kuitenkaan harjoita ammattiaan vapaaehtoisesti vaan tekisivät mitä vain päästäkseen käsiksi parempaan elämään.

Varkaiden elämää varjostaa ainainen virkavallan pelko, vaikka useimmissa isoissa kaupungeissa toimiikin salassa pysyvä varkaiden ja salakuljettajien kilta, joka pitää jäsentensä puolia ja hankkii tarvittavan puolustuksen oikeudenkäynteihin. Varkaiden kilta on rikasta aatelia vastaan ja kannustaa jäseniään heidän valtansa ja omaisuutensa riistämiseen. Varkaiden kilta ei suoraan auta katujen köyhimpiä, mutta kadulla eläjät ovat rikkaan aatelin vastakohta, joten he ovat näinollen varkaiden killan suojeluksessa. Jäsenillä on myös tiukkoja sääntöjä siitä, kuinka toisen apajaan ei saa koskea tai toisten työtä häiritä.

Virkavallan napatessa epäonnekas pitkäkyntinen, saa tämä päälleen vaatimuksen maksaa kaikki varastamansa moninkertaisesti takaisin. Pikkunäpistyksen rangaistus on roimat sakot, mutta isomman rötöstelijän jäädessä kiinni, hän voi olla varma, että tulee viettämään loppuelämänsä vankilassa tai pakkotyössä maksamassa viemiään summia takaisin.

Salakuljettaja

Salakuljettavat inhoavat kuninkaan valtaa ja kaupunkien porteilla kerättäviä korkeita veroja, joten he ovat löytäneet omat keinonsa näiden kiertämiseen. Sota-aikana salakuljettajat tienaavat sievoisia summia kuljettamalla tarvikkeita armeijoille ja aseita omia yksityisiä sotajoukkojaan rakentaville ylimyksille. Ylellisyystuotteet kuten jalokivet ja tupakka ovat raskaasti verotettuja, joten niiden livauttaminen kaupunkiin tullimiesten ohi on kannattavaa liiketoimintaa.

Monet huumeet, myrkyt ja vahvat riimut ovat isoissa kaupungeissa kuten Ajimeassa täysin kiellettyjä, mutta koska kysyntää silti on, kaupataan näitä tuotteita pimeillä markkinoilla riskistä huolimatta. Monet pitävätkin salakuljettajia sotaa ja kurjuutta lietsovina paholaisina, jotka eivät välitä muusta kuin rahasta.

Tavaran saapuessa satamaan tai kaupungin porteista sisään, se tullataan ja merkitään kaupungin sinetein. Tärkeä osa salakuljettajien työstä onkin erilaisten virallisten paperien väärentäminen ja virkamiesten lahjonta. Hyvällä salakuljettajalla on paljon ystäviä oikeissa paikoissa ja hän hallitsee puhumisen lisäksi oikeiden katujen valitsemisen ja veneen vetämisen hiljaa satamaan.

Salakuljettajien ammattikuntaa pitää yllä varkaiden ja salakuljettajien kilta, joka on hyvin tiukasti salassa pidetty järjestö, jonka tuhoamisesta Barcelin kuningas olisi valmis maksamaan maltaita.

Salamurhaaja

Varjoissa työtään tekevät tai avoimella rynnäköllä uhrinsa kimppuun hyökkäävät salamurhaajat ovat Aysian vastenmielisintä porukkaa. Salamurhaajien tavoitteet ja työnantajat voivat olla hyvin erilaisia, mutta yhteistä heillä on se, että he tuhoavat kohteensa keinoja kaihtamatta. Osa salamurhaajista toimii yön pimeydessä tikarein ja myrkyin ja osa ryntää kohteena olevan sotapäällikön kimppuun taistelukentän reunassa, kun kukaan ei osaa sitä odottaa.

Poliittinen juonittelu on sekä Barcelin että Isirionin puolella kovaa, joten häikäilemättömimmät juonittelijat palkkaavat murhajia hankkutumaan eroon vihollisistaan. Mustahaltioiden joukossa on yhä elossa ikivanha pimeyden jumalan kultti ja salaseura, joka pitää yllä vanhoja taitoja ajalta, jolloin mustahaltiat pyrkivät saatamaan oman rotunsa valtaan. Vaikka mustahaltioiden tarkoitusperät ovatkin muuttuneet ja nykyään he haluavat vain suojella itseään muiden lajien vihalta, löytyvät Aysian pelätyimmät salamurhaajamestarit yhä heidän joukostaan. Se, joka uskaltaa lähestyä tällaista mestaria vaatimuksen kanssa, saa olla varma, että työ tulee hoidetuksi loppuun.

Kuten kaikkien murhaajien, myös salamurhaajien kohtalo on kiinnijäätyään päätyä hirsipuun jatkeeksi. Komeita hirttäjäisiä tärkeämpää on kuitenkin selvittää työnantaja ja organisaatio murhaajan takana, joten hätiköityjä tuomiota ei tehdä. Pahinkaan niljake ei karkaa pääkaupunkien alle rakennetuista sokkeloisista tyrmistä.

Jokaisessa johtotehtävässä ja jokaisella sotatantereella on aina paikalleen sopimattomia henkilöitä, joista halutaan päästä eroon keinolla millä hyvänsä. Salamurhaajan ammatin kauheudesta huolimatta joku on aina valmis tarttumaan ikäväänkin hommaan, kunhan palkkio on vain tarpeeksi suuri.

Bardi

Kadunreunojen, kapakoiden ja juhlien viihdyttäjiä ovat bardit, taitavat laulu- ja soittoniekat, jotka saavat elantonsa esiintymällä. Toiset bardit tunnetaan riipaisevista rakkausballadeista ja osa taas kutsutaan paikalle sillä kaikki rakastavat heidän taitoaan saada yleisönsä nauramaan. Yksi asia heitä kuiten yhdistää: bardit tuntevat kaikki paikkakunnan juorut ja tapahtumat ja levittelevät runoillaan ja lauluillaan niitäkin salaisuuksia, jotka tapahtumien henkilöt haluaisivat pysyvän salassa. Bardien koulukuntaan kuuluvat myös erilaiset jonglöörit, tanssijat ja muut viihdetaiteilijat.

Bardien toimeentulo on useimmiten hyvin epävakaata ja he viettävät kiertävää elämää. Vain harvat ja onnekkaat saavat vakituisen työpaikan kuninkaiden tai ylimysten hoveista. Huono bardi ei pysy alalla pitkään, mutta mainetta ja nimeä kerännyt lurittelija voi laulaa jopa itse kuningasta vastaan, sillä kansan suosion saavutettuaan heidän ei tarvitse pelätä kenenkään yrittävän hiljentää häntä – ei niin että kovin moni bardien lauluja uskoisikaan, sillä on yleinen tieto, että he värittävät tarinoitaan minkä ehtivät. Lukutaidottomalle alemmalle rahvaalle bardien laulut ovat tärkeä tietokanava ja he pysyvät perillä valtakunnan tilasta runoja kuuntelemalla.

Kauppias

Kiertelevät tai kivijalkaliikkeen omistavat kauppiaat myyvät hyödykkeitä leveän elantonsa eteen. Menestyvät kauppiaat ovat kaupunkien lihavakukkaroisimpia henkilöitä ja rahamäärän kasvaessa myös heidän vaikutusvaltansa kasvaa. Vaikka kauppialla ei aatelisarvoa olekaan, rahan avulla pääsee kaikkialla kiinni vallankahvaan.

Osa kauppiaista on erikoistunut johonkin tavaraan, esimerkiksi suolan ja mausteiden myyntiin ja he tekevät pitkiä kauppamatkoja hakeakseen kauppatavaraansa. Kauppakaravaanit ovatkin maantierosvojen lempikohteita, joten kauppiaat ovat palkkasoturien suurin työllistäjä. Pelkkä teräshaarniskoidun ammattilaisen läsnäolo vankkureiden vierellä riittää usein pitämään rosvosakin loitolla.

Kaikki tavaraa kauppaavat ammattilaiset eivät kuitenkaan ole täysin rehellisiä, ja heidän likaiset temppunsa ovat pilanneet koko ammatikunnan maineen niin, että harva pitää naapurin kauppamiestä mielellään lähestyttävänä tuttavuutena. Huijaavat kauppiaat ostavat tavarat käsityöläisiltä pilkkahintaan, vaativat ostajalta ylimääräisiä maksuja ja kiertävät veroja. Kauppiaiden tuloista perillä pysyminen onkin veronkerääjien ja virkamiesten eniten inhoamaa puuhaa.

Aatelinen

Sekä Barcelissa että Isirionissa aateli pitää valtaa yhdessä kuninkaan kanssa. Monet aateliset toimivat poliitikkoina, jotka juonittelevat alati kuninkaan suosioon pääsystä omien ideoidensa esiin tuomiseksi. Myös kaupunkitasolla saatetaan käydä kilpailuja kansan suosiosta, jotta asiat saataisiin menevään juuri halutulla tavalla. Käytössä olevat äänestysjärjestelmät ovat luotettavia niin pitkään kuin kansa on äänestykseen tyytyväinen ja valitut vallanpitäjät miellyttävät kansaa ja korkea-arvoista aatelia. Yksikin virhe voi ajaa heikomman suvun jäsenen perikatoon.

Vaikka aatelisten ja poliitikkojen arki on monilta osin vaarallista, on sen loisto silti varjopuolten arvoista. Kun valtakunnassa ja kaupungissa kaukki on hyvin, voi aateli keskittyä iloiseen seurapiirielämään ja loistokkaisten juhlien pitämiseen – kaupunkilaisten verovaroilla tietenkin.

Pappi

Barcelin puolella palvotaan Ayselia ja hänen luostareissaan ja kirkoissaan työskentelevät papit ja papittaret ovat kunnioitettuja ja arvostettuja henkilöitä. Isirionissa haltioiden keskuudessa palvotaan useampaa jumalaa, yleisempänä viisi tärkeintä luonnonjumalaa ja heidän temppeleitään löytää kaupunkien läheisyydestä ja rauhaisista metsälehdoista.

Pappikokelaaksi voi hakeutua minkä ikäisenä tahansa ja muutaman ajan kokelasajan jälkeen vanoa pappisvalan, joka on elinikäinen. Kirkkojen toimintaa rahoittavat lahoitukset ja kirkkojen omistamat maat ja pappien tekemä työ. Työnteon lisäksi pappien aika kuuluu jumalanpalvelukseen, opiskeluun ja tutkimiseen sekä muiden auttamiseen.

Ayselin kirkot ja luostarit ovat turvasatamia, jonka toimintaan ja arvostelukykyyn kuningaskin luottaa. Luostareista jokainen sinne poikkeava matkamies saa katon päänsä päälle, ruokaa ja apua vaivoihinsa. Myös monet entiset katujen kasvatit ovat löytäneet luostarin avulla työpaikan ja avaimen kunnolliseen elämään. Papit ja papittaret tekevät paljon avustustyötä luostarien ja kirkkojen muurien ulkopuolella ja osa papeista kierteleekin ympäri Aysiaa pysähtyen kyliin ja asutuskieskuksiin.

Papit ovat keskittyneitä magian ja parantamisen saloihin. He haltiapapit eivät kannata väkivaltaa missään muodossa, mutta Ayselin luostareissa koulutetaan myös soturipappeja, taistelun salat omaavia pyhiä sotilaita.

Metsästäjä

Metsästäjät ovat eränkäynnin mestareita ja hankkivat elantonsa metsän suojista. Hirvet, peurat, jänikset ja riistalinnut ovat lihansa puolesta erittäin kysyttyjä ja ketunnahoista maksetaan sievoisia summia. Jousten ja ansojen käytön taitavat metsästäjät pystyvät elättämään itsensä hyvin ja monet luonnossa vietetyt vuodet koulivat heistä todellisia selviytyjiä. Vaikka monet ylimykset harrastavat metsästystä, ei heidän kevyellä urheilullaan ole mitään tekemistä aidolla eläinten liikkeet tuntevan ja metsässä elävän metsästäjän kanssa.

Metsästäjillä on usein noutajakoira mukanaan, joka auttaa kohteiden paikantamisessa, riistalintujen ajamisessa lentoon ja pudonneiden lintujen noutamisessa. Hukat ovat ruumiinrakeenteensa puolesta jo valmiiksi kuin luotuja tähän hommaan ja metsästys on heidän keskuudessaan yleinen ammatti.

Lääkäri

Lääkärit ja parantajat ovat Aysian kunnioitetuimpia henkilöitä, jotka hankkivat kokemuksensa usein sotakentiltä. Lääkärit voivat parantaa magian tai yrttien avulla ja he voivat olla Ayselin pappeja, sotilaslääkäreitä tai kyläparantajia. He hankkivat kokemuksensa usein mestari-oppipoika -suhteella, mutta myös sotilaslääkäreitä kouluttavia kouluja on isommissa kaupungeissa. Lääkärit tienaavat usein todella hyvin ja köyhemmät joutuvatkin turvautumaan kyläparantajien apuun. Varsinaisia sairaaloita ei löydy kuin muutamia ja nekin ovat ylimyksille tarkoitettuja, joten lääkärit harjoittavat ammatiaan yksityisesti omassa puodissaan tai liikkuvat sotilaiden mukana etsien tyydytystä lakkaamattomaan tiedonjanoonsa.

Ilotyttö

Ilotyttöjä löytyy jokaisesta kaupungista ja kylästä ja he tarjoavat palveluksiaan joko yksityishenkilöinä tai osana ilotaloa. Ilotyttö on oma ammattikiltansa, joka pitää omiensa puolta ja kontrolloi hintoja ja alan sääntöjä.

Ilotyttöjen palveluja käyttävät kaikkien varallisuusryhmien edustajat. Jollain ylimyksillä on on omia henkilökohtaisia ilotyttöjään mutta useimmiten ilotyttöjä käytetään yleisesti seuralaisina ja seksikumppaneina. He tuntevat kaupungit ja niiden asukkaat hyvin ja pääsevät ilman epäilyksiä helposti kenen tahansa lähipiiriin.

Tavernatyöntekijä

Baareissa, tavernoissa ja majataloissa työsnekentelevät henkilöt ovat asiakaspalvelijoita, jotka kohtavaat suuren määrä erilaisia persoonia päivittäin. Kapakat ovat niin rikkaan kuin köyhänkin kansan lempivapaa-ajanviettopaikkoja ja ne työllistävät joka ilta monenlaisia osaajia: baarimikkoja, kokkeja, tarjoilijoita, portsareita, bardeja, tanssijoita, temppuilijoita, yms.

Käsityöläinen

Itsenäiset ammatinharjoittajat eli käsityöläiset kuuluvat arvostettuun kastiin. Sepillä, vaattureilla, teurastajilla ja puusepillä on kaikilla omat ammattikiltansa, jotka säätelevät kunkin alan sääntöjä. Käsityöläisten tulot ovat hyvin vakaat, sillä kaupungit tarvitsevat jatkuvasti hyödykkeitä.

Advertisement

Säännöt

Kiellettyä on;

1. Riitely

• Älä ala mellastaa muiden pelaajien kanssa. Kyseessä on kuitenkin vain peli ja pelaamisen kuuluisi olla hauskaa. Hahmojen välillä toki saa olla kinaa, mutta sitten kun homma menee henkilökohtaiseksi, jotain on pahasti pielessä.

2. Munchaus

• Eli voittamattomuus. Älä tee hahmoasi voittamattomaksi ihmelapseksi, joka hallitsee 15-vuotiaana kaksi magiaelementtiä täydellisesti, keksii aina sopivan vastauksen kaikkeen ja voittaa kaikki muut yhdellä iskulla. Luo hahmoosi syvyyttä ja aitoutta. Jos haluat tehdä supertyypin, tee hahmoksesi demonijumala tai jumala; ota kuitenkin huomioon että näille hahmoille on todella hankala löytää peliseuraa tai keksiä sopivia juonikuvioita.Olisi siis hyvä, että jokaisella olisi heikkoutensa ja jokaiseen sattuisi joskus. Ei ole varsinaisesti kiellettyä tehdä hahmostaan täydellisen kaunista ja taitavaa kaikessa (ns. Mary Sue), mutta tällaista hahmoa luodessa kannattaa miettiä, jaksaako hahmollaan sitten loppujen lopuksi pelata. Yleisesti todettu fakta on, että mitä persoonallisempi hahmo on, sitä hauskempaa sillä on pelata ja sitä enemmän pelaaja luomukseensa rakastuu. Vinkki: 17-vuotias puolihaltia- tai haltianainen, joka on kansansa kaunein, täydellinen miekkailija, eläinten rakastama ja jolla on mystinen menneisyys, jonka takia hänestä on tullut kiertelevä soturi tai parantaja, on harvinaisen yleinen hahmokonsepti.

3. Autohittaus

• Autohit tai lyhyemmin hittaus. Älä päätä mitä vastapelaajan hahmolle käy kysymättä ensin. Myös sanojen laittaminen toisen hahmon suuhun on autohittausta. Pieni autohittaus sallitaan ja se tuokin eloa peliin. Esim. on sallittua vaikka tönäistä toisen hahmoa leikkisästi, ottaa kädestä kiinni tms. Usein peleissä voidaan myös olettaa, että vastapelaajan hahmo ottaa vastaan hänelle ojennetun tuopin, maksaa ostoksensa, tai tekee muuta luonnollista, eli ropevuoroa ei tarvitse keskeyttää, jotta saataisiin vastapelaajalta varmistus näin yksinkertaiseen asiaan. Jos autohittaus jostain syystä menee kuitenkin liian pitkälle, voi virheellistä ropevuora korjata.

4. Yleinen ikävä käytös

• Ei siis ilkeilyä, foorumin sotkemista (muokkaa ja poista -napit löytyvät siitä viestin yläkulmasta), offtopicia (peliviestiessä kommentit voi kirjoittaa esimerkiksi [[ ]] tai // \\ -merkkien sisään, ja mieluiten joko viestin alkuun tai loppuun, selvästi itse pelivuorosta erotettuina) tai muutakaan ikävää säätöä. Jos omatunto tai maalaisjärki sanoo että tämä ei ehkä ole fiksua, sitten se ei varmaan myöskään ole.

Sallittua on;

1. Jakautuminen

• Voit pelata hahmolla niin monessa pelissä samaan aikaan kun haluat, mutta selvitäthän itsellesi, missä järjestyksessä pelit tapahtuvat. AC:ssä on selvä nykyhetki, joten pelien aikajärjestyksen selvittäminen on helppoa. Jos aloitat uuden pelin samalla hahmolla, sovi vastapelaajan kanssa että mihin aikaan (menneisyydessä) peli sijoittuu. Tee hahmollesi aikajana, joka selvittää sitä, missä järjestyksessä hahmolla pelatut pelit tapahtuvat.

2. Omien npc-hahmojen luominen

• (NPC= non-player character, eli hahmo, jolla kukaan ei pelaa, sivuhahmo.) Kaikenlaisten sivuhahmojen luominen on täysin sallittua ja suotavaa. AC:ssä tämä ei siis ole pelkkien gamemasterin yksinoikeus, vaan kuka tahansa saa saa elävöittää peliään niin monella sivuhahmolla kuin haluaa. Tavernassa voi siis olla baarimikkoja ja kadulla kiukkuisia vartijoita niin paljon kuin pelaajat vain haluavat sinne luoda. Sopikaa siitä, saako toisen luomia sivuhamoja liikutella. Yleissääntö on tämä: jos sivuhahmo on pysyvästi pelaajan mukana kulkeva hahmo (esim. lemmikki), sitä ei saa liikutella, mutta jos se luotu vain kyseistä peliä varten (esim. tyyppi tavernassa), on liikuttelu sallittua.

3. k18-pelit

• Kaikenlainen pelimateriaali siis hyväksytään, hyvien tapojen ja lakien puitteissa tietenkin. Merkkaathan kuitenkin k15 ja k18 -materiaalia sisältävien pelien otsikkoon varoituksen, että sivustolla liikkuvat lapset ja lapsenmieliset eivät vahigossa eksyisi lukemaan heille sopimatonta materiaalia.

4. Yksinpelit

• Joissain roolipeleissä yksinpelit ovat kiellettyjä, mutta AC:ssä näin ei ole. Pelaile siis yksin tai sivuhahmojen kanssa niin paljon kuin huvittaa!

5. Pitää kiinni pelijärjestyksestä

• Oletusarvoisesti pelijärjestys on sama kuin pelaajien liittymisjärjestys pelitopickiin, ja tätä järjestystä noudatetaan. Pelaajat voivat tietenkin sopia keskenään noudattavansa vapaata pelijärjestystä niin halutessaan.
• AyselChimassa pelataan paljon isoja, jopa 7 pelaajan pelejä. Alkuperäisen pelijärjestyksen pitäminen auttaa pitämään pelin koossa, ja antaa kaikille tasapuolisesti vuoron pelata, vaikka joku ei ehtisikään koneelle kolmesti päivässä. Jo pelkästään pelin sisäisen juonenkuljetuksen takia on tärkeää, että kaikki pääsevät pelaamaan vuorollaan. Omaa peliään on helpompi suunnitella eteenpäin, kun voi olla varma, että vastustajan hahmo, kenen kanssa oma hahmo on kommunikoimassa, pääsee pelaamaan ja sanomaan sanottavansa ennenkuin joku toinen pelaaja ehtii viedä aikaa eteenpäin.
• Jos jollain pelaajalla kestää vastauksensa kanssa ilman mitään pätevää syytä, hänet voi skipata. Mikä sitten on tarpeeksi pitkä aika – riippuu pelistä. Nopeatempoisessa pelissä joillekkin kahdenkin päivän odotus voi olla liikaa, hitaissa ja pitkävuoroisissa offline-peleissä kuukausikin voi olla vielä hyväksyttävä pituus. Pelivuorojen kauhea venyttäminen tuskin on kuitenkaan järkevää, sillä se sitoo vastustajan hahmon peliin, joka ei etene.
• Jos tiedät, että et juuri jollain hetkellä pääse/ehdi/jaksa pelata, niin peliketjuun voi kirjoittaa tiedon asiasta. Tällöin muut pelaajat voivat suoraan loikata tämän pelaajan yli, eikä heidän tarvitse odotella viikkokausia ja miettiä että pitäisikö jumittava pelaaja nyt skipata vai ei. Satunnainen inspiraation puute on ihan ookoo, sitä sattuu kaikille. Pidetään roolipelaamisen hauskuus mukana, eikä lähdetä väkisin vääntämään mitään.

6. Informoida toisia pelaajia tarpeeksi

• Uuden pelin ensimmäiseen viestiin olisi hyvä lisätä tieto, onko peli avoin kaikille vai onko se sovittu pelattavaksi vain tiettyjen pelaajien kesken. Jos mainintaa ei löydy, oletetaan, että peliin saa liittyä kuka vain, missä vaiheessa vain.

7. Ehdottaa uutta

• Jos haluat hahmollesi uuden magiaelementin, luoda demonijumala- tai kuningashahmon tai polttaa pääkaupungin maan tasalle, asiasta kannattaa vinkata ylläpidolle. Uudet ideat otetaan pääsäntöisesti avosylin vastaan, mutta kannattaa silti varmistua asiasta.

8. Kritiikki

• Kun lähetät hahmokuvauksesi, tulet mitä todennäköisemmin saamaan siitä kommenttia ja parannusehdotuksia ylläpidolta. Samoin ylläpito myös tulee huomauttamaan, jos teet jotain pelin yleisestä linjasta poikkeavaa. Jos et kestä kuulla kritiikkiä ja ohjeita, AC ei lähtökohtaisesti ole ehkä sinun pelisi. Ylläpito ei moiti pelaajia tai hahmoja ilkeyttään, vaan parannusehdotuksia esitetään, jotta pelissä pysyisi yhteinen linja. AC on säännöiltään hyvin vapaamuotoinen ja yleisesti pelaajat saavat rällästää miten tykkäävät, mutta joistain asioista on vain pidettävä kiinni, jotta peli pysyy kasassa ja antaa itsestään hyvän kuvan. Ei, hahmosi yllä ei voi olla tekokuiduista tehtyä toppia, eikä englannin kielen sekoittamista suomenkieleen/fantasianimiin sallita, oli se kuinka hienon kuuloista tahansa. Nämä tietyt lainalaisuudet säilyvät, ja jos pelaaja vahingossa ylittää ne, siitä tullan huomauttamaan kohteliaasti.

Lajit

AC:ssa pelataan pääasiassa ihmisillä ja haltioilla, sillä pelin juoni perustuu näiden lajien väliseen valtataisteluun. Myös muita lajeja löytyy hahmovalikoimasta. Pelissä ei ole hahmorajaa, kunhan kaikilla hahmoillaan vain pelaa aktiivisesti. Uuden hahmon voi tehdä heti kun siltä tuntuu.

On sallittua luoda hahmolleen lemmikiksi tavallisen eläimen sijasta jokin maaginen eläin, esim. aarnikotka, mutta näillekkin on kirjoitettava jonkinlainen ulkonäkö-ja luonnekuvaus. Muistahan, että AyselChimassa lohikäärmeet ovat ihmisiä viisaampia olentoja, jotka ovat eläneet jo vuosisatoja omassa ylhäisessä yksinäisyydessään. Lohikäärmettä ei voi siis pitää lemmikkinä. Jos haluat hahmollesi mahtavan maagisen ratsun, suosittelen aarnikotkaa.

Lajien risteytymisestä

Ihmiset, haltiat ja kääpiöt ovat kaikki samaa lajia niin, että he kaikki voivat saada lisääntymiskykyisiä lapsia keskenään. Ihmisen ja haltian risteytystä kutsutaan puolihaltiaksi ja haltian ja kääpiön risteytystä menninkäiseksi. Lajit eivät sekoitu loputtomasti, vaan kun henkilön perimässä on yli puolet jotain lajia, hänestä tulee sen lajin edustaja. Esimerkki: jos ihmisen ja haltian risteytys, puolihaltia, saa lapsen täysverihaltian kanssa, lapsesta tulee haltia. Lapsen perimä on tällöin 3/4 haltiaa (puolihaltian vanhemmat: ihminen + haltia, haltian vanhemmat: haltia + haltia), joka on yli puolet, eli näinollen haltiageenit muuttuvat dominoiviksi ja lapsesta tulee kaikin puolin täysi haltia. Tällä logiikalla nämä kolme ihmismäistä rotua eivät siis koskaan sulaudu toisiinsa, vaan pysyvät omina lokeroinaan.

Hahmojen ikääntymisestä

Magia lisää hahmon odotettua elinaikaa, sillä fyysinen keho ei pääse vanhenemaan niin paljon magian virran antaessa sille lisäenergiaa. Maagisempien olentojen eli haltioiden ja lohikäärmeiden elinodote on siis jo perusoletukseltaan pidempi kuin muiden lajien. Magiaa taitavat ihmisetkin voivat siis elää runsaasti pidempään kuin he normaalisti tekisivät. Ihmiset, kentaurit, kääpiöt ja hukat ikääntyvät kaikki kuten ihmisetkin, eli n. 20-vuotias on aikuinen. Haltiat ja merihaltiat ovat tässä ainoa poikkeus: he ikääntyvät fyysisesti puolet hitaammin, eli 20-vuotias on vielä lapsi ja n. 40-vuotias on vasta aikuinen.

Kertauksena vielä;

• Pelattavat lajit ovat ihmiset, haltiat, kentaurit, demonit, merihaltiat eli vetehiset (ns. ’merenneidot’), kääpiöt eli vuorehiset, lohikäärmeet ja hukat.
• Hahmorajaa ei ole.

AyselChiman maailmasta löytyy tietenkin aivan tavallisia eläimiä, mutta myös monia muita erikoisempia tuttavuuksia, kuten yksisarvisia, feenixlintuja, nymfejä sekä aarnikotkia. Näillä lajeilla ei toistaiseksi voi pelata, mutta niiden pelattavuutta voidaan miettiä uudelleen jos halukkutta löytyy. Nykyiset lajit kuitenkin riittänevät toistaiseksi.

Ihmiset

Takaisin ylös ↑Ominaista: Ihmiset ovat Aysian yleisimpiä asukkeja, ja Barcel on heidän valtakuntaansa. Heidän ulkonäkönsä määräytyy asuinpaikan ja sukujuurten mukaan; etelässä on tummaihoisia ja pohjoisempana vaaleaihoisia ihmisiä. Itse Aysel auttoi aikojen alussa ihmislajia elämisen alkuun ja opetti näille periksiantamattoman, rohkean ja työhön tarttuvaisen luonteen. Ihmiset ovat valmiita panemaan toimeksi ja puolustamaan toisiaan ja koko Aysiaa kaikkia mahdollisia uhkia vastaan.

Ihmiset palvovat lähes poikkeuksetta Ayselia ja suurin osa Ayselin luostareiden ja temppelin papeista ja papittarista on ihmisiä, joten ihmiset ovat tärkeässä uskonnollisessa asemassa. He ovat Ayselin rakastama ahkera kansa, joka puolustaa oikeudenmukaisuutta ja rauhaa epäitsekkäästi.

Magiaa osaavien hahmojen kohdalla ikääntyminen hidastuu ja tällaiset ihmiset voivat hyvinkin elää jopa 200-vuotiaiksi.

Barcelin puolella vaikustusvaltaisimmat henkilöt, eli ylimykset, aateliset ja Ayselin papit, ovat useimmiten ihmisiä. Isirionin puolella nämä paikat ovat useammin valikoituneet haltioille.

Alkuperä

Ihmiset ovat Aysian alkuperäislajeja ja kehittyneet omaksi lajikseen Ayselin siunauksen alla.

Ihminen hahmona:

(Jos hahmollasi on kiellettyjä/outoja piirteitä, hänet leimataan demonin jälkeläiseksi ja vainotaan puoliverisenä.)

Sallittua:

• Kaikki mikä on luonnollista ihmisille.

Ei sallittua:

• Räikeästi punatukkaisia vainotaan demoneihin kiinnittyneinä noitina.

Haltiat

Takaisin ylös ↑Ikä: Elävät n.300v

Ulkonäkö: Haltiat ovat ulkonäöltään luisevampi ja sirompi versio ihmisistä. He ovat yleensä suhteellisen pitkiä ja omaavat laihan, jopa sairaalloisen ruuminrakenteen. Fyysisessä voimassa haltiat häviävät selvästi ihmisille ja tämän myötä haltioiden taistelutapakin on kehittynyt suosimaan enemmänkin nopeutta kuin raakaa voimaa. Tärkein ihmisistä erottava piirre haltioilla on suipot korvat.

Tavalliset haltiat jaetaan kahteen rotuun; hieman ihmismäisempiin ja vahvempiluisempiin metsähaltioihin ja ylhäisiin, kauniisiin hopeahaltioihin. Tämän lisäksi on vielä mustahaltioita, joiden ihonväri on nimensä mukaisesti tumma. Hiustenväri mustahaltioilla on yleensä musta tai hopea, mutta myös muita värejä löytyy. Mustahaltiat omaavat haltiamaiset suipot korvat, mutta ovat ruumiinrakenteeltaan rotevimpia kaikista haltioista ja näinollen lähimpänä ihmistä.

Haltioiden keskuudessa laiha ja siro ruumiinrakenne on ihannoitu, eikä haltianaisille kasvaisikaan pyöreitä muotoja, vaikka he kuinka haluaisivat. Parta ei myöskään ole muodissa ja se nähdään täysin ihmisten juttuna. Myöskään kiharaa tai sotkuista tukkaa ei pidetä haltian arvolle sopivana.

Haltiat elävät pitkään, mutta he myös kasvavat muita hitaammin. Yleisesti voidaan sanoa että haltiat kasvavat aikuiseksi kaksi kertaa hitaammin kuin ihmiset. Esimerkiksi kymmenenvuotias haltia on fyysesti viisivuotian tasolla; kaksikymmenvuotias taas kymmenenvuotiaan tasolla, ja vasta 40-vuotias haltia näyttää aikuiselta. Haltiat myös säilyttävät nuorekkaan ulkonäkönsä pidempään; heidän ruumiinsa alkaa näyttää ikääntymisen merkkejä vasta kun he täyttävät 250 vuotta. Sitä vanhemmat haltiat alkavat näyttää vanhuksilta ja esimerkiksi he menettävät kykynsä jatkaa sukuaaan. Haltioiden kulttuuri kannustaa hitaaseen kasvamiseen ja lapsille opetetaan huolellisesti käytöstapoja, haltiahistoriaa ja taidetta vielä siinä vaiheessa kun ihmiset saavuttavat jo aikuisuuden ja ryhtyvät tekemään kokopäiväistä työtä.

Ominaista: Haltiat ovat yleisesti hyvin ylpeää kansaa ja pitävät itseään selvästi muita rotuja jalompina ja ylväämpinä. Varsinkin hopeahaltioiden keskuudessa on vallalla käsitys haltioiden ylivoimaisuudesta kaikkiin muiden nähden. He haluavat pitää koko Isirionin valtion vain haltioiden asuttamana ja suhtautuvat ihmisiin jopa halveksivasti.

Kaikki toiset haltiat eivät luettele mustahaltioita haltioiksi ollenkaan, johtuen heidän ihmismäisestä ulkonäöstään ja tummasta, haltioiden valtavirrasta poikkeavasta ihonväristään. Mustahaltioiden päälle lankeaa epäluuloja myös muiden rotujen osalta; maailman pahimmat rikollisjärjestöt ja merirosvomiehistöt koostuvat mustahaltioista, ja heidän sanotaan olevan syypäitä milloin mihinkin historian ikävään tapahtumaan. Ikävät juorut yhdistettynä mustahaltioiden harvalukuisuuteen ja poikkeavaan ulkonäköön ovat syypäitä valtavien ennakkoluulojen kehittymiseen.

Varsinkin Isirionin metsien turvallisessa lintukodossa asuvat haltiat ovat ihmisiin verrattuna naiiveja. He eivät usko, että maailmassa voisi olla pahutta, tai että mikään voisi rikkoa haltioiden ikiaikaikaista rauhaa ja perinteitä. He pitävät ihmisiä barbaarisina ja tavoiltaan yksinkertaisina; ihmisen suurimmat huvit juopottelu ja mekastus eivät ole haltioiden mieleen. Haltioiden maltillisuus ja hienostuneisuus näkyy esimerkiksi heidän tavassaan lähestyä vastakkaista sukupuolta; haltiamiehet hurmaavat neidon runoilla, romanttisuudella ja ruusuilla. Pelkkä irstas virnistys ja vihjailu omista eduista ei saa haltiaa syttymään. Haltiat arvostavat hyviä viinejä, taidetta, kirjallisuutta ja filosofiaa. Haltioille perhe-elämä ei ole tärkeysjärjestyksen etupäässä, ja monet haltiat jättävätkin lapset täysin hankkimatta. Jos jälkikasvua kuitenkin tulee, määrä on yleensä vähäinen. Haltioiden libido on muita kaksijalkaisia pienempi, eivätkä he kuluta paljoa aikaa kumppanin metsästämiseen. Vuosisatoja kestävät syvät ystävyyssuhteet ovat haltioiden keskuudessa yleisempiä kuin romanttiset suhteet.

Yleisesti ottaen luonto on todella tärkeä ja läheinen asia haltioille. Monet metsähaltiat ovat omistaneet elämänsä täysin luonnonmukaiselle elämäntavalle ja heidän tietonsa siitä ovatkin suuret. Paras paikka siis löytää tieto mihin tahansa kasvi- tai eläinkuntaan liittyvästä asiasta onkin käydä jossain metsähaltioiden kirjastossa.

Haltiat eivät ole niin kuumapäisiä kuin pyöreäkorvaiset naapurinsa, mutta haltian vihan roihahtaessa se voi kestää sukupolvelta toiselle. Taistellessaan haltiat käyttävät hyväkseen nopeuttaan ja pitkän ikänsä mukana tuomia mahdollisuuksia pitkästä kouluttautumisesta. Koska haltiat ovat synnynnäisesti maagisia olentoja, heillä on myös suuremmat mahdollisuudet magiataitojen kehittämiseen.

Mustahaltiat

Ulkonäkö: Mustahaltiat ovat tavallisia haltioita hieman rotevampia ja heillä on nimensä mukaisesti tumma tai musta iho. Heidän silmänsä ovat useimmiten punaiset ja hiuksensa värittömät: joko mustat, harmaat tai hopeiset.

Historia: Jo ensimmäisen demonisodan aikaan haltioiden joukossa tapahtui kahtiajakoa. Osa haltioista huomasi kuinka omahyväistä luonnetta heidän kansansa kehitteli. Haltiarotu ei halunnut osallistua demonisotaan – ei siksi, että he eivät uskoneet pärjäävänsä, vaan siksi, etteivät halunneet tehdä mitään uhrauksia Aysian hyväksi. Muista erkaantuva haltiajoukko halusi vaikuttaa maailman kulkuun ja olla sen täysvaltaisia jäseniä omissa saleissaan piileskelyn sijasta. He kirosivat oman kansansa, kielsivät haltioiden jumalan jättäen tämän avun ja suojeluksen. Jos kerran haltiana oleminen tarkoitti tällaista omahyväisyyttä, he eivät halunneet elää haltiaelämää!

Etelään päin muista haltioista eronneen joukon löysi pian pimeyden demonijumala Rothteni. Hän oli saanut itse Chimalta tehtävän pitää huolen siitä, että pimeyttä riittäisi demoneille sikiämispaikaksi. Rothteni huomasi ilman suojelusta kulkevat haltiat ensimmäisenä ja saikin nämä tarttumaan tarjoukseensa hänen suojelukseensa liittymisestä. Rothteni puhui hyvin lämpimästi Chimasta ja siitä, kuinka jumala tultaisiin herättämään vankilastaan minä hetkenä hyvänsä, ja kuolevaisten olisi parempi olla hänen puolellaan silloin kun hän vapautuisi. Katkeroituneiden ja eksyksissä olevien haltioiden korviin lupaus voimasta ja vallasta Chiman rinnalla kuulosti hyvältä ja Rothtenin suojeluksessa he alkoivat liikkumaan yhä enemmän varjoissa ja yöaikaan sulautuen vähitellen Rothtenin hallitsemaan pimeyteen. Mustahaltiat rakastivat saamaansa voima aja valtaa ja lyöttäytyivät yhä tehokkaammin Rothtenin seuraan, joka antoi heille tehtäviä Chiman valtakunnan edistämiseksi maan päällä jonka seurauksena moni Ayselin maagi sai kokea kuolemansa mustahaltiasalamurhaajan kädestä.

Vuosikymmenten vieriessä mustahaltiat kehittivät omat tekniikkansa huippuunsa, ja heidän ylpeytensä alkoi kasvaa. Mihin näin taitava kansa enää jumalten apua kaipasi? Ajan kuluessa myös usko Rothtenin sanoihin alkoi horjua: tämä oli sanonut Chiman heräävän, mutta maailma pysyi muuttumattomana. Miksi mustahaltiat taistelisivan jonkun sellaisen puolesta, joka ei ollut edes paikalla? Yhteisön sisällä pidetyissä kokouksissa päätettiin, että mustahaltiat kieltäisivät Rothtenin, ajaisivat tämän pois ja alkaisivat elää omaa itsenäistä elämäänsä. He eivät tarvitsisi jumalten kaitsentaa, toisin kuin kaikki muut heikot lajit. He olivat varjoissa eläjiä, selviytyjiä ja taistelijoita.

Mustahaltioiden keskuudessa on tähänkin päivään asti säilynyt taistelutaitoja ihannoiva kulttuuri. Miehen mitta määritellääm hänen lihastensa koolla ja miekkansa terävyydellä. Vaikka täysin tavallisissa kunniallisissakin ammateissa viihtyviä mustahaltioita löytyy, kuuluu mustahaltioiden enemmistö silti synkkiin kultteihin, joissa lapsista kasvatetaan varjoissa liikkuvia sotilaita ja julman magian mestareita. Harvan mustahaltian kiinnostuksiin kuuluu enää Chiman puolesta taisteleminen: he haluavan enemmänkin puolustaa omia harvoja elinalueitaan demonien ja muiden lajien vihalta.

Historian valossa ja tietämättömyyden takia mustahaltioita vihataan yleisesti. He pysyttelevät enimmäksen piilossa, ja aina kun joku heistä näyttäytyy, kyseessä on lähes aina pahamaineinen merirosvokapteeni tai salamurhaaja. Muiden kansojen parissa liikkuvat huhut väittävät, että mustahaltiat ovat liitossa Chiman kanssa ja murhaavat ja taistelevat hänen nimeensä. Tuhmia lapsia pelotellaan sillä, että demoni viettelee hänet yöllä mukaansa – tai mikä pahinta hänet nappaa mukaansa, talosta taloon hiiviskelevä mustahaltiaorjakauppias. Mustahaltiohin kohdistuu siis paljon vihaa, ja usein heitä kohdellaan demonejakin pahimpina olentoina. Jos mustahaltiakylien sijainnit tulisivat ilmi, ne poltettaisiin hyvin nopeasti maan tasalle muiden lajien toimesta.

Mustahaltiat eivät halua tulla sekoitetuiksi muihin haltioihin ja pitäisivät tätä suurena häpäisynä. Tunne on molemminpuoleinen; valkoisten haltioiden enemmistö hävittäisi varmasti mustahaltiat maailmankartalta jos vain saisi siihen mahdollisuuden.

Alkuperä

Haltiat ovat Aysian alkuperäislajeja ja kehittyneet omaksi lajikseen kauneuden- ja metsänjumalien siunauksen alla. Lue lisää Fantasiamaailma-osion lopusta, Historia-osiosta.

Haltia hahmona:

(Jos hahmollasi on kiellettyjä/outoja piirteitä, hänet leimataan demonin jälkeläiseksi ja vainotaan puoliverisenä.)

Sallittua:

• Hopea- ja metsähaltioilla vaalea, kalpea iho, mustahaltioilla tumma
• Normaalit värit hiuksissa
• Hennompi ruumiinrakenne kuin ihmisillä
• Kaksi eri magiaelementtiä (tällöin toki myös tarvitaan kahdesti enemmän koulutusta)

Ei sallittua:

• Luonnttoman väriset silmät tai hiukset hopea- tai metsähaltioilla, yms. epäluonnollinen

Kentaurit

Takaisin ylös ↑Ikä: Elävät n.150v

Ulkonäkö: Kentaureilla on hevosen alaruumis ja ihmisen yläruumis. Siinä, missä hevosella lähtisi kaula, alkaakin ihmisen yläruumis.

Kentaurien hevososa voi olla sen värinen mitä hevoset yleensäkin ovat. Hevososan rakenne (onko se ns. lämminverinen vai kylmäverinen) vaikuttaa myös ihmisosan rakenteeseen. Lämminverihevoset ovat nopeampia ja kylmäverihevoset vahvempia. Ihmisosan ihonväri voi olla joko vaalea tai tumma, samoin jouhet ja hiukset. Myös kuvioinnit ja merkit ovat sallittuja. Vaatteita kentaurit käyttävät kuten ihmisetkin – anatomian sallimissa rajoissa.

Ominaista: Kentaurit ovat vahva ja sotaisa kansa, jotka herättävät kunnioitusta jo pelkällä ulkonäöllään. Kentaurit ovatkin saavuttaneet arvoasteikon ylimmän paikan Aysiassa, eivätkä he kumartele muille kansoille.

Kentaurit ovat saavuttaneet sotilaskansan maineen juuri ruuminrakenteensa perusteella: neljällä jalalla pääsee juoksemaan kovaa, ja kahdellä kädellä on helppo käsitellä aseita. Kentaurit ovat vahvoja niin fyysisesti kuin henkisestikin ja heiltä luonnistuu monimutkainen strategiointi yhtä hyvin kuin suora taisteleminen.

Kentaureilla ei ole omaa valtiotaan, vaikka usein toive siitä kyteekin monen mielessä. He ovat selvästi jakautuneet kahtia; heitä on sekä Isirionin että Barcelin puolella hyvin korkeissa tehtävissä.

Kentaurin sydän sijaitsee ihmisosassa, heillä ei siis ole kahta sydäntä. Kentaurit ovat kykeneväisiä kantamaan muita olentoja selässään, mutta välttelevät tätä viimeiseen asti, sillä he pitävät sitä nolona. Kentaurit ovat oma arvokas kansansa, eivätkä halua tulla leimatuksi hevosenkaltaisiksi kantojuhdiksi.

Alkuperä

Kentaurit olivat kerran ihmisiä. Maan jumala Thrilvende pelasti heidät antamalla heille uuden, nopeamman kehon. Lue lisää Fantasiamaailma-osion lopusta, Historia-osiosta.

Kentauri hahmona:

(Jos hahmollasi on kiellettyjä/outoja piirteitä, hänet leimataan demonin jälkeläiseksi ja vainotaan puoliverisenä.)

Sallittua:

• Kaikki värit ja kuvioinnit hevosmaisissa sävyissä
• Hevosille sopivat ulkonäköpiirteet esim. harja, joka jatkuu koko selän matkalta, hevosenkorvat yms.

Ei sallittua:

• Epäluonnollisen väriset hiukset ja väritykset.
• Enemmän kuin neljä jalkaa tai kaksi kättä
• Siivet, sarvet, piikit.

Demonit

Takaisin ylös ↑Ikä: Ei kuole vanhuuteen

Ominaista: Demonit ovat pahoja Chiman olentoja, jotka ovat kuolemattomia. Demoneita on paljon eri tasoisia, mutta yleisesti ne voidaan jakaa kahteen ryhmään: fyysisiin ja spektraaleihin.

Spektraalit eli henkisessä muodossa olevat demonit ovat voimaltaan vähäisempiä. Ne saavat alkunsa jostain pahasta asiasta, ajatuksesta, tunteesta tai tapahtumasta. Maailmassa leijuu alati demonisiittiöitä, jotka etsivät alustaa, jossa kasvaa. Negatiiviset tunteet, kuten viha tai kateus, vetävät näitä puoleensa. Löytäessään tarpeeksi suuren pahuuden lähteen, demonisiittiö kiinnittyy siihen ja lähtee kasvamaan. Elinvoimansa se saa etsimällä sitä ruokkivaa tunnetta ympäri maailmaa. Spektraalidemoneita ei tosin yleensä kannata pelätä, sillä suurin osa niistä on niin heikkoja, ettevät ne edes pysty luomaan itselleen fyysistä hahmoa. Ne voivat vain leijua hetken aikaa henkimäisessä hahmossa, ennenkun väsyvät liikaa ja vaipuvat jälleen näkymättömiin. Puhuminen verottaa niiden voimia yhtä paljon kuin näkyminenkin, mutta ne osaavat olla juonikkaita yrittäessään saada ihmiset omaan koukkuunsa. Pikkudemonit tosin pelkäävät ja karttavat kaikkia vahvempia otuksia, kuten yksinkertaisesti vahvatahtoista ihmistä, ja niitä voi karkoittaa vaikkapa Ayselin siunaaman kellon kilkatuksella.

Kun harmiton spektraalidemoni saa kerättyä itselleen enemmän elinvoimaa, se kasvaa vahvemmaksi ja saa enemmän persoonallisuutta. Kasvava demoni tiedostaa itsensä ja tajuaa mahdollisuutensa. Se haluaa saada oikean fyysisen muodon, joten se rupeaa etsimään sopivaa uhria itselleen, jonka kautta ruumillistua oikeaksi demoniksi. Ihminen, joka on kokonaan demonia ruokkivan tunteen vallassa, voi joutua tällaisen spektraalidemonin syömäksi, jos ei pidä varaansa. Demoni voi lupailla uhrilleen suuria, jos se antaa tämän ruumiillistua kauttaan, mutta kaikki nämä lupaukset ovat pelkkiä valheita; demoni ei välitä muusta kuin siitä, että se saa fyysisen muodon ja näinollen täyden kosketuksen tähän maailmaan. Uhrinsa sielun se voi joko syödä tai valjastaa omaan käyttöönsä.

Spektraalimuodossa olevalla demonilla ei ole koskatuspintaa fyysiseen maailmaan, joten sen fyysiset aistit ovat joko olemattomia tai todella heikkoja. Näkemisen ja kuulemisen sijasta spektraalidemoni aistii muiden olentojen, niin kuolevaisten kuin demonienkin aurat ja suunnistaa niiden mukaan. Spektraalit tunnistavat omat ruokansa lähteet jo kaukaa ja hakeutuvat niiden luo. Ne välttävät demoninmetsästäjiä ja vahvoja maagikkoja, sillä nämä ovat pitkän koulutuksen kautta oppineet sulkemaan oman mielensä ja tunteensa niin, että demonit eivät nää niitä. Demonit pystyvät kommunikoimaan toistensa kanssa ajatuksin ja kuvin ja jotkut vahvat demonit ottavatkin spektraaidemoneita siipiensä suojiin.

Kun demoni saa fyysisen kehon itselleen, hän saa kosketuksen tähän maailmaan. Hänen aistinsa toimivat ja hän pystyy tyntemaan inhimillisiä tunteita, vaikka demonit useimmiten ovatkin luonteeltaan ilkeitä, ylpeitä, ilkikurisia ja inhottavia. Kun yhteys fyysiseen maailmaan on kerran saatu, osaavat demonit muutella omaa fyysistä kehoaan näyttämään joko inhimilliseltä tai demoniselta. He siis pystyvät sulautumaan muiden olentojen joukkoon helpostikin.

Fyysiset demonit voivat olla myös Chiman luomia. Nämä demonit voivat olla todella voimakkaita, niin voimakkaita, että osa niistä voi päästä demonijumalaksi asti. Demonijumalat ovat Ayselia ja Chimaa alempiarvoisempia jumalia, joilla on selvästi yksi osa-alue hallittavinaan; on esimerkiksi olemassa sairauksien demonijumala sekä murhaajien demonijumala. Nämä hallitsevat omaa osa-aluettaan ja saavat voimaa pahoista teoista. Aiheuttaakseen onnettomuutta toisille, voi maagi yrittää kutsua jonkun demonijumalan kiroamaan vastustajansa.

Fyysisillä demoneilla on luonne ja oma tahto, ja ne voivat itsenäisesti päättää tekevänsä joko hyviä tai pahoja tekoja. Suurin osa demoneista tietenkin haluaa valtaa ja valloittaa maailman, onneksi vain harva on tarpeeksi voimakas toteuttaakseen suunnitelmansa.

Demonin on opeteltava piilottamaan auransa, jotta demoninmetsästäjät ja muut demoneita aistivat kuolevaiset eivät tunnistaisi heitä. Suurissa kaupungeissa pörrää kuitenkin valtava määrä spektraalidemoneita ja demonisisa auroja, jotka sekoittavat demoninmetsästäjien suuntavaiston. Demonit tunnistavat metsästäjät aina kaukaa: nämä ovat ainoita olentoja, joiden mieli on täysin tunteeton, eikä heidän ajatuksiaan ja tunteitaan voi käyttää ruuaksi.

Demoneilla on usein yksi paha tunne (esim. joku kuolemansynneistä), joita he käyttävät ravintonaan, mutta kaikki demonit voimistuvat yleisestä pahuudesta ympärillään. Kuolema, veri ja tuska ruokkivat kaikkia demoneita huolimatta siitä, mikä heidän ensisijainen ruuanlähteensä on.

Monet demonit yrittävät yhteistyötä kuolevaisten kanssa lupailemalla näille voimia, valtaa ja rikkauksia. Olento, joka hyväksyy demonin osaksi kehoaan ja ottaa tämän kumppanikseen saa yli-inhimillisiä voimia, mutta lähes aina demonin kosketus muuttaa hahmon ulkonäössä jotain. Demonien kanssa veljeily on suuri rikos, joten kaikki demoniset piirteet pyritään useimmiten piilottamaan.

Useimmat vahvat demonit voivat muutella muotoaan miten vain ja esiintyä sekä fyysisessä että henkisessä muodossa. Demonin on myös mahdollista rakastua ihmiselämään ja kuolevaisuuteen niin paljon, että hän jättää spektraalimuotonsa taakseen ja alkaa elää kuin kuka tahansa. Ei ole harvinaista että suuri ja mahtava demoni on rakastunut johonkin kuolevaiseen niin syvästi, että on tahtonut luopua omasta mahtavuudestaan tämän takia.

Demonien tappaminen on mahdollista, vaikkakaan ei helppoa, sillä demoneita pystyy satuttamaan vain magialla tai maagisilla aseilla. Vaikka saisit tavallisella miekalla tuhottua demonin fyysisen muodon, itse demoni ei kuolisi mihinkään, vaan loisi uuden fyysisen muodon kerättyään voimia, tai hyökkäisi uudelleen spektraalimuodossa. Pienien henkiolentodemonien tappaminen on helpompaa, ne kuihtuvat pois, jos ne eivät saa ravintoa; jos vaikka demonin synnyttäjän tunteet laantuvat ja hän antaa vaikkapa vihansa anteeksi, ei demonilla ole enää kiinnityspintaa, vaan se sulaa pois. Pienen spektraalidemonin tappaminen loitsulla ei sekään vaadi loitsijalta paljoa.

Huomioitavaa: demoninmetsästäjät ja muut demonituntijat tunnistavat demonit niiden auroista. Jotkin demonit pystyvät piilottamaan auraansa, esim. ihmis- tai eläinmuodossa ollessaan, mutta ammattilaisauratuntija tunnistaa tämän kyllä. Spketraalidemonit eivät osaa piilottaa auraansa. Demonihahmosi on siis demoninmetsästäjien havaittavissa aina, kun se on omassa muodossaan.

Kun teet demonihahmoa, vastaa seuraaviin kysymyksiin: mikä tunne ruokkii demoniasi (esim. viha, ylpeys, kateus, jne.)? Onko hahmosi spektraali- vai fyysinen demoni? Missä eri muodoissa hahmosi osaa näyttäytyä?

Ulkonäkö: Spektraalidemoneilla ei ole kykyä näyttäytyä fyysisessä muodossa, muutakuin aivan hetken aikaa; tämä muoto voi olla lähes mikä tahansa. Ne voivat kuitenkin yrittää kuiskutella pahuuksiaan niiden korviin, jotka jäävät kuuntelemaan. Fyysiset demonit voivat ottaa minkä muodon tahansa; mitä voimakkaampi demoni, sitä isompikokoisempi fyysinen muoto voi olla. Joidenkin demonien todellinen muoto on kauhea peto, toisten söpö ihmistyttö, riippuen siitä, mitä kautta hän on alun perin saanut fyysisen muotonsa: onko hän ottanut ihmisen hallintaansa vai onko jokin demonijumala tai itse Chima luonut hänet juuri sellaiseksi.

Demoni hahmona:

(Demonit ovat aina pahoja, joten ne halutaan tuhota. Vaikka oma demonisi sattuisikin olemaan hyväntahtoinen, sen sanoja tuskin uskotaan, joten hahmoasi vainotaan joka tapauksessa.)

Sallittua:

• Hyvin pitkälti kaikki, demonit voivat olla ulkonäöltään minkälaisia vain
• Kaksi eri elementtiä
• Muodomuutoskyvyt
• Mahdollisuus olla voimakkaimpia hahmoja koko pelissä

Merihaltiat

Takaisin ylös ↑Ikä: Elävät max. 500v

Elinalue: Merialueet, harvinaisesti myös isot järvet yms. vesialueet. Merihaltioilla on omat kaupunkinsa ja suurin osa niistä elää täysin omaa elämäänsä sekaantumatta laisinkaan maanpäällisiin asioihin. Voidaankin sanoa, että merihaltiat ovat kuin suojassa maailman pahuudelta merenalaisessa paratiisissaan, vain oman ongelmansa seuranaan. Toki on olemassa merihaltioita, joita maanpäällinen elämä kiinnostaa valtavasti, ja jotka ovat aina haikailemassa ilmaan.

Merihaltiat viihtyvät parhaiten lämpimissä ja matalissa vesissä, mutta poikkeuksiakin löytyy. Merihaltiat osaavat olla kovinkin turhamaisia ja he kuluttavat paljon aikaa rakentamalla upeita asumuksia vedenalaisiin luoliin tai koralleiden kätköön. He vartioivat asumuksiaan tarkasti, ja sanotaan, ettei yksikään maanpäällä elävä olento ole koskaan päässyt vierailemaan niissä.

Merihaltiat elävät veden alla aivan samanlaista elämää kun muut lajit maan päällä. Perinteiset vesiviljely- ja kalastusammatit ovat hyvin arvossa pidettyjä. Muuten merihaltijoiden ammatit ovat todella samankaltaisia verrattuna maanpäällisiin vastineisiinsa; löytyy niin metsästäjää, rakennusmiestä kuin opettajaakin.

Merihaltiat ovat harvalukuisuudestaan johtuen kaikki yhden kuninkaan vallan alla ja hallitusjärjestelyihin liittyvät konfliktit ovat lähinnä vain muutaman nahistelevan sisaruksen välisiä. Rauhallisen elämäntyylinsä siivittämänä merihaltijoille on jäänyt aikaa rakentaa kaupunkejaan ja pitää yllä rikasta kulttuuriperinnettä. Merihaltiamaailman pääkaupunki ja samalla isoin asutuskeskittymä on Derlonte, jonka monikerroksiset talot nousevat korkeimmillaan lähes puolen kilometrin päähän merenpohjasta. Aivan kaupungin keskustassa sijaitsee itse kunninkaanlinna suurine vedenalaisine puutarhoineen. Kaupunkien sijaitessa niinkin syvällä kuin kilometrien syvyydessä, valon määrä on vähäinen, joten merihaltiat valaisevat kaupunkinsa tuhansin kirkkain lyhdyin. Merihaltijoiden arkkitehtuuri on hyvin terävää ja rönsyilvää; yhtä taloa ollaan voitu jatkaa monestakin kohtaa niin että lopulta rakennukset muistuttavat sokkeloitsa koralliriuttaa.

Tällä hetkellä merihaltijoiden kuninkaana on Rizezeria Vihersuomu, mutta hänen valtakautensa on pian lopuillaan. Odotettavissa on siis jonkinasteisia levottomuuksia kun kaksosprinssit Cizerio ja Ceo taistelevat kruunusta. Valtataistelun hävinnyttä odottaa paikka merihaltianeuvostossa. Tavallisia kansalaisia ainainen kinastelu lähinnä huvittaa, sillä rauhan aikana ei ole suurtakaan merkitystä kuka kruunun lopulta saakaan itselleen.

Ulkonäkö: Merihaltiat ovat jatkuvan uimisen seurauksena lihaksikkaampia kuin muut haltiat. Koska nämä olennot elävät nimensä mukaisesti vesistöissä, heille on ominaista kalamaiset piirteet. Jalkojen tilalla heillä on pitkä kalan pyrstö, jolla he voivat saavuttaa uskomattoman nopean uintinopeuden. Pyrstö rakentuu kalansuomuista, joita löytyy myös haltian iholta. Merihaltiat muistuttavat kaloja muutenkin kuin pyrstön puolesta; heillä on kaulassaan kidukset, joilla hengittävät veden alla. Tämän lisäksi monilla merihaltioilla on muutamia pieniä harsomaisia eviä selässään ja käsissään.

Merihaltiat käyttävät vedessä ollessaan yleensä vedenalaisista materiaaleista, esimerkiksi levistä tehtyjä vaatteita, mutta välttäkseen muiden rotujen oudoksuvia katseita, he siirtyvät maalla tavallisiin vaatteisiin. Merivaatteiden teko on näiden haltioiden keskuudessa arvostettu taito, sillä oikeanlaiset vaatteet eivät pelkästään näytä hyviltä, vaan ovat myös huomaamattomia veden alla ja säilyttävät kosteuden hyvin maan päällä. Toisaalta monet merihaltiat viihtyvät vedessä täysin alasti, varsinkin liikkuessaan hieman syrjäisimmillä seuduilla.

Ominaista: Maalla merihaltian kalanpyrstö on suuri rasite, jonka vuoksi he harvemmin lähtevät kovinkaan kauas rannasta. Elämä toki sujuu pyrstönkin kanssa, mutta enemmän maaelämää havittelevat haltiat voivat opetella muodonmuutostaian avulla muuttamaan pyrstönsä jaloiksi. Maalla ollessaan merihaltioiden täytyy kuitenkin pysytellä vesistöjen lähettyvillä, sillä he eivät voi elää kauaa poissa vedestä. Ilman vettä haltian iho alkaa kuivua ja seurauksena on heikotusta ja pahoinvointia. Merihaltioiden taikuus pohjautuu aina veteen, joten he eivät voi senkään puolesta oleskella maalla pitkiä aikoja. Jalkojen ylläpitäminen vaatii heiltä suuren määrän magiaenergiaa, jonka he saavat vedestä.

Jos merihaltia ei pääse takaisin veteen eikä saa muuten kasteltua ihoaan, hänen ihonsa ja suomunsa alkavat kuivua ja rapistua pois. Seurauksena on lopulta kuolema. Aika, jonka merihaltia voi viettää maan päällä on yksilöllinen, mutta keskimäärin nuori terve haltia voi olla ilmassa puoli päivää. Aika tietenkin pitenee, jos haltia pitää ihonsa kosteana koko ajan ja saa vettä magiansa vahvistukseksi.

Stereotyyppiselta luonteeltaan merihaltiat ovat ylpeitä ja vahvoja. He pitävät tarkkaan tallessa sen mitä omistavat ja ovat taipuvaisia mustasukkaisuuteen. He ovat usein omahyväisiä ja itsekkäitä ja suojelevat merta viimeiseen saakka. He ovat myös periksiantamattomia.

Merihaltioilla on vahva yhteys mereen ja veteen ja he tietävätkin loistavasti merivirtojen suunnat ja myrskyjen tulon. Vesieläimistä varsinkin delfiinit ja meren jumalan Eluvarin nimikkoeläimet miekkavalaat ovat lähellä heidän sydäntään, eikä ole ollenkaan epätavallista nähdä merihaltiaa lemmikkidelfiininsä kanssa.

Sisämaan asukeista kukaan ei koskaan nähnyt merihaltiaa. Vaikka suurin osa merihaltioista elääkin omassa yksinäisyydessä, rantakaupungin kaduilla saattaa satunnaisesti nähdä merhaltian, joka on matkalla tuopilliselle. Nämä maalle uskaltautuneet merihaltiat ovat useimmiten kauppiaita, lähettejä, merihaltioiden tiedustelijoita, merirosvoja tai oman kansansa parista karkoitettuja lainsujattomia.

Alkuperä

Merihaltiat olivat kerran haltioita, jotka saivat pyrstönsä vedenjumala Eluvarilta. Uusi keho oli heille sikä siunaus että kirous. Lue lisää Fantasiamaailma-osion lopusta, Historia-osiosta.

Merihaltia hahmona:

(Merihaltiat ovat harvinainen näky maalla, joten heitä katsotaan aina pitkään. Heille annetaan anteeksi helpommin erikoisempi tai demoninen ulkonäkö, sillä tavallinen kansa ei tiedä, miltä merihaltian kuuluisi näyttää.)

Sallittua:

• Lähes kaikki värit
• Ylimääräiset evät, suomut yms. kalamaiset piirteet
• Eri kalalajeja muistuttava ruumiinrakenne (hain selkäevä, kultakalan harsomaiset evät, tmv.)

Ei sallittua:

• Piikit, sarvet, siivet yms. ei-kalamaiset ylimääräiset ruumiinosat

Kääpiöt eli vuorehiset

Takaisin ylös ↑Ikä: Elävät n.200v

Ulkonäkö: Kääpiöt tai vuorehiset, kuten he itseään kutsuvat, ovat pieniä ja jänteviä otuksia, pituudeltaan maksimissaan 150cm. Miespuolisten kääpiöiden vahvin tuntomerkki on varmasti pitkä ja tuuhea parta, mikä vuorehisten kultuurin mukaan on suuri ylpeyden aihe. Pahin häväistys mitä voit vuorehiselle mennä tekemään, on leikata hänen partansa; voit olla varma, että kyseinen vuorehinen hyökkää minkä tahansa käden ulottuvilla olevan esineen kanssa kimppuusi kaikin voimin. Vaikka joskus niin väitetäänkin, naispuoleisilla vuorehisilla ei kasva partaa. Päinvastoin, nuoret vuorehistytöt voivat olla kovinkin herttaisia ja suloisia, vaikkakin heiltä löytyy voimaa ja tulisuutta kokoisekseen valtavan paljon.

Ominaista: Suurin osa vuorehisista asuu eristäytyneenä omissa kaupungeissaan, jotka on rakennettu vuorehisarkkitehtuurin mukaan. Vuorehiset tunnetaan taitavista käsityö- ja sepäntaidoistaan, sekä syvistä kaivoksistaan ja kiinnostuksestaan jalometalleihin. Magiankäyttäjinä he ovat lajeista heikoimpia, mutta sen mitä he näissä taidoissa häviävät, he korvaavat taistelukentällä valtavalla voimallaan ja periksiantamattomuudellaan.

Vuorehiset ovat tunnettuja vahvasta luonteestaan ja itsepäisyydestään. Vaikka vuorehisten heikoista magiataidoista ei ole spektraalidemonien karkoittajiksi, heidän voimakas mielensä sen sijaan pitää ikävät hännystelijät loitolla. Vuorehiset eivät siis todellakaan jää muiden magiaa enemmän taitavien lajien varjoon.

Vuorehiset ovat käyttäneet paljon aikaa myös tekniikan parissa ja kehittäneet maailman tehokkaimmat aseet. Se, mikä Vuorehisista tekee niin erikoisen lajin on heidän taitonsa käyttää ruutia. He ovat näet ensimmäisiä ja ainoita, jotka ovat tajunneet käyttää sitä muuhun kuin ilotulitteisiin. He osaavat räjäyttää suuret kivet pois kaivoksistaan sekä rakentaa tykkejä ja suurikokoisia ja kömpelöjä käsiaseita. Vuorehisille kädentaidot ovat kunnia-asia, ja kyseisessä taidossa kunnostauneet vuorehiset pitävät salaisuuksiaan visusti tallessa.

Vuorehiset tunnetaan muiden lajien keskuudessa sepäntaidoistaan, kaivoksistaan ja kädentoidoistaan, vaikka vuorehisten kylissä harjoitetaan yhtä montaa ammattia kuin ihmiskylissäkin. Vuorehisilla on kulttuurisidonnainen kiinnostus käsillä tekemiseen, mutta vuorehisten joukosta löytyy yhtä lailla taitavia musikantteja, leipureja kuin hevoskasvattajiakin. Vuorehiset ovat saaneet elää pitkään ilman sotia, joten heille on jäänyt aikaa kehittää kulttuuriaan, taitojaan ja kaupunkejaan.

Aina kun vuorehisten keskuudessa tapahtuu jotain merkittävää, järjestetään suuret pidot, jolloin koko kaupunki koristellaan kukkasin ja seppelein ja musiikki pauhaa myöhään yöhön. Juhlimista rakastavat vuorehiset ovat myös erinomaisia oluiden ja viinien tekijöitä, ja vuorehisten olut, jota kuluu paljon niin arkena kuin juhlanakin, on jokaisen matkamiehen kuvailujen mukaan vahvempaa ja huumaavampaa kuin mikään muu juoma koko Aysiassa.

Viileiden ilmojen vuoksi vuorehiset suosivat kerrospukeutumista ja niin naisten tunikat kuin miesten paidatkin on tehty tukevasta villakankaasta. Vuorehiset suosivat myös paljon turkista ja arvostavat vahvoja nahkasaappaita ja tukevia kenkiä aina kuuminta kesää lukuunottamatta. Vuorehiset käyttävät myös usein suuria määriä aidoin jalokivin koristeltuja koruja, jotka herättävät muiden kansojen keskuudessa syvää kateutta – vuorehisten kaupungit ovat niin rikkaita että vuorehisille itselleen jalokivet ovat lähinnä rihkamaa. Muut kansat kuitenkin näyttävät rakastavan niitä, joten vuorehiset vaihtavat niitä mielellään mausteisiin, viljaan ja puuvillaan.

Vuorehisten jämäkkä ja täsmällinen luonne näkyy myös heidän muotokielessään. Niin korujen reunat kuin ovien pieletkin on tehty tiukan neliskulmaisiksi, eikä missään ole pienintäkään virhettä symmetriassa. Vuorehisten arkkitehtuuri ja suunnittelutyö on käytännöllistä ja yksinkertaista ja heillä asioiden kauneus löytyy esineen käyttötarkoituksesta. Vuorehiset eivät pidä haltioiden ja näiden kauneuden jumalan pröystäilevästä ja epäkäytännöllisestä kauneudesta, vaan tekevät kaikkensa, että erottuisivat näistä.

Jo ensimmäisen aikakauden alussa vuorehiset inhosivat kauneudenjumalaa, tämän tekoja ja halua luoda kaunista käytännöllisyyden kustannuksella. Pitkä parta oli kauneudenjumalan mielestä vanhojen ja rumien merkki, joten vuorehiset kasvattivat pitkät parrat alun perin ärsyttääkseen tätä ja erottuakseen haltioiden yhteisöistä. Myöhemmin parta on jäänyt ihailluksi muoti-ilmiöksi kääpiökulttuuriin.

Demonisodista palanneista 14 kääpiösankarista jokainen oli juhlittu suuri soturi ja heistä kerrotaan yhä suuria taruja. Näistä sankareista polveutuvat nykyiset kääpiöklaanit ovat yhä vuorehisten ylpeyden aihe ja johtojärjestelmän perusta. Jokaisella klaanilla on hieman omat tavat ja säännöt, joita vuorehisruhtinaat valvovat. Vuorehisruhtinaat ovat useimmissa klaaneissa suoraan alenenevassa polvessa klaanin perustajasankarin jälkeläisiä, mutta myös muita valitsemistapoja on käytössä klaaneissa, jossa vanhimman esikoispojan sukulinja on päässyt katkeamaan.

Vuorehisten joukossa on myös pieni määrä klaanittomia, ylpeytensä menettäneitä maan jumalan hylkäämiä raukkoja. Vuorehiset tunnistavat heidät jo kaukaa ja näiden rikollisten ja luopioiden seuraa vältelläänkin niin, että he päätyvät usein kierteleviksi hylkiöiksi. Vuorehiset, jotka eivät kuulu klaaniin tai ovat erotettu siitä, ovat vailla lain ja jumalien suojaa.

Klaanien yläpuolella on ylikuningas, joka toimii yhdessä vuorehisruhtinaiden kanssa yhteisten päätösten tekemiseksi, mutta joka kuitenkin sanoo aina viimeisen sanan. Kuninkuus on elinikäinen tehtävä ja ruhtinaat valitsevat seuraavan edellisen kuoltua, jäätyä eläkkeelle tai menetettyään ruhtinaiden luottamuksen. Vuorehiset pitävät suuressa arvossa vuorehissankareiden suoria jälkeläisiä, ja he valikoituvat usein kuninkaiksi. Vaikka vuorehiset asuvat nimellisesti Isirionin alueella, eivät he kuuntele tai tottele haltiakuningasta, vaan elävät täysin omien lakiensa mukaan,

Alkuperä

Vuorehiset olivat alunperin ihmisiä, mutta maan jumala Thrilvende siunasi heidät paremmin maan alla elämiseen soveltuvalla vahvalla keholla.

Kääpiö hahmona:

(Jos hahmollasi on kiellettyjä/outoja piirteitä, hänet leimataan demonin jälkeläiseksi ja vainotaan puoliverisenä.)

Sallittua:

• Ihon- ja hiustenväri luonnollisissa sävyissä, myös punainen

Ei sallittua:

• Erikoiset värit
• Ylimääräiset ruumiinosat
• Pituus yli 150cm

Lohikäärmeet

Takaisin ylös ↑Ikä: Elävät n.800v

Elinalue: Lohikäärmeet ovat yleensä eristäytyneet muusta maailmasta omaan jylhään yksinäisyyteensä, eivätkä liiku paljoa ihmisten ilmoilla. He eivät rakenna suuria kaupunkeja tai pystytä muutenkaan näkyviä merkkejä olemassaolostaan, vaikkakin yksittäisiä lohikäärmeiden rakentamia rakennuksia saattaa löytää ympäri Aysiaa. Kuuluisin lohikäärmeiden taidonnäytteistä lienee Berenneiden vuoristossa juurella sijaitseva Neljän tuulen torni, joka toimii lohikäärmeiden yleisenä kokoontumispaikkana ja josta on hyvä näkymä alas tasangoille. Suurin lohikäärmeiden kaupunki ja yhteisö sijaitsee Cwerizeth-vuorilla.

Ulkonäkö: Lohikäärmeet ovat suuria siivekkäitä olentoja, joilla on suojaava panssarinomainen suomupeite. Aikuiset lohikäärmeet voivat olla säkäkorkeudeltaan jopa 2-3 metriä ja sen lisäksi niillä on vielä pitkä kaula ja häntä. Lohikäärmeet ovat lihaksikkaita, mutta siroja petoja. Nillä on saalistamiseen tarkoitetut vahvat kynnet ja veitsenterävät hampaat. Lohikäärmeillä on usein pitkät sarvet ja tiheä piikkirivistö, joka jatkuu aina niskasta hännänpäähän. Joskus hännän päässä on pari pitempää piikkiä tai luuterää vihollisten hätyyttämiseksi. Selän piikkirivistö on useimmilla lohikäärmeillä niin tiheä, että jos aikoo ratsastaa lohikäärmeellä, on suositeltavaa sahata pois muutama piikki sää’än kohdalta.

Lohikäärmeet voivat olla väritykseltään minkä värisiä vain, vaikka maanläheiset sävyt ovatkin yleisimpiä. Vauvalohikäärmeillä suomut ovat vielä hieman pehmeitä, mutta ne vaihtuvat vahvempiin lohikäärmeenpoikasen ollessa n.10 vuoden ikäinen. Lohikäärmeillä on muutamia suomunvaihtokausia, joilloin suomut vaihtuvat aina vain vahvempiin, kunnes ne saavuttavat lopullisen lujuutensa noin 100 vuoden iässä. Aikuisten lohikäärmeiden irronneet suomut ovat muiden kansojen keskuudessa haluttua kauppatavaraa, sillä ne ovat erittäin vahvoja ja sopivat hyvin vaikkapa panssareiden tekoon. Aikuisen lohikäärmeen suomua ei pysty tavallinen nuoli lävistämään, mutta lohikäärmeen liikkuessa niiden väliin muodostuu heikompia kohtia. Kaulan, maha ja kainaloiden lisäksi myös siivet ovat herkkää aluetta

Lohikäärmeet pystyvät puhumaan suullaan, sekä kävelemään kahdella tai neljällä jalalla. Koska magia on läsnä heidän elämässää munasta asti, määräytyvät lohikäärmeet fyysiset ominaisuudet ja ruumiinrakenne usein sen mukaan, mitä elementtiä he edustavat.

Ominaista:

Lohikäärme-emot munivat yhdestä kolmeen munaa, ja hautovat niitä kauan, kuukausista vuosiin. Hautomisaika riippuu lämpötilasta sekä kuoriutuvan lohikäärmeen ominaisuuksista, ja se saattaa vaihdella saman poikueenkin kesken. Emot vetäytyvät hautomisen ajaksi mietiskelemään omaan yksinäisyyteensä, jolloin ne pitävät munia lämpimänä omalla ruumiinlämmölään.

Kuoriutuakseen lohikäärmeenmunan täytyy tuntea taikuutta ympärillään. Koska lohikäärmeet ovat maagisia, poikanen tietää, että on turvallista kuoriutua, jos se aistii emonsa magia-auran ympärillään. Jos jostain syystä emo kuolee ennen poikasen kuoriutumista, voi munan saaminen kuoriutumaan ilman tätä olla erittäin vaikeaa. Munan ympärillä on oltava koko ajan maaginen aura, josta kehittyvä poikanen imee kasvuvoimansa. Lopullinen kuoriutumisen tapahtuu vasta, kun poikanen on kasvanut tarpeeksi isoksi ja tuntee ympärillään samanlaista taikuuttaa, kuin mitä hänen emonsa edusti. Emon aura kertoo, että poikasen on turvallista aloittaa elämänsä.

Lohikäärmeille karttuu pitkän ikänsä aikana valtava määrä viisautta, ja ne pitävätkin yleisesti kaksijalkaisia tyhminä ja yksinkertaisina. Lohikäärmeiden vanhimpia voidaankin pitää koko Aysian viisaimpina olentoina.

Pienet poikaset eivät tietenkään ole vielä kovin viisaita, ne pyörivät avuttomina paikoillaan, aivan kuten muutkin vastasyntyneet. Lohikäärme-emot pitävät tarkkaa huolta jälkikasvustaan ja opettavat näille hitaasti ja huolellisesti kansansa tavat ja ikiaikaisen viisauden. Useimmiten vastakuoriutunutta kuitenkin kiinnostaa enemmän pesän perältä kuuluva rasahdus, kuin vanhempien lajitoveriensa aivopesumainen opetus heidän lajinsa ylivertaisuudesta muihin nähden. Hyvin pian kasvava lohikäärme kuitenkin imee itseensä tämän ajatusmallin.

Lohikäärmeet ovat valmiita tekemään sen, mitä on tehtävänä. Vaikka lohikäärmeet miettivät kahdesti ennenkuin ryntäävät mukaan kaikenlaisiin uusiin humputuksiin, varsinkin nuoret yksilöt ovat kovin vilkkaita ja toiminnanhaluisia. Jos on lähdettävä sotaan oman elinalueen tai elämäntavan puolesta, lohikäärmeet ovat valmiita ilman turhia mutinoita. Lohikäärmeiden ideologian varjopuoleksi voisi sanoa sen, että he ovat äärimmäisen konservatiivisia ja perinteisiä, kaikki uudet innovaatiot jäävät täysin lohikäärmeiden kiinnostuksen ulkopuolelle.

Jos lohikäärmeen kanssa haluaa ystävystyä, kannattaa mielummin lähestyä nuorta yksilöä kuin vanhaa. Vanhat lohikäärmeet ovat jo niin eristäytyneet omaan paremmuudentunteeseensa, että harvemmin vaivaituvat edes keskustelemaan itseään alempiarvoisempina pitämiensä olentojen kanssa. Tämän vuoksi lohikäärmeenmunat ovat haluttuja; poikanen joka kasvaa muiden rotujen seurassa, on paljon todennäköisemmin myötämielinen heitä kohtaan. Tällainen lohikäärmeen ystävyys on monelle kultaakin kallimpi asia, ja lohikäärmettä pidetään yleisesti maailman mahtavimpana aseena. Valitettavasti lohikäärmevanhemmat eivät kuitenkaan ole valmis lahjoittelemaan jo muutenkin harvinaisia muniaan tuosta vain muille, joten munan hankkiminen ei ole helppoa puuhaa. Kukaan ei varmasti halua suututtaa runoutta pesässään luovaa, muniaan suojelevaa valtavaa lohikäärmettä. Arvonsa takia moni on kuitenkin valmis tekemään suuriakin uhrauksia saadakseen kallisarvoisen munan käsiinsä.

Lohikäärmeet rakastavat kiiltäviä ja säihkyviä esineitä, ja pitävät omaa värikästä suomupeitettään maailman kauneimpana asiana. Lohikäärmeet saattavat muutenkin olla itsekkäitä, eikä heitä kiinnosta muiden huolet.

Lohikäärmeen hinta: Lohikäärmeenmuna on kallein yksittäinen esine, sen arvoa ei aina edes voi rahassa mitata. Moni vaihtaisi lohikäärmeenmunaan kartanonsa, laivansa, tai peräti koko laivastoonsa. Poikasesta asti ystävällismieliseksi aseeksi kasvatettu lohikäärme on Aysian halutuin asia, ja monet ovat valmiita vaikka tappamaan saadakseen munan haltuunsa. Munien vuoksi on jopa aloitettu sota (v. 611 kolmatta aikaa)

Alkuperä

Lohikäärmeet ovat Ayselin luoma laji.

Lohikäärme hahmona:

(Jos hahmollasi on kiellettyjä/outoja piirteitä, hänet leimataan demonin jälkeläiseksi ja vainotaan puoliverisenä.)

Sallittua:

• Lähes kaikki värit
• Kaikenlaiset sarvet ja piikit, panssarit, luulevyt…
• Tulen, jään, sähkön, myrkyn yms. syökseminen (mutta vain yksi!)
• Harja
• Nahka- tai sulkasiivet

Ei sallittua:

• Enemmän kuin neljä jalkaa, kaksi siipeä, yksi häntä ja yksi pää
• Siivettömyys

Hukat

Takaisin ylös ↑Ikä: Elävät n.120v.

Ulkonäkö: Hukat ovat kahdelle jalalle nousseita inhimillisiä susia. Sudenkaltaisesta olomuodostaan huolimatta hukilla on kuitenkin paljon inhimillisiä piirteitä. Vaikka ne liikkuvatkin ensisijaisesti neljällä jalalla ja juoksevat näin nopeimmin, voivat ne myös kävellä kahdella jalalla ja käyttää eturaajojaan kuin käsiä. Hukat ovat fyysiseltä olemukseltaan rotevia ja vahvoja ja heitä pidetään pelottavina ja uhkaavina muiden lajien keskuudessa.

Hukat voidaan karkeasti jakaa kahteen ryhmään; niihin jotka pitävät itseään susina ja elävät syrjemmällä kaupungeista ja liikkuvat ja toimivat kuin sudet, ja niihin, jotka elävät sivistyneesti muiden kansojen joukossa ja korostavat inhimillisiä puolia itsestään.

Ominaista: Luonteeltaan hukat ovat yleensä vahvatahtoisia ja ylpeitä. He ovat harvemmin erakkoluonteisia, päinvastoin he haalivat itselleen laajan ystäväpiirin. Koska hukat synnyttävät susien tapaan pentueita, ovat perheet yleensä monilapsisia ja näinollen perheeseen ja sukuun kuuluu suuri määrä jäseniä. Hukalle on tärkeää pitää suhteet omaan sukuunsa kunnossa; yksinään eläviä persoonia pidetään jotenkin outoina ja ulkopuolisina.

Hukille on hyvin tärkeää suhde luontoon ja eläimiin. Maalla liikkuvista olennoista vain jotkin metsähaltiat pääsevät samalle tasolle luonnontuntemuksen kanssa. Magian käytön suhteen yleisin elementti on siis maa.

Alkuperä

Hukat olivat kerran susia, mutta puututtuaan itsenäisesti maailman tapahtumien kulkuun, oikeudenmukaisuudenjumala Isstor näki heidät hyväksi ja siunasi heidät ylemmiksi olennoiksi.

Hukka hahmona:

(Jos hahmollasi on kiellettyjä/outoja piirteitä, hänet leimataan demonin jälkeläiseksi ja vainotaan puoliverisenä.)

Sallittua:

• Kaikki värit ja kuvioinnit maanläheisissä sävyissä
• Harja/hiukset ja häntä

Ei sallittua:

• Piikit, sarvet, siivet, hännät yms. ylimääräiset ruumiinosat
• Räikeät värit
• Pituus yli 250cm

Muut lajit

Takaisin ylös ↑

Aarnikotkat

Aarnikotka eli griippi on olento, jolla on kotkan pää ja siivet, sekä leijonan jalat, häntä ja korvat. Aarnikotkat ovat luonnovaraisena isoja ja mahtavia petoja, mutta kesyyntyvät melko helposti lemmikiksi. Aarnikotkat ovat persoja herkuille, kuten paistetuille peltohiirille ja lohelle, ja rohkean luonteensa takia lähestyvät helposti ihmistä.

Aarnikotkia käytetään ratsuina hevosten tapaan, ja ne jaksavat myös kantaa ihmistä seläsään lentäessään lyhyitä matkoja. Aarnikotkat ovat usein luonteeltaan leikkisiä ja uteliaita, mutta myös vakavan raivokkaita oman kotialueen puolustajia löytyy. Sotakentällä aarnikotka on vaarallinen vastus, sillä se sekä juoksee että lentää nopeasti ja raatelee kynsillään jokaisen eteensä tulijan armotta. Aarnikotkat rakastavat kiitosta ja hellyydenosoituksia, ja tulevat helposti mustasukkaisiksi, jos niitä ei rapsuteta tarpeeksi niiden lempipaikasta korvan takaa.

Aarnikotkat ovat älykkäämpiä kuin hevoset, eivätkä tämän taki sovi lemmikiksi aivan kaikille. Parhaiten aarnikotkan kanssa tulee toimeen kun kasvattaa sen kuoriutumisestaan saakka ja ystävystyy sen kanssa kunnolla.

Feeniksit

Feenikslinnut ovat Ayselin pyhiä eläimiä. Niiden sulkapeite on kirkkaan punaoranssi tai kultainen, ja ne pystyvät sytyttämään itsensä tuleen vahingoittumatta. Feeniksit ovat Ayselin vallan, uudestisyntymisen ja tulen symboleita.

Feeniksit ovat määrältään hyvin vähäisiä, ja sillä ne munivat yhden munan vain kerran vuosikymmenessä. Hautova emo sytyttää pesäkokon, jonka polttavassa lämmössä poikanen kehittyy. Jos muna ei hautomisen aikana saa olla tulessa, kuoriutuu poikanen harmaana, heikkona ja ilman tulikykyjä ja sillä on suuri vaara kuolla jo poikasena pois.

Feeniksejä on mahdollista pyydystää, ja niitä voikin nähdä lemmikkeinä ylimpiarvoisilla maageilla. Ne ovat suuri apu myös taistelukentillä ja viestien kuljettamisessa. Feenikslintua ei voi tavallisin keinoin tappaa, sillä niiden sisällä kytevä tuli roihahtaa puolustamaan lintua, heti kun se havaitsee vaaran uhkaavan.

Feenikslinnun kyyneleellä sanotaan myös olevan parantavia voimia, mutta feeniksin voi saada itkemään vain silloin, kun se on aidosti huolestunut jonkun läheisensä terveydestä.

Nymfit

Nymfit ovat luonnon henkiä tai sen alempiarvoisia jumalia. He syntyvät sinne, missä puut kasvavat vapaina tai joki virtaa solisten kenenkään häiritsemättä. He ovat metsän ja vesistöjen suojelijoita, ja heitä näkee usein tanssimassa niityillä tai puiden ympärillä kauniina päivänä.

Nymfejä on kahdenlaisia: metsän ja veden nymfejä. Yleensä he esiintyvät kauniin naisen olomuodossa, vaikka heidän kehonssaan onkin monia luontomaisia piirteitä. Vesinymfien ruumis rakentuu kokonaan vedestä ja metsänymfien keho voi muodostua puumaisista osista, lehdistä tai kukista. Nymfit kykenevät muuttamaan fyysistä muotoaan helposti ja leijailemaan vauhdilla edestakaisin välillä sulautuen puun runkoon ja välillä kukkia kasvavaan ruohomättääseen.

Nymfit ovat iloisia, leikkisiä ja hieman ilkikurisia. He rakastavan kiusata ja hassutella varsinkin yksin kulkevien matkustajien kustannuksella ja kulkea laulaen metsän ääniä muistuttavia laulujaan heidän vierellään. Terveen, elävän ja vapaan metsän tai niityn tunnistaa juuri siitä, että siellä on nymfejä. Pahuus, demonit ja metsän kaataminen ajavat nämä luonnon henget pois, ja lopulta metsä kuolee ilman nymfien hellää hoivaa.

Yksisarviset

Yksisarviset ovat hevosmaisia legendaarisia olentoja, joilla on vuohen sorkat, pitkä pukinparta ja pitkä suora sarvi otsassaan. He ovat metsän ikivanhoja asukkeja, ja luonteeltaan hitaita ja rauhallisia tarkkailijoita. Yksisarviset näyttäytyvät todella harvoin, sillä he elävät omassa eristäytyneessä yksinäisyydessään.

Yksisarvisen voi nähdä vanhassa aarniometsässä ollessaan yksin ja hiljaa. Kun hämärä laskeutuu, voi yksisarvinen ilmestyä odottajan eteen koko valkoisen hohtavassa komeudessaan. Usein olento ei kuitenkaan viihdy kauaa, vaan jatkaa menoaan. Yksisarviset osaavat lukea ajatukset ja muistot jo kaukaa, ja joskus hän voi tulla elämässää pahassa tilanteessa olevan tai suurten valintojen edessä mietiskelevän luo ja sanoa muutaman viisauden sanan.

Yksisarvisen sarvi on vahva taikakalu, josta juotu sadevesi parantaa minkä tahansa sairauden tai vamman ja sarven kosketuksella voi esimerkiksi puhdistaa saastuneen veden tai herättää kuolleen puun. Yksisarvisen nappaaminen on kuitenkin lähes mahdoton tehtävä, sillä se ei näyttäydy kenellekään, kenen sydän ei ole puhdas. Yksisarvisen tappaminen on luonnon silmissä pahimpia rikoksia, mitä kukaan voi tehdä, ja moisen teon tekeminen osoittaa uskomatonta pahuutta ja julmuutta. Yksisarvisen veressä on taikavoimia, ja sitä juomalla saa mahtavat voimat, mutta samalla saa yksisarvisten kirouksen ylleen.

Kukaan ei ole täysin varma kuinka pitkään yksisarviset elävät, mutta tarinat kertovat että he voivat tallustellan maan päällä tuhansia vuosia. Yksisarvisten varsat syntyvät kuuttomina öinä karhunvatukkapensaan kätkössä. Vaikka yksisarviset ovat maagisia ja mystisiä olentoja, yksi asia heistä silti tiedetään: he rakastavat karhunvatukoita, minttua, ruusunmarjoja ja villihunajaa.

Historia

Ensimmäinen aikakausi

Aysel luo maailman, vuosi 0EA ->

Ayselin luodessa maailman ja sen asukeiksi humanoidirodun, joka eriytyi pian Aysian tämänhetkisiksi lajeiksi, hän asetti jokaiselle omalla alueella elävälle ryhmälle oman jumalansa opettamaan näitä elämisen alkuun. Tämän myötä muodostuivat lajien erilaiset kulttuurit ja yksilöiden monimuotoisuus. Aysel itse kaitsi ihmisiä ja opetti näille maanviljelyksen taidon ja arvostuksen rehellistä työntekoa kohtaan. Elämä alkoi nykyisen Isirionin ja Barcelin alueelta, Aysian niemimaalta, josta kansat alkoivat vähitellen levittäytymään myös ympäröiville seuduille.

Kauneuden jumalatar Etihelia otti suojelukseensa Aysian läntisiin metsiin asettuneet haltiat ja luonteensa mukaan muokkasi heistä kauneinta mahdollista rotua. Heidän ihonsa oli sileä ja kuulas kuin pakkasaamu ja ruumiinsa hento kuin tuulenhenkäys. Metsänjumala Oreison huomasi myös omalle alueelleen majoittautuneen uuden rodun ja auttoi heitä rakentamaan kauniita asumuksia yhdessä luonnon kanssa. Oreisonin mielestä Etihelian muokkaama kaunis haltiakeho oli kuitenkin mitä epäkäytännöllisin, eikä sopisi metsässä elämiseen. Niinpä Oreison taitavana käsityömestarina tarttui toimeen ja ryhtyi muokkamaan metsässä asustelevia haltiotia voimakkaammaksi ja paremmin luonnon kanssa yhteenkuluvimmiksi.

Etihelia ei tietenkään pitänyt siitä, että Oreison meni muutamaan hänen täydellisyyden perikuvauksiin luomia haltioita. Oli harmaa iho ja kunnon lihakset kuinka metsään soveltuvia vain, Etihelia ei voinut sietää näitä uusia rumia haltioita. Etihelia lipui Oreisonin luokse ja käski toveriaan lopettaa tämä rumuuden ja epätäydellisyyden levittäminen. Oreisonin vastaus hänelle oli vain kumiseva nauru: ei kukaan, eivät edes toiset jumalat voisi estää häntä muovaamasta aina vain uusia ja parempia metsän lajeja. Kauneuden jumalaa ei tämä selitys tyydyttänyt, ja koska Oreison ei suostunut jättämään haltarotua rauhaan, Etihelia raivostui ja tarttui metsänjumalan taitaviin käsiin repäisten ne irti. ”Sinä et minun kaunista rotuani pilaa”, Etihelia julisti Oreisonille, joka kasvatti siivet käsiensä tilalle ja katosi metsän siimekseen. Etihelian haltioita kutsutaan tänä päivänä hopeahaltioiksi ja Oreisonin haltioita metsähaltioiksi.

Ensimmäinen aikakausi oli jumalien ja demonien aikakausi. Kuolevaiset kansat olivat tällöin vielä kovin nuoria, ja vasta kehittelivät kulttuuriaan, tapojaan ja taitojaan. Yhtäkään valtioita ei oltu vielä muodostettu ja lajien välillä vallitsi jonkinlainen rauha. Ayselin ja muiden jumalien valta oli näkyvimmin esillä ja Ensimmäisen aikakauden ajalta onkin jäänyt elämään suuri määrä jumaltarinoita ja taruja.

Suurin osa demoneista myös syntyi Ensimmäisellä aikakaudella. Chima sai toimia vapaasti noin vuoteen kymmenen asti, ennenkuin Aysel huomasi toverinsa pahuuden ja lukitsi tämän pois saastuttamasta maailmaa. Chiman vangitsemisen jälkeen kuitenkin syntyi vielä suuri joukko demoneita hänen voimiensa rippeistä. Nämä demonit vihasivat Ayselia ja tämän anteeksiantamatonta luonnetta ja vihaa kaikkea Chiman luomaa kohtaa. He päättivät vielä jokin päivä vapauttaa Chiman ja koskaa Ayselille tämän teon.

Demonisodat, vuosi 100EA ->

Vuosisadan verran demonit keräsivät joukkojaan, mutta vasta demonivelho Skenarin noustessa demonien johtoon, uskalsivat Chiman kannattajat käydä avoimesti Ayselin maailmaa vastaan. Demonit ja jumalat ottivat yhteen pitkässä sodassa, joka sai kuolevaiset pysymään visusti piilossa. Vain muutamat uhkarohkeat soturit uskalsivat lähteä sotatantereelle Ayselin siunaamina, ja heidän uroteoistaan kerrotaan tarinoita yhä.

Demonivelho Skenarin tavoite oli saada Ayselin joukot pidettyä kiireisinä taistelun myllerryksessä, jotta hän itse voisi vapauttaa Chiman ja herättää tämän Aysian uudeksi herraksi. Skenarin suunnitelma ei kuitenkaan toiminut, vaan hänet kukisti Anara-niminen puoliverinen sankaritar.

Vuoteen 200 mennessä demonisodat olivat virallisesti ohi, ja maailman tasapaino palautettu. Jumalolentojen vaikutus maailmassa oli suuri, sillä he halusivat suojella kasvattejaan, kuolevaisia kansoja, ja olivat sen vuoksi tiukasti läsnä heidän elämässään ja kulttuuriensa kehityksessä.

Haltiat olivat pysyneet sotien aikana hyvin pitkälti omissa piiloissaan. He eivät ylpeän luonteensa vuoksi välittäneet liittyä muiden kahnauksiin. Jokainen toisten sodan vuoksi menetetty haltiahenki oli liikaa. He halusivat säilyttää oman kulttuuriperintönsä ja jatkaa elämäänsä kenenkään siihen puuttumatta. Ihmiset sen sijaan tunsivat suurta velvollisuutta puolustaa kotejaan ja kuumapäisen luonteensa vuoksi heidän ei tarvinnut miettiä kahta kertaa osallistuisivatko he sotaan vai eivät. Puoliverinen Anar, joka loppujen lopuksi käänsi koko sodan kulun, oli puoliksi ihminen. Hänen sukuaan kaatui demonien kynsissä satapäin, mutta ihmiset taistelivat silti loppuun asti jumalten rinnalla.

Sodan jälkeen Aysel näki ihmisten hyvän, periksiantamattoman sydämen ja mieltyi heihin yhä enemmän. Hän siunasi heitä ja heidän hyvää luonnettaan ja lupasi, että heillä tulisi aina riittämään voimaa taistella tämän maailman pahuutta vastaan. Aysel tulisi aina olemaan ihmisten rinnalla ja hän vastaisi heidän avunpyyntöihinsä. Omaa nahkaansa suojelleet haltiat sen sijaan jäivät kokonaan ilman siunausta.

Myös vaikeisiin olosuhteisiin Cwerizeth-vuorille matkannut ihmisjoukko päätti demonisodan alettua, että he haluavat tehdä oman osansa ja taistella kuolevaisten rinnalla demoneita vastaan. He olivat huomanneet vuorilla ollessaan kalliosta löytyvän kiiltävää malmia, joka puhdistettuna oli mitä vahvinta materiaalia. Kansa tajusi heti, että tässä oli heidän avaimensa olla hyödyllisiä ja uhraten kaiken aikansa ja resurssinsa he yhteistuumin päätivät pistää pystyyn kaivuukylän, jonne nousi kymmeniä pieniä sepänverstaita ja käsityöpajoja. Jääräpäisellä luonteellaan he alkaoivat kaivaa tietään yhä syvemmälle kallioon kylmästä säästä huolimatta. Heidän mielessään ei ollut kuin yksi tavoite: magiataitojen puutteesta huolimatta he halusivat auttaa demonien hyökkätyksen torjumisessa.

Ylpeyden jumala Delbur huomasi mutaa kaivavan ja kalliota väsymättömästi louhivan kansan ja piti heistä. Hän tarjoutui auttamaan heitä, eikä aikaakaan kun tunneleissa louhivien kädet vahvistuivat ja heidän jalkansa muuttuivat pitäviksi liukkaalla kivellä. Delbur siunasi kansan hakut ja vasarat eikä aikaakaan kun kourallinen uusilla kiiltävillä panssareilla ja terävillä miekoilla varustettuja vahvoja sotilaita marssi alas vuorelta kohti taistelua.

Demonien kukistuttua takaisin pajoille palasi 14 urheaa soturia, joiden jälkeläisistä muodustui vuoreisten, kuten tämä kansa itseään kutsui, klaanit. Taistelukentällä muut ihmiset olivat hyvin pian alkaneet nimittää vahvasti panssaroituja vahvoja sotilaita kääpiöiksi pituutensa mukaan.

Kentaurien synty

Demonisotien aikaan suuri joukko ihmissotilaita perheineen oli joutunut jättämään taistelun tiimelleykseen hukkuneen kylänsä. He pakenivat Bereinneiden vuorille ja yrittivät päästä niiden yli turvaan seuraavaan kaupunkiin. Pakenijat tiesivät suuren demonilauman tulevan heitä kohti, joita vastaan heillä olisi mitään mahdollisuuksia. Vuoret eivät olleet kyläläisille ystävällisiä, ja päivien kiirehtimisen jälkeen joukon nuorimmat alkoivat uupua. Kyläläisiä johti vahva Therund Vahvajousi, joka olisi voinut juosta edelle nuorien sotilaidensa kanssa, mutta hän kieltäytyi jättämästä ketään taakseen. Jokainen väsähtynyt lapsi ja vanhus nostettiin vahvempien hartioille ja matka sai jatkua.

Kyläläiset tiesivät pelastuksen odottavan heti vuorten toisella puolella, mutta heidän ollessaan vasta puolessa välissä vuorten läpi käyvää solaa, alkoivat takaa-ajajien äänet kuulua heidän takanaan. Alhaalta rinteeltä heitä kohti ryömi kuvottavien, saastaisten demonien lauma. Täysin uupuneilla kyläläisillä ei ollut enää mitään mahdollisuutta ehtiä turvaan.

Sotilaidensa vaatimuksista huolimatta Therund ei vieläkään suotunut jättämään ketään taakseen vain pelastaakseen vahvimmat sotilaansa. Pelokkaista vastalauseista huolimatta hän pysäytti joukon juoksun ja käski viimeiset hevoset tuotavan luokseen. ”Tässä tilanteessa meitä ei voi auttaa enää kuin itse jumalat”, hän lausui ja rakensi alttarin uhratakseen eläimet. Hän vaati kaikkia rukoilemaan kanssaan Thrilvendeä, maan jumalaa ja matkalaisten suojelijaa, ja hetken päästä jokainen kyläläinen painoi päänsä rukoukseen. Demonit ja varma kuolema lähestyivät joukkoa hetki hetkeltä, mutta Therund ei luovuttanut. Hän huusi polvillaan Thrilvenden puoleen tietäen, että tämä ei hylkäisi heitä. Hänen loppumaton uskonsa ja luottamuksensa sai kaikki muut hämilleen.

Demonien löyhkän jo saavuttaessa kyläläiset, tapahtui ihme. Hetkessä jokainen tunsi sisällään virkistävän ja herättävän voiman, ja kaikki väsymys oli tipotiessään. Heidän saamansa uusi voima nosti heidät jaloilleen ja koko joukko alkoi juosta pakoon pois solasta, kohti kaupunkia ja turvaa. He tosin eivät olleet enää ihmisiä; jalkojen sijasta heitä veivät nyt eteenpäin neljä ketterää kaviota, joiden rummutus havahdutti vuoren toisella puolella odottavat sotilaat. Heidän silmänsä olivat hämmästyksestä soikeat, kun heidän taakseen turvaan nelisti joukko pirteitä naisia, lapsia ja vanhuksia. Heidän riveihinsä liittyi kourallinen täysin tuntemattomia sotilaita, jotka olivat puoliksi hevosia ja puoliksi ihmisiä.

Hukkien herääminen

Oikeudenmukaisuuden jumala Isstor oli demonisotien alkaessa nähnyt sen kurjuuden, mitä sodat kuolevaisille aiheuttivat. Toisin kuin jumalat, kuolevaiset olivat heikkoja, eikä kukaan auttanut heitä ylitsepääsemätöntä vihollista kohtaan. Isstor rakasti kuolevaisia kansoja niin paljon, että halusi auttaa näitä. Hän luopui omasta jumaluudestaan ja otti kuolevaisen muodon, antaakseen kaiken apunsa ja tukensa ihmisille.

Pian taistelutantereelle ihmisten joukkoon astui hohtavassa haarnikassa voimakaskasvoinen ihmisnainen. Hänen selässään väreilivät suuret kotkansiivet ja ilma hänen ympärillään hohti vaaleaa valoa. Demonit kavativat tätä yhtäkkiä ilmestynyttä jumaluutta, ja hetken kerättyään rohkeutta hyökkäsivät uudelleen. Ihmisten laskenut moraali kuitenkin nousi uuden sankarin tultua heidän puolelleen, eikä kestänyt kauaakaan, kuin hätääntynyt demonijoukko pakeni kaikkiin suuntiin kuolevaisten vihaa.

Isstorin tekoa ei kuitenkaan katsottu hyvällä. Eniten teosta kauhistui Isstorin sisar, tasapainon jumala Ziyayo. Hän tiesi, että jumalat eivät voineet rikkoa maailman tasapainoa puuttumalla itse henkilökohtaisesti asioiden kulkuun. Kenelläkään ei ollut oikeutta muuttaa kohtaloa. Ziyayo tiesi, että hänen oli palautettava jumalien ja kuolevaisten välinen tasapaino, ja siksi Isstorin oli kuoltava.

Isstor oli täysin tietämätön häntä odottavasta suunnitelmasta, eikä hän olisi osannut mitenkään aavistaa, että toiset jumalat voisivat olla hänelle uhka. Isstor oli siksi täysin varomattomasti kulkemassa tiheän metsän läpi kohti seuraavaa taistelua, tarkoituksenaan auttaa kuolevaisia parhaan kykynsä mukaan. Suurten tammien alla Ziyayo hyökkäsi pahaa-aavistamattoman seurueen kimppuun ja hetken raivolla sai kaikki heistä maahan. Jumala oli aina kuolevaisen ruumiin ottanutta toveriaan vahvempi, ja Isstor olisi jäänyt tämän armoille saman tien, ellei täysin ulkopuolinen taho olisi puuttunut tapahtumiin.

Lähistöllä käyskennellyt susilauma oli kuullut taistelun äänet ja saapunut paikalle. Hetkeäkään epäröimättä ne hyökkäsivät Ziyayon kimppuun. Metsä oli heidän maataan ja metsänjumalien raivo takanaan, ne ajoivat Ziyayon pois. Isstor vaipui loukkaantuneena maahan ja loi katseensa susiin. Kaiken järjen mukaan niiden olisi pitänyt tietää sisällään mikä olisi maailman tasapainon kannalta oikein ja antaa Isstorin kuolla, mutta ne olivat valinneet toisin. Isstor näki niiden silmissä loistavan oman tahdon ja viisauden ja hymyillen hän nosti kätensä siunatakseen ne. Yksi kerrallaan sudet nousivat kahdelle jallalle ja katsoivat ympärilleen hämmentyneenä. Uusi elämä oli alkanut.

Ziyayon päätös murhata jumalsisarensa oli ollut väärä, mutta Isstor tiesi, että hän oli tehnyt väärin. Oli oikeudenmukaista, että ihmiset saivat jumalilta apua, mutta oli maailman tasapainon kannalta väärin, että hän pysyisi kuolevaisen muodossa. Niinpä hän jätti kaikki voimansa ja tietonsa siunaamiensa susien ylle ja antoi Ziyayon aiheuttamien vammojen tappaa hänen kuolevaisen ruumiinsa pois. Syntynyt hukkien suku suri siunaajansa menetystä, ja tämän kuoleman paikkaa pidätään pyhänä yhä tänäkin päivänä.

Merihaltioiden alku

Joukko haltioita asettui Aqeguain saaristoon ja perustivat sinne kukoistavia kalastajakyliä. Lämmin meri palkitsi ahkerat työntekijät, eikä aikaakaan kun Aqeguain asukkaat olivat kuuluisia rikkaasta ja helposta elämästään. Idyllinen elämä kuitenkin katkesi, kun eräänä lämpimänä iltapäivänä Aqeguai:n laguunien rannassa lekottelevat asukkaat saivat huomata meren pakenevan. Kukaan ei osannut aavistaa mitään pahaa, ennenkuin hetken päästä rantaan iskeytyi valtaisa hyökyaalto. Hetkessä aalto oli pyyhkinyt kaikkien saarien yli huuhtoen pienimmät niistä paljaiksi ja tuhoten kävelytiet, rakennukset ja satamat. Veden väistyttyä ja lopullisten tuhojen selvitessä eloonjääneiden mielen täytti epäusko ja tuska. Miksi näin suuri tuho kohtasi heitä yhtäkkiä? Mitä he olivat tehneet väärin? Ja ennenkaikkea, missä oli Eluvar, veden jumala ja heidän suojelijansa?

Hengissä säilyneet kokoontuivat yhteen huutamaan Eluvarin puoleen raivoissaan. Missä jumala oli ollut ja miksi he olivat ansainneet tämän? Meren olisi pitänyt olla heille ruuan, suojan ja helpon elämän lähde, eikä sen kuuluisi vahingoittaa heitä. Eluvar itse saapui kiukkuisen kansan luokse ja puhui. Millä oikeudella Aqeguain asukkaat olivat luulleet, että he olivat meren herroja? Rikkaasta elämästään huolimatta he eivät auttaneet muita kansoja heidän menettäessään kotinsa demonisodassa, joten nyt kun he olivat olleet pahassa tilanteessa, ei Eluvarkaan kokenut velvollisuudekseen auttaa heitä.

Haltiat eivät kuitenkaan luovuttaneet vaan vaativat Eluvarilta hyvitystä. Meri ei saisi milloinkaan enää vahingoittaa heitä! Kansa oli valmis parantamaan tapansa ja olemaan myös ystävällisempi muita kohtaan, jos Eluvar vain voisi luvata heille, että yksikään heistä ei tulisi enää milloinkaan hukkumaan.

Eluvar ei pitänyt haltioiden itsekkäästä vaatimuksesta, mutta toteutti kuitenkin näiden toiveen. Hän yhdisti merta palvovat haltiat veteen antamalla näille pyrstön ja kidukset, joiden avulla he tulisivat aina olemaan yhtä meren kanssa. Hetken haltiat olivat innoissaan uudesta kehostaan, mutta pian heille paljaistui muodonmuutoksen koko totuus: he eivät voineet milloinkaan enää palata elämään maalla samalla tavalla. Heidän pyrstönsä ei soveltunut kuivalle maalle, eikä heidän suomuinen ihonsa kestänyt auringon paahdetta. Heidän uusi kehonsa oli magian luoma ja ylläpitämä, joten ylläpitääkseen kehoaan he tarvitsevat kokoajan vedestä lähtöisin olevaa magiaenergiaa. Elämä ilmassa oli suljettu heiltä lopullisesti.

Aytolaisuuden alku, vuosi 500EA ->

Vuosi 500: Ihmiset ovat saaneet rakennettua tehokkaan Ayselinpalvomiskultin ja eräänä keväänä he vietttivät kylvön aloittamisjuhlaa. Ihmisistä ja haltioista koostuva Ayselin kultin vetäjien joukko on jo pitkään viettänyt aikaa Ayselin temppelissä, ja rukoillut selkoa kaaokseen. Ajat ovat kovia, eivätkä kansat olleet vielä saaneet rakennettua täysin pysyvää organisaatiota kirkolleen, sillä selvää johtohahmoa ei ollut, eikä kukaan halunnut jäädä Ayselin arvoasteikossa alemmaksi. Eräänä iltana Aysel kuitenkin vastasi rukouksiin. Pienssä huoneessa rukoilevien pappien suureksi hämmästykseksi hämärän täytti himmeä valo, ja lattialta kivien välistä kasvoi suuri valkoinen lilja. Tämä lilja osoitti selvästi yhtä joukossa olevista ihmisnaisista ja tämä kuuli Ayselin äänen. ”Johda kansaani viisaasti.” Näystä hullaantunut joukko risti valitun naisen heti Ayselin ylipapiksi ja antoivat hänelle päätösvallan kinastelevien uskonnonharjoittajien ylitse.

Vähitellen rituaalien ja uskonnollisten päätösten suhteen alettiin saamaan sopua aikaan, ja Ayselin kirkon asema vakiintui. Ensimmäisen ylipapittaren kuoltua uskonnollinen eliitti kokoontui jälleen samaan paikkaan odottamaan Ayselin valintaa seuraavasta johtajasta. Kuten ensimmäisellä kerralla, jälleen hetken ottamisen jälkeen maasta kasvoi valkoinen lilja, joka ositti jälleen ihmisnaista.

Paikalla olevista muista lajeista erityisesti haltiat suivaantuivat tästä kovin. Haltiat olivat pitäneet itseään aina ihmisiä parempina, olivathan he omasta mielestään kauniimpia, sirompia ja älykkäämpiä, joten jonkun heidän joukostaan tulisi luonnollisesti olla ylipapitar. Haltiat olisivat kestäneet sen, jos ylipapitar olisi vuorotellen ollut molemmista lajeista, mutta kun ihminen oli varittu hommaan kaksi kertaa peräkkäin, suosi Aysel selvästi heitä. Kun sama kaava ylipapittaren valinnassa toistui kerta toisensa jälkeen, alkoivat haltiat vähitellen kadota Ayselin kultin johtoasemista. Ihmiset tiesivät nyt olevansa Ayselin kansa, ja haltiat saisivat lähteä.

Haltiat perustavat Isirionin, vuosi 700EA ->

Ensimmäisen aikakauden alussa haltiat eivät osallistuneet ensimmäiseen demononisotaan, sillä he tiesivät olevansa voimattomia kuolevaisina demoneita vastaan. Mustahaltioiksi myöhemmin eriytynyt haltiajoukko erosi muista haltioista, ja tämä eroaminen sai haltiat epäilemään mahtavuuttaan. Haltiat olivat kaunein ja paras Ayselin luomista lajeista, eivätkä he voisi näyttää heikkoutta muiden lajien silmissä riitelemällä keskenään.

Jonkin aikaa ensimmäisen demonisodan jälkeen voimakas Galaeron Hopealehti, metsäkylä Evegwarin johtoasemassa toiminut haltia tajusi, kuinka mahtaviin tekoihin haltiat pystyisivät yhdessä. Erilliset kylät, jotka eivät olleet missään tekemisissä toistensa kanssa, tuli yhdistää koko Aysian länsiosan kattavaksi valtioksi. Kun ihmisten joukossa vasta rakennettiin kaupunkivaltioita, oli Galaeron esimmäinen, joka nykyisen Isirionin puolella suunnitteli kaupunkien yhdistämistä.

Jokaisella kylällä oli omat vahvuutensa ja ajatuksensa johtamisesta, eikä heitä yhdistänyt edes saman jumalan palvominen, sillä osa haltioista kääntyi kauneuden jumala Etihelian ja osa metsän jumala Oreisonin puoleen. Galaeron itse oli Eithelian kannattajia eikä ihan ymmärtänyt metsähaltioiden loputonta rakkautta luontoa kohtaan, joten hänen oli helpompi lähestyä lähintä Delmuthin kylää ja sen kauneuden jumalan alttarilla viihtyvää johtajaa. Galaeron idea yhteisestä haltiavaltakunnasta oli toki kiinnostava, mutta erimielisyyksistä ja erilaisuudeta eroon pääseminen kaikkien kylien yhdstämiseksi kuulosti mahdottomalta tehtävältä. Pienen suostuttelu ja monen rikkauksia lupaavan sopimuksen jälkeen Galaeron kuitenkin sai ensimmäisen liitolaisen.

Työ ei kuitenkaan ollut ohi. Seuraavien vuosikymmenten aikana yhä useamman Eitheliania palvovan hopeahiuksisen haltiakylän johtaja joko lahjottin tai uhkailtiin liittymään Galaeron uuden valtion piiriin. Ne muutamat, jotka nousivat kritisoimaan kylien oman määräämisoikeuden menettämistä ja uutta rikkaiden liittolaisten johtajuutta hiljennettiin nopeasti.

Vuonna 745 ensimmäistä aikaa hopeahaltioiden liittoutuman kasvamista seuranneet metsähaltiat viimeinkin nousivat ääneen huomattuaan jäätyään täysin yksin omien asioidensa ja kauppasopimustensa kanssa. He virittivät kevyet jokipajujousensa ja marssivat Galaeron liittouman kokoukseen, jossa jokaisen kylän päällikkö istui punomassa uusia lakeja muiden kanssa. Metsähaltiat eivät tietäneet mikä oli Galaeron liittouman todellinen tarkoitus, mutta uhkasivat tätä rankoilla toimilla jos tämä rakentelisi jotain, joka yrittäisi rikkoa metsähaltioiden kotien rauhan. Pitkälti lahjonnalla ja kiristyksellä mukana olevat hopeahaltiat eivät nähneet metsähaltioita uhkana saatika sitten halunneet ikäviä erimielisyyksiä, joten hyvin pian päätettiin, että metsähaltiat tulisivat mukaan liittoumaan ja haltiat perustaisivat yhdessä kaikki kylät kattavan valtion. Galaero ei ollut täysin varma, miten kahden niin erilaisen haltiarodun yhteiselo sujuisi, mutta hänellä ei yksin ollut paljoa sanottavaa enemmistön päätökseen.

Galaero oli oikeassa ja ongelmat alkoivatkin pian. Metsähaltiat olisivat haluneet kysyä metsän jumalalta siunausta joka ikiseen päätökseen ja pohtia pitkään, kun taas hopeahaltiat olisivat pitäneet yhden auktoritaarisen johtajan ja antaneet tälle viimeisen.päätösvallan. Elinkeinojen harjoittamista ja kauppaa tulisi säädellä veroin ja saadut varat ottaa valtiolle ja ohjata sitä kautta tieverkon ja sotaväen hankkimiseen. Metsähaltioista moinen varustelu ei ollut rauhaa ja luontoa rakastaville haltioille sopivaa, joten hyvin pian koko liitto riitaantui.

Hopeahaltiat ja metsähaltiat elivät pitkään omina yhteisöinään ennkuin Barcelin puolelta kuului huhuja vuonna 820 siitä, kuinka Rixian oli yhdistämässä kaupunkivaltioita valtakunnaksi. Haltiat muistivat vanhan liittoyrityksensä ja tunsivat häpeää siitä, kuinka alhaiset ihmiset pystyivät pistämään valtion pystyyn, mutta he eivät. Haltiakaupunkien välillä alkoi kulkea satoja kirjeitä, joilla pyrittiin rakentamaan rauhaa ja saamaan uusi liitto pystyyn. Osapuolet pääsivät viimein sopimukseen, jonka mukaan kaksikymmentä vaikutusvaltaista kaupunginjohtajaa kummaltakin puolelta muodostaisi neuvoston, joka johtaisi yhdessä koko Aysian länsipuoleista aluetta. Haltiakokoukset olivat täynnä tukahdettua raivoa toisia osallistujia kohtaan, mutta haltioiden ylpeys ei antaisi periksi sitä, että he jäisivät missään asiassa ihmisiä alemmaksi.

Barcelin kaaokseen yritetään järjestystä, vuosi 820EA ->

Eri lajit olivat perustaneet Aysian alueelle suuren joukon kaupunkivaltioita, mutta mitään suurempaa ei oltu vielä saatu aikaan. Toimeentulon tila oli kuitenkin ollut epävakaa ja kaupankäynti eri kaupunkien välillä hankalaa. Kaupunkivaltioiden ja erityisesti haltioiden ja ihmisten väliset kahakat tekivät elämästä turvatonta.

Melonian oli ihmisten kaupunkivaltioista vahvimpia, ja sen johtoon oli noussut Rixian, voimakastahtoinen johtaja ja poliitikko. Hän halusi unohtaa luoda samanlaisen vahvan valtion, jota haltiatkin olivat omalla tahollaan rakentaneet, sillä ei tarvinnut olla poliitikko huomatakseen, että kaupunkien väliset asiat hoituivat paljon paremmin haltioiden valtion sisällä kuin hajanaisten ihmisten kylien välillä. Hänen tavoitteensa oli luoda vahva valtio, jota hän itse hallitsisi ja joka nousisi Isirionia tuhat kertaa mahtavammaksi.

Kaikki kuitenkin lähtisi liitosta, joka parantaisi kaupankäyntiä, loisi yhteisen lainsäädännön ja rahayksikön. Kaupankäynti vaurastuttaisi maan ja parantaisi kaupunkien välisiä suhteita. Kun eri kaupungit olisivat yksimielisempiä siitä, millä tavalla valtioita tulisi johtaa, voitaisiin yksittäiset kaupungit yhdistää yhden lipun alle.

Suurimpien ihmiskaupunkien päättäjät pitivät aluetta vaurastuttavan liiton solmimisesta, eikä Rixianin tarvinnut kutsua heitä kahdesti koolle suureen kokoukseen, jossa he viettivät yhdessä monen monta viikkoa luoden lakeja, sääntöjä ja sopimuksia.

Pienemmän kaupungit eivät kuitenkaan pitäneet sopimuksesta laisinkaan. Heidät oli jätetty täysin liiton ulkopuolelle, ja näinollen sopimuksen keskenään tehneet kaupungit eivät olleen laisinkaan halukkaita aikaisempiin kaupankäyntitapoihin vaan perivät suuria määrejä veroja ja tullimaksuja. Näin Aysiaan muodostui kaksi ryhmittymäänsä, isojen kaupunkien kauppaliitto ja pienempien sitä boikotoiva yhdistymä. Nämä kaksi ryhmittymää eivät olleet missään tekemisissä toisiensa kanssa, eikä kestänyt montaakaan vuotta, kun kauppaliiton toiminta tuli mahdottomaksi tavaran pyöriessä vain sen rajojen sisällä. Johdossa ollut Rixianin poika murhattiin kotiovelleen ja kauppaliitto ajettiin väkisin alas. Suurin odotuksin käyntiin pyörähtänyt toinen aikakausi oli palannut takaisin sekasortoon.

Toinen aikakausi

Uhka idästä, vuosi 200TA ->

Ei kestänyt kauaakaan, ennenkuin Aysian ulkopuolella olevat huomasivat, kuinka sekasorrossa Aysian alueella oltiinkaan. Demonisotien aikaan osa kansasta oli hajaantunut ja paennut itään, uusille alueille. Siellä, kaikessa rauhassa he olivat saanet oman ensimmäisen kuningaskuntansa pystyyn ja Toisen aikakauden kolmannella vuosisadalla he olivat valmiit hyökkääämään muiden, sekasorrossa olevien yhteisöjen kimppuun. Chegrin alueelta lähestyvät joukot vannoivat tulen jumala Alarin nimeen ja valloittivat eteensä tulevat kaupunkivaltiot yksi kerrallaan. Ne, jotka suostuivat alistumaan uuden valloittajan ikeen alle, saivat jatkaa elämäänsä.

Uutisten saavuttaessa nykyisen Barcelin alueen, sen asukkaat olivat kauhistuneita. Oliko Aysel hylännyt heidät? Ei voinut olla hänen tahtonsa, että nämä uudet nousukkaat valloittaisivat heidän maansa! Ihmiset kääntyivät ylipapittarensa puoleen apua kysyen, joka neuvoi ihmisiä kääntymään haltioiden puoleen. Vaikka näillä ei ollutkaan yhtenäistä valtioita, vaan hopea- ja metsähaltiat liikkuivat omissa porukoissaan, oli heillä silti paljon järjestäytyneemmät joukot kuin hajanaisilla ihmiskaupungeilla. Hopeahaltiat vastasivat myöntävästi ihmisten avunpyyntöön näyttäkseen metsähaltioille sotilaalista mahtiaan ja viestittääkseen siitä, että heidän valtakunnassaan kaikki oli niin hyvin, että alhaisten ihmisten pelastaminen pulasta ja yhden sodan voittaminen olisi heille lastenleikkiä. Metsähaltioiden neuvosto ei tietenkään halunnut jäädä lajitovereidensa varjoon, joten he varustivat joukkonsa niin nopeasti kuin pystyivät matkaan. Apua kysyneet ihmiset saivat pian huomata, että heidän luokseen marssi kaksi toinen toistaan kiiltävimillä panssareilla ja terävimmillä nuolilla varustettua sotajoukkoa.

Ylipapitar kokosi koolle ihmisten, haltioiden ja kentaurien mahtavimmat sotapäälliköt. Ihmisten ja haltioiden olisi haudattava sotakirveet ja noustava yhdessä tätä uutta vihollista vastaan. Haltiat eivät olleet tietenkään heti mielissään tästä ehdotuksesta. Eivätkö ihmiset sitten pärjäisi keskenään, kun kerran he olivat mahtava ja ylväs Ayselin valittu kansa?

Seuranneessa Chegrin sodassa kuolevaiset rodut taistelivat keskenään ensimmäistä kertaa. Aysian niemimaan asukkaiden liitto kuitenkin piti, ja he saivat hyökkääjän lyötyä takaisin. Seuranneissa voitonjuhlissa moni uskoi, että ihmiset ja haltiat voisivat kaikesta tapahtuneesta huolimatta elää rauhassa keskenään.

Keskustelu valtioiden yhdistämisestä, vuosi 250TA ->

Tieto siitä, että Chegrin asukkaat idässä olivat saaneet rakennettua niin pysyvän yhteiskuntajärjestelmän, että hyökkäys Aysiaa vastaan oli mahdollinen, oli monista innostava. Ensimmäisen aikakauden Rixianin yritys yhdistää kaupunkivaltiot oikeaksi kuningaskunnaksi alkoi jälleen elää. Ylipapitar sanoi, että sotakirveiden hautaaminen olisi Ayselin tahto.

Ihmisten sankariksi taisteluissa oli noussut Rayris Mustasulka, joka oli rohkea ja tulisieluinen mies. Ylipapitar sanoi Ayselin siunauksen olevan hänen yllään. Myös kentaurit pitivät häntä hyvänä valintana uuden valtioin kuninkaaksi, sillä Rayris Mustasulka oli toiminut sotatantereella johdonmukaisesti yhteistyössä myös heidän kanssaan.

Haltioita tämä ehdotus ei tietenkään miellyttänyt. He eivät ikinä voisi ottaa kuninkaakseen ihmismiestä, eivätkä varsinkaan ketään, joka olisi niin alhaista syntyperää kuin Rayris Mustasulka. Haltiat halusivat päättää tulevan valtioin asioista keskenään omissa pienissä piireissään.

Hetken kestänyt ystävyys särkyi saman tien. Haltiat ja ihmiset kirosivat toisiaan alimpaan Chiman tuleen ja vannoivat molemmat tekevänsä oman valtioin, joka olisi toista mahtavampi. Se, joka ensimmäisenä saisi valtioinsa toimimaan tulisi jyräämään toisen alleen.

Molemmat kansat tietenkin halusivat turvallisemman, kauempana Chegristä sijaitsevan nykyisen Isirionin alueen omakseen. Heti entisestä sodasta selvittyään ihmiset ja haltiat ryhtyivät kahakoimaan sen omistajuudesta. Kentaurit, jotka eivät halunneet ottaa osaa tähän riitaan, jättivät ihmiset yksin haltioita vastaan. Cwerizeh-vuoriston itäpuolen suurissa metsissä käydyissä taisteluissa ihmiset alkoivatkin jäädä vähitellen alakynteen haltioiden puiden oksilta lenteleville nuolille. Asioihin tuli kuitenkin yllättävä käänne, kun tähän asti metsissä omissa oloissa viihtyneet hukat astuivat esiin. He moittivat ihmisisä ja haltioita nahistelusta ja toistensa tappamisesta ja sanoivat tämän metsän kuuluvan heille. Hukat pakottivat riitaisat osapuolet sovintoon ja käskivät haltioiden siirtyä vuoriston länsipuolelle ja ihmisten mennä itään, pois heidän silmistään. Luontoa rakastavat haltiat olivat enemmän hukkien mieleen, kuin tulisieluiset ihmiset. Ajan myötä hukat eivät kuitenkaan tykästyneet haltioiden sulkeutuneeseen, omaa kulttuuria ihannoivaan luonteeseen, vaan oppivat arvostamaan enemmän ihmisten vilpitöntä luonnetta.

Hukkien erotettua riitelevät haltiat ja ihmiset erilleen, alkoi välittömästi hillitön kilpavarustelu ja oman valtakunnan rakentaminen. Kumpikin ryhmä halusi näyttää toiselle mahdollisimman nopeasti, että he olivat kykeneväisiä raknetamaan valtioin tyhjästä. Se, jonka armeija olisi ensimmäisenä järjestäytynyt, saisi suuren etulyöntiaseman toisiinsa nähden.

Magiassa taitavammat haltiat alkoivat heti kehitellä magia-ansoja, joiden avulla he saisivat kaikki hyökkäävät ihmisten joukot pudotettua nopeasti pois pelistä. Heidän tarkoituksenana oli näytellä heikkoa, ja odottaa, kuinka ihmiset juoksisivat tyhminä heidän ansoihinsa ja pyyhkiytyisivät pois maailmankartalta. Sekä haltiat että ihmiset unohtivat nopeasti hukkien kanssa tekemänsä sopimuksen pysyä omalla alueellaan, ja lähestyivät joukkojensa kanssa toisiaan.

Vuosien kuluttua kummallakin kansalla oli jonkinlainen johtojärjestys ja suuri määrä uusia aseita, ja he olisivat aloittaneet toistensa teurastamisen jälleen, elleivät toiset olisi jälleen puuttuneet peliin. Hukkien johtaja Hat’ine oli silminnähden raivoissaan siitä, kuinka ihmiset ja haltiat pystivät käyttämään niin paljon resursseja toistensa pyyhkimiseen maailmankartalta, kun suurempiakin uhkia oli olemassa. Uhka Chegrin nousemisesta uudelleen heitä vastaan oli yhä olemassa.

Ihmis- ja haltiasotajoukot olivat ottamassa yhteen tasangolla, kun Hat’ine, joka oli pyytänyt apuun jokaisen paikalle kykenevän hukan ja kentaurin, ryntäsi heidän väliinsä. Hat’ine keskeytti taistelun, hajotti joukon erilleen ja raahasi ihmisten ja haltioiden kenraalit kirjaimellisesti korvasta pitäen toistensa luo. Hän huusi heille siitä, kuinka he olivat lapsellisia ja Chiman vihan valtaamia ja pakotti heidät tekemään rauhan. Oli selvää, että kumpikin halusi perustaa omanlaisensa valtion, joten yhteiselo ei tulisi onnistumaan. Hat’ine yritti aluksi keskustella järkevästi valtioiden tulevasta rajasta, mutta koska sopimukseen ei päästy, hän päätti itse määrätä sen. Keskellä tasankoa eteläiseen mereen laski joki, joka päätettiin pidentää pohjois- ja etelämeret yhdistäväksi kanavaksi. Tämä uusi vesiväylä saisi toimia ihmisten ja haltioiden valtioiden rajana, eikä toisen puolelle saanut astua. Ihmis- ja haltiapääliköt suostuivat sopimukseen pitkin hampain. Heillä ei ollut muutakaan vaihtoehtoa; Hat’inen voimakkaat hukkasoturit olisivat vääntäneet niskat nurin ensimmäiseltä johtajalta, joka olisi uskaltanut kieltäytyä hukkien tarjoamasta rauhansopimuksesta. Tilanne rauhoittui viimeinkin, ja kansat palasivat häntä koipien välissä omille alueilleen.

Demonit yrittävät toista demonisotaa, vuosi 990TA ->

Syvällä Berenneiden vuoriston uumenissa kasvatti voimiaan suuri demoni Skel’toru. Hänellä oli sama tavoite kun lukuisilla demoneilla häntä ennen: herättä Chima maailman uudeksi herraksi. Skel’toru oli kuitenkin viisas, hän oli tutkinut vuosikausia historiaa ja nykyhetkeä, ja tiesi miksi Chiman herättäminen oli epäonnistunut aikaisemmin. Ihmiset ja jumalat olivat pitäneet yhtä, ja suurien sankareiden avulla demonit oli lyöty takaisin. Ajat olivat kuitenkin muuttunueet. Jumalat luulivat asioiden olevan hyvin, ja antoivat kuolevaisten elää omassa rauhassaan. Ihmisten ja haltioiden välit olivat niin huonot, että he eivät kykensi liittoutumaan enää yhteistä vihollista vastaan. Nyt jos koska, olisi oikea aika iskeä.

Skel’toru ei hukannut aikaa. Hän lähetti kutsun kaikille Aysian demoneille koko maailmaa horjuttavan maanjäristyksen muodossa. Ayselin luostareissa huomattiin tämä suuri pahuuden kutsu, ja hätäkokous kutsuuttiin koolle. Kukaan ei kuitenkaan tuntenut tätä uutta demonia tai hänen aikeitaan, joten mitään ei ollut tehtävissä. Ei kestänyt kauaakaan, ennenkuin pääluostariin tuli tieto siitä, että tyhjästä putkahtaneet uudet demonit olivat hyökänneet kyliin lohikäärmetasankojen alueella.

Ihmissankarit varustautuivat heti puolustaakseen omaa aluettaan, mutta nopeasti kävi selville, että ongelma oli suurempi kuin oltiin alunperin luultu. Hyökkääviä demoneita ajoi eteenpäin jokin ennenäkemätön motivaatio. Demonit olivat varmoja, että Skel’toru olisi viimeinkin se velho, joka saisi Chiman vapautettua. Tämä toivo sai heidät hyökkäämään kuolevaisten kimppuun uskomattomalla raivolla. Ihmiset lähettivät hätäviestin haltioille pyytäen näiltä apua. Vastaus oli kuitenkin todella tyly; haltioita ei voisi kiinnostaa tippaakaan ihmisten ongelmat. Oli heidän oma vikansa, että he levittäytyivät kaupunkiensa kanssa syrjäisille seuduille.

Ihmismaageja ja soturipappeja oli kuitenkin aivan liian vähän, että he olisivat pystyneet hoitelemaan uuden uhan yksin. Pelkkä kentaurien apu ei ollut tarpeeksi, eikä heikot magiataidot omaavista hukista ollut paljoa apua. Ihmisten ei auttanut muu kuin ottaa hattu kouraan ja marssia Cwerizeh-vuoristolle pyytäämään apua. Kääpiöt eivät lähteneet mukaan puolustamaan ihmisten alueita, mutta lupasivat kyllä asettua vastarintaan, jos demonit pääsisivät valtioiden rajalle asti. He eivät ottaneet koko uhkaa kovinkaan tosissaan; demoneita oli pyörinyt Aysiassa tuon tuosta, mutta demonisotien jälkeen yhdestäkään ei ollut ollut mainittavaa ongelmaa.

Ihmisten viimeinen oljenkorsi oli pyytää apua lohikäärmeiltä. Heidän oli pakko olla tarpeeksi viisaita ymmärtääkseen, että kyse ei ollut mistään pikkujutusta, vaan todellisesta uhasta. Toinen demonisota oli syttymässä. Lohikäärmeiden vastaus oli kuitenkin sama, kun muidenkin Isirionin alueen kansojen; lohikäärmeiden johtaja hymyili maireasti ja pahoitteli kovasti ettei nyt jaksanut lähteä mukaan ihmisten ja haltioiden välisiin leikkeihin. Heitä ei kiinnostanut pätkän vertaa se, oliko demonien uhka todellinen vai ei; lohikäärmeet elivät omassa ylhäisessä yksinäisyydessään, eikä heitä kiinnostanut muiden huolet. He eivät edes suostuneet tulemaan katsomaan, kuinka paha tilanne todellisuudessa oli.

Ihmisten diplomaatit eivät kuitenkaan voineet jättää asiaa sikseen. Lohikäärmeet olivat Aysian voimakkain laji, ja heidän apunsa oli välttämätöntä ihmisten alueiden pelastamiseksi demonien ylijuoksulta. He keksivät suunnitelman, ja kiitettyään lohikäärmeitä heidän ajastaan, he katosivat lohikäärmeiden kaupungista vähin äänin yksi lohikäärmeenmuna mukanaan.

Kun lohikäärmeet huomasivat ihmisten tihutyön, oli heidän reaktionsa enemmän kyllästynyt kuin vihainen. Typerät kaksijalkaiset ilmeisesti kuvitteleivat, että yhden munan vieminen auttaisi jotenkin osapuolia päätymään parempaan neuvottelutulokseen. Kuoriutumattoman lohikäärmeen isoveli, nuori ja voimakas Naesyruna lähti viedyn munan perään tavoitteenaan palauttaa se kotiin alta aikayksikön.

Lohikäärmeet eivät olleet osanneet odottaa tulevaa, ennenkuin Naesyruna palasi takaisin iskien ensitöikseen kyntensä toisen lohikäärmeen niskaan. Syntyneen sekasorron aikana lukemattomat lohikäärmeet ehtivät joutua Naesyrunan kynsien raatelemiksi, ennenkuin hänet saatiin maahan. Tilanteen rauhoituttua lohikäärmeitä kohtasi järkytys: takaisin palannut Naesyruna oli muuttunut demonien riivamaksi hirviöksi, jonka tulella silvottu ruumis oli vain muisto tämän entisestä kauneudesta. Raadellessaan perheenjäseniään Naesyrunan ääni aneli hiljaa lohikäärmeitä päästämään hänet tuskistaan. Lohikäärmemaagit surmasivat demonin, siunasivat Naesyrunan sielun ja hautasivat ruumiin jäänteet kunniapaikalle.

Lohikäärmeet eivät pidä mitään muuta yhtä periksiantamattomana, kuin toverinsa murhaa. Heidän sydämiinsä oli nyt roihahtanut loppumaton viha, ja he vannoivat kostavansa Naesyrunan kuoleman moninkertaisesti. Pikaisten tiedustelulentojen jälkeen kävi selväksi, että ihmiset eivät olleet liioitelleet avunpyyntönsä kanssa. Vuoristossa todella oli suuri demonivelho, joka valmisteli hyvää vauhtia Chiman vapauttamiseen tarvittavaa rituaalia.

Ihmiset lähestyivät lohikäärmeitä uudelleen avunpyynnön kanssa, mutta lohikäärmeet eivät suostuneet yhteistyöhän heidän kanssaan heidän likaisen temppunsa jälkeen. Uhka oli todellinen, mutta ihmiset olivat tehneet suuren synnin houkutellessaan yhden heistä kuolemaan totuuden julkitulemisen vuoksi. Lohikäärmeet eivät kuitenkaan halunneet lähteä sotaan aivan keskenään, he halusivat rinnalleen vahvoja maageja, joten he kääntyivät haltioiden puoleen. Lohikäärmeiden tapaan ylimieliset haltiat olivat enemmän kuin mielissään lohikäärmeiden pyynnöstä liittoutua. Valtavaa ylemmyydentunnetta tuntien he sopivat ystävyyssopimuksen lohikäärmeiden kanssa ja valitsivat parhaat maaginsa lähtemään sotaan heidän kanssaan. Historia tuntee nämä haltiamaagit lohikäärmeratsastajina, ja heidän teoistaan kerrotaan yhä suuria tarinoita.

Hetken valmistautumisen jälkeen haltiamaagit lensivät taisteluun lohikäärmeiden selässä. Omassa rauhassaan puuhailevat demonit eivät olleet osanneet synkimmissä painajaisissansakaan kuvitella, että ylimieliset haltiat ja vain omista asioistaan kiinnotuneet lohikäärmeet olisivat ikinä liittyneet taisteluun. Nämä kaksi lajia olivat yhdessä lyömätön yhdistelmä, eikä kestänyt kauaakaan, että taivaalta vihollisen ylle liitävät ratsukot saivat demonit lyötyä. Mahdollinen sota loppui heti alkuunsa, ja vain pari taistelua riitti pyyhkimään Skel’torun ja hänen demoninsa pois maailmankartalta. Taisteluiden jälkeen haltiat ja lohikäärmeet olivat todella tyytyväisiä saavutettuun voittoon ja vannoivat toisilleen ystäyyttä. Jos kukaan ikinä tulisi uhkaamaan heidän elintilaansa, nousisivat lohikäärmeratsukot jälleen taivaalle.

Täysin taistelun ulkopuolelle jääneet ihmiset jäivät vihaisena kiroamaan haltioita. Suippokorvat olivat vieneet lohikäärmeiden ystävyyden heidän nenänsä edestä; tätä ei annettaisikaan anteeksi niin helposti.

Toinen aikakausi loppui haltioiden ja lohikäärmeiden voitonjuhliin.

Kolmas aikakausi

Tätä aikakautta eletään nyt, eli pitkään elänyt demoni- tai haltiahahmosi on todennäköisesti elänyt läpi nämä tapahtumat

Lajien välisiä ristiriitoja ja sopimuksia

Yhteisen voittonsa jälkeen haltiat ja lohikäärmeet olivat niin innoissaan asioista, joihin he pystyivät yhdessä, että he halusivat rakentaa pysyvän liiton välilleen. He halusivat rakentaa kaupungin, joka toimisi lohikäärmeratsastajien pesäpaikkana, ja kenties he voisivat ajan kanssa valloittaa koko maailman valtansa alle. Ongelmia esiintyi kuitenkin heti alusta asti. Haltiat olisivat halunneet itse nousta johtoon sillä hehän sen todellisen työn olivat tehneet, lohikäärmeet olivat olleet vain ratsuja. Lohikäärmeet taas eivät jaksaneet kuunnella haltioiden ylimielistä paasausta ja halusivat jatkaa elämäänsä omassa rauhassaan. Yhteisen kaupungin rakentamisesta ei sitten tullutkaan mitään, ja kesken jääneet perustukset Cwerizeh-vuorilla jäivät nopeasti luonnon armoille.

Hukat olivat kuulleet muiden lajien saavutuksista, ja heidän keskuudessaan syntyi kapinaliike. Muut lajit rakensivat mahtavia valtakuntia, mutta hukat senkun pysyivät metsän asukkeina ja elivät omissa alkeellisissa oloissaan. He halusivat tehdä jotain historian kannalta muistettavaa, ja nousta muiden lajien joukkoon. Kaikki hukat eivät olleet mukana tässä kateuden valtaamassa liikkeessä, joten porukka jakautui hyvin nopeasti kahtia. Hukat olivat estäneet ihmisten ja haltioiden sodan toisella aikakaudella, joten osa oli sitä mieltä, että heidän tulisi pysytellä rauhanomaisina.

Edistysmieliset hukat tajusivat tarvitsevansa maata ja resursseja oman valtakuntansa ja armeijansa perustamiseen. He elivät Isirionin alueen metsissä haltioiden vieressä pienellä alueella, eivätkä heidän taitonsa riittäneet edes omien panssareiden takomiseen. Heille oli selvää, kenelle vaatimukset esitettäisiin.

Hukkajoukko asteli naapureidensa kääpiöiden luokse aseistautuneena parhaansa mukaan. Kääpiökuningas ei ollut tulijoista huolissaan, ja näiden esittäessään vaatimuksensa maan, resurssien ja tietotaidon luovuttamisesta, heidät melkein naurettiin ulos. Kääpiöt eivät ollet aikaisemmin edes tiedostaneet susikansan elävän heidän naapurissaan, eivätkä nytkäää suostuneet pitämään heitä minkäänlaisena uhkana.

Koska hukat eivät saaneet haluamaansa, he vetivät aseensa esille ja rynnistivät kääpiöiden kimppun. Vaikka taistelu oli verinen, kääpiöiden järkkymättömät rivistöt eivät antaneet susikansan teräville hampaille periksi, vaan hukat olivat lopulta ne, jotka kokivat suurimmat tappiot. Parin päivän päästä hukkien oli pakko antaa periksi ja peräätyä Urbokgun porteista ulos.

Kääpiöt lähettivät tapahtuneesta tiedon haltioille, ja hyvin nopeasti nämä kaksi kansaa tekivät päätöksen: jokaikinen susikuono saisi pakata tavaransa ja jättää Isirionin alueen taakseen. Haltioiden ratsujoukot saavuttivat jonkin ajan päästä hukkien kaupungin ja kertoivat heille päätöksestään. Keskenään riitelevien hukkien ei auttanut muu kuin ylittää rajajoki tai kohdata sotilaiden keihäät.

Barcelin rajalle leiriytyneet hukat huomattiin pian ihmisten toimesta, ja heidät otettiin avosylin vastaan. Ihmisten kuningas oli täynnä pelkkää ihmetystä; hän ei voinut tajuta, miksi hukat oli ajettu Isirionin puolelta pois. Heidän terävät kyntensä olivat aseista parhain, ja heidän liittolaisuutensa olisi eduista suurin. Ihmiset saivat nopeasti taivuteltua hukat puolelleen; heitä oli liian vähän siihen, että he voisivat perustaa oman valtioin, mutta Barcelin alueella heidät otettaisiin avosylin vastaan, ja he saisivat kaiken mitä olivat halunneet. Aseidenvalmistus- ja sotatieto kuului kaikille, eikä ihmisillä ollut mitään syytä jättää hukkia kaiken tiedon ulkopuolelle. He olisivat vahvoja liittolaisia. Hukat hyväksyivät liiton ihmisten kanssa, vaikkakaan eivät tyytyväisinä. Haltioiden ja lohikäärmeiden ystävyys olisi ollut heikkoja ihmisiä tavoiteltavampaa, mutta he olivat menettäneet mahdollisuutensa tähän nyt.

Hukkien tehtyä liiton Barcelin kanssa, Isirion ei ollut tyytyväinen. He eivät halunneet ryhtyä jälleen kerran sotaan, mutta Barcelin hukkavärväys ei ollut mitään muuta muin omien joukkojen kasvattelua ja sotaan valmistautumista. Ihmiset tietenkin kielsivät koko asian sanoen, että olivat haltiatkin liittoutuneet lohikäärmeiden kanssa. Haltioiden ja lohikäärmeiden suhteet olivat kuitenkin jo viilenemään päin, eivätkä he olleet ensisijaisesti liittoutuneet taistellakseen muita kansoja vastaan.

Barcel vahvistuu ja sodan uhka lähenee, vuosi 600KA ->

Ajan kuluessa Barcel levittäytyi itää kohti ja sen väkiluku kasvoi paljon Isirionia nopeammin. Pian Barcel sai huomata olevansa vahva; jaloilleen pääsemiseen oli mennyt huomattavasti kauemman kuin Isirionilla, mutta kun hyvät olot valtion sisällä oli taattu, saattoi se jatkaa kasvamistaan rauhassa. Myös Isirionissa huomattiin se, kuinka hyvin naapurivaltiolla menee, ja haltianeuvoston kokouksissa päädyttiin siihen tulokseen, että Barcel oli uhka. Taloudellisen ja sotilaallisen mahdin kasvaessa myös sodan mahdollisuus kasvoi. Ihmiset ja haltiat eivät olleet koskaan olleet ylimpiä ystävyksiä, ja haltiat pelkäsivät, että ihmiset toteuttasivat vanhan uhkauksen Isirionin pyyhkimisestä pois maailmankartalta nyt kun heillä oli siihen mahdollisuus.

Heti ensimmäisenä haltiat ryntäsivät lohikäärmeiden puheille, mutta nämä eivät olleet valmiita lämmittämään ystävyyttä uudelleen vain sen vuoksi, että kuolevaiset kansat voisivat tappaa toisiaan. Kääpiöt lupasivat auttaa vain siinä tapauksessa, jos joku oikeasti hyökkäisi, joten haltiat olivat omillaan. He valjastivat neuvottelupartion ja ratsastivat valkoiset liput liehuen Ajimeaan kuninkaan puheille.

Haltiat tulivat tarjoamaan rauhaa, mutta ihmisten kuningas näki heidän aikeensa vain epäilyttävinä. Kukaan ei ollut puhunutkaan sodasta aikoihin, joten mistä tämä yhtäkkinen sodan uhka oli syntynyt? Kuningas ei kieltänyt sitä, etteikö kaapin paikan näyttäminen Isirionille olisi käynyt hänen mielessään, nyt kun Barcel oli noussut Isirionia mahtavammaksi valtioksi. Hän kieltäytyi rauhan solmimisesta hyvillään siitä, että oli viimeinkin saanut historian valossa aina niin mahtavat haltiat varpailleen.

Epäonnistuneen neuvottelun jälkeen haltiasaattue palasi kotiinsa tyhjin käsin, jonka jälkeen kaikki tiesivät, että rauhan päivät olivat ohi. Välit pysyivät kuitenkin tasaisina niin kauan, kunnes kahta lohikäärmenmunaa mukanaan kuljettanut ihmisjoukko jäi kiinni Isirionin puolella, rajan tuntumassa. Isirion syytti Barcelia heti sotaan varustatumisesta, olivathan lohikäärmeen munat aseista parhaimpia. Barcelin kuningas kielsi tietävänsä asiasta mitään, vaikka munavarkaat kantoivat hänen tunnuksiaan. Haltiat olivat raivoissaan Barcelin valehtelusta ja sodanlietsonnasta, ja huhtikuussa 611 Isirionin keihäin varustautuneet ratsujoukot ylittivät rajajoen.

Aysian sota 611KA ->

Isirionilla oli puolellaan nopean hyökkääjän etu, mutta ei kuitenkaan kestänyt kauaa, että Barcel sai joukkonsa järjestykseen ja pääsi vastaamaan hyökkäykseen. Sen joukot olivat monilukuisempia ja saivat vahvistuksia hukilta ja kentaureilta, joten ajan myötä he alkovat työntämään haltioita takaisin omalle alueelleen. Pienestä voitostaan innostuneena Barcelin joukot eivät jättäytyneet takaisin vanhalle rajalle, vaan lähtivät tunkeutumaan syvemmälle Isirioniin tavoitteennaan pyyhkiä lopulta koko valtio maailmankartalta.

Barcelin joukot pääsivät Cwerizeh-vuoristolle asti, ennenkuin törmäsivät kääpiöihin, jotka olivat luvanneet auttaa haltioita, jos Barceli hyökkäisi. Kääpiöt eivät aikoneet luopua omista asuinseuduistaan ja jääräpäisyytensä ja korkean teknologisen taitonsa myötä he antoivat kovan vastuksen. Hukat olisivat halunneet repiä heitä nöyryyttäneet kääpiöt palasiksi, mutta muiden Barcelin joukkojen vetääntyessä takaisinpäin, oli heidänkin pakko perääntyä.

Kumpikaan valtio ei päässyt niskan päälle, ja parissa vuodessa kävi ilmi, että sotiminen ei ollutkaan niin tyydyttävää, kun kansat olivat luulleet. Ainoat, jotka olivat innoissaan asiasta olivat asekauppiaat ja muut armeijalle työskentelevät. Valtiot solmivat monta välirauhaa, mutta lopulliseen sopuun ei päästy. Seurannut hitaan sodan kausi jatkuu yhä.

Vuonna 667 Barcelin päättäjiä kohautti tieto salajuonesta, jonka tarkoituksena oli murhata senhetkinen Ayselin ylipapitar Adelle Tulisydän. Hänen kuolemansa olisi tärkeä poliittinen kannanotto, joka merkitsisi sitä, että Ayselin ja Barcelin valta ei ollut ehdotonta, ja näinollen heikentäisi kansan taistelumoraalia. Ylipapitar oli arvostettu hahmo ja niin päättäjät kuin tavallinen kansakin kääntyivät hänen puoleensa vaikeissa tilaneissa. Isossa roolissa salajuonen paljastamisessa oli nuori eversti Xian, mutta huolimatta tehdyistä ponnisteluista syyttävä sormi oli kääntynyt Isirionia kohtia. Heitä vaadittiin luovuttamaan salajuoneen osallistujat ja pyytämään virallisesti anteeksi. Isirion ei kuitenkaan suostunut tähän sanoen, että heidän asiansa eivät kuuluneet Barcelille, eikä kestänyt kauaa, ennenkuin sota oli julistettu. Vaikka ylipapittaren henki säästyi, salamurhan suunnittelijat olivat saaneet tahtonsa läpi.

Sota roihusi avoimena monta vuotta, ja molemmat valtiot luulivat viimeinkin saavansa ratkaisun ikiaikaisiin ristiriitoihinsa. Sota piti talouden pyörät pyörimässä, ja kummankin valtion sisällä oli suuri joukko kauppiaita, jotka hyötyivät tilanteesta je elivät leveästi. Aselepo saatiin kuitenkin voimaan vuonna 672, kun Aysian valtasivat huhut demonista, joka voisi mahdollisesti aiheuttaa kolmannen demonisodan. Historiasta viisastuneen sekä Isirion että Barcel tiesivät, että demoninen uhka tulisi ottaa vakavasti; sen rinnalla kuolevaisten nahistelut olivat pientä. Valtiot sopivat rauhan vannoen palaten keskinäiseen välienselvittelyyn heti kun demoninen uhka olisi selvitetty. Tämän kolmannen aikakauden demonivelhon nimi on Phebios.

Fantasiamaailma

Aikakautena Aysiassa eletään historiallista, myöhäiskeskiaikaan sijoittuvaa aikaa. Maailmaa voi pitää klassisena fantasiamaailmana mahtavine linnoineen, aatelisineen ja kuninkaineen. Tavallisen kansan asustaessa pienissä kylissää köyhyyden ja sairauksien keskellä, saa aatelisto nauttia päivistään viiniä siemaillen ja kuningasta vastaan kieroillen. Maailma ei kuitenkaan ole rauhaisa, sillä tavallisen kansan elämää varjostavat vuosisatoja käynnissä ollut ihmisten ja haltioiden välinen sotatila sekä alati läsnäolevat demonit, jotka haluavat hyötyä kaikesta siitä ahdingosta ja vihasta, jota sota saa aikaan. Kultaa taskuihinsa keräävät salakuljettajat, aatelisia vihaavat salamurhaajat ja lakia uhmaavat merirosvot keräävät itselleen suurimmat voitot.

Ihmiset elävät omassa kuninkaan johtamassa valtiossaan Barcelissa, kun taas haltiat ovat vetäytyneet omaansa, Isirioniin. Toisen lajin edustajia ei katsota hyvällä omalla maalla, ja varsinkin Barcelin pääkaupungissa Ajimeassa velloo suuri haltiaviha. Barcelissa ihmisten joukossa elävät myös vahvat ja sotaisat kentaurit, jotka ovat valmiita puolustamaan kotimaataan mitä tahansa heitä kohtaavaa uhkaa vastaan, vaikka eivät olekaan yhtä fanaattisia haltianinhoajia kuin kaksijalkaiset toverinsa. Haltioiden joukossa, Isirionin korkean vuoriston alla taas asuu kääpiöiden taitava ja kunniakas kansa, joka on paljon kiinnostuneempi kaivoksistaan ja käsitöistään kun muiden kansojen keskinäisistä kinasteluista. Hukat elävät yleensä omissa oloissaan parhailla metsästysmailla ja merihaltiat eivät jaksa vaivautua välittämään maanpällisten kansojen elämästä.

Barcelissa kuningas ehdoton yksinvaltias, eikä hän kuuntele neuvoja kuin omilta neuvonantajiltaan ja pääkaupunki Ajimean ylipapittarelta.. Kuninkaan valtaa on hankala kritisoida, sillä kaupunkien vartijoiden tehtävänä on tukahduttaa kaikki kapinat. Kuninkuus on periytyvää, ja on aivan tavallista että prinssien ja kuninkaan lähisuvun poikien välillä käydään kiivaita juonitteluja. Ei ole harvinaista, että kruunun oikeutettu pakeneekin kruunua ja kruununjuonitteluja ja alkaa elämään aivan tavallista elämää toivoen säilyttävänsä henkensä.

Isirionia johtaa haltiakuningas ja haltioista koostuva 200-jäseninen neuvosto. Kuninkuus ei ole periytyvää, vaan neuvoston jäsenet äänestävät joukostaan uuden kuninkaan edellisen kuoltua, tai jäätyään vapaaehtoisesti eläkkeelle. Neuvostoon ja muihin korkeisiin virka-asemiin pääsee aatelisarvon ja rahan avulla. Suurimpia kaupunkeja johtavat aateliset pormestarit istuvat kaikki neuvostossa. Joka kolmas vuosi neuvoston joukosta valitaanministereihin verrannolliset virat; joukosta löytyy niin rakennus-, liikenne-, sota- kuin kauppavastaavaakin. Nykyinen kuningas on Bellothir Hyrakos.

Aysian eli Isirionin ja Barcelin muodostaman niemimaan ulkopuolella on suuri määrä muitakin valtioita, mutta tavallisen kansalaisen tietoisuus näistä alueista on vähäinen. Ainoastaan kauppiaat ja uhkarohkeat seikkailijat ovat ainoita, jotka pitävät yllä tarinoita kaukaisista maista ja vieraista kansoista. Barcelin itäpuoleinen valtio on Chegr, johon tavallinen kansa suhtautuu historian valossa epäilevästi. Tarinat siitä, että itä olisi noituuden ja demoneiden koti riittää pitämään onnenonkijat loitolla.

Yhteiskunnassa on tiukka luokkajärjestelmä, joka asettaa aateliset tavallisen kansan yläpuolelle, mestarin oppipoikansa johtoon ja miehen naista ylemmäksi. Laivojen kapteenit, oman ammattinsa mestarit ja sotilaskomentajat ovat kaikki arvoja, jotka tunnistaa jo heti pukeutumisesta, ja heillä on yleisesti kaikkialla määräysvaltaa alempiarvoisempiaan kohtaan. Samalla tavalla kuin varkaus, valehtelu ja tappo, on myös epäsovinnainen käytös ylempiarvoisempia kohtaan rikos. Orjuus ei ole sivistyneillä alueilla yleistä ja lain mukaan pakkotyötä voidana käyttää vain rangaistuksena tai hyvityksenä rikoksesta.

Rahayksikköinä toimivat kupari-, hopea- ja kultakolikot, joista viimeksi mainituilla on niin iso arvo, että tavallinen kansalainen ei tule koskaan pitämään sellaista kädessään. Kauppiaat, lastia kuljettavat laivat ja talonomistajat joutuvat maksamaat toiminnastaan veroja, joita vihatut veronkerääjät vaativat säännöllisesti. Jokaisen ammattikunnan oma kilta pitää huolen siitä, että kukaan kiltaan kuuluva ei myy tuotteitaan liian halvalla. Kilta auttaa myös tarvittaessa verojen laskemisessa ja maksamisessa.

Aikakaudelle tyypillisesti naiset pukeutuvat yleensä mekkoihin, hameisiin ja tuninkoihin, eikä housuja nähdä hienojen ladyjen jalassa. Housuja käyttävä nainen on sotilas, merimies tai muu raskasta työtä tekevä henkilö, ja häntä pidetään alempiarvoisena työläisenä, samoin kuten kaikkia paljastavasti pukeutuvia. Sotilaat pukeutuvat heille määriteltyyn sotilasuniformuun tai haarniskaan, jonka yksityiskohtaisuus ja hinta kasvavat arvon mukaan. Rikkaimmat ritarit pukeutuvat kalleimpiin haarniskoihin ja omistavat hienoimmat hevoset. Korut kertovat kantajansa arvokkuudesta varsinkin ihmisten keskuudessa, sillä sota-aikana kääpiöiden tuottamat jalokivet eivät pääse Barceliin yhtä helposti. Salakuljettajat tienaavatkin suuria omaisuuksia kuljettamalla jalokiviä, tupakkaa, huumeita ja muita raskaasti verotettuja tai kiellettyjä tavaroita kaupunkeihin.

Tatuoinnit ovat yleisiä merimiesten keskuudessa sekä erilaisten jengien, kiltojen ja mafian symboleina. Tatuointeihin voidaan myös upottaa riimuja, jotka voidaan vapauttaa loitsuina. Riimutatuointien tekijät sekä aseiden ja esineiden riimukaivertajat ovat hyvin palkattu ammatti.

Ihmisillä ja haltioilla on omat kielensä. Ihmisten eli Barcelin kieli eli barcia on vakiintunut koko Aysian yleiskieleksi, ja kaikki kansat osaavat puhua sitä. Haltioilla, kääpiöillä ja merihaltioilla on omat kielensä. Tavallinen köyhä kansa ei osaa lukea, joten juorut ja tarinat liikkuvat kiertelevien bardien lauluissa. Tavernat ovat yleensäkin koko kansan kohtauspaikkoja, jossa kauppakaravaania puolustava palkkasoturi saa kuulla kaiken tärkeän ennenkuin ehtii tyhjentää puoliakaan kaalipatalautasestaan ja oluttuopistaan.

Demonit

Ihmiset palvovat ylijumalatar Ayselia, joka on vahva elämän, tulen ja sodan jumalatar. Tarina kertoo, että Aysel loi maailman toisen ylijumalan Chiman kanssa, jonka tehtävänä oli luoda uuteen maailmaan pimeys ja kuolema, jotta lepo olisi mahdollista. Chima kuitenkin suuttui uudelle maailmalle ja sen lajeille jotka vain kirosivat Chimaa, sillä kuolema erotti läheiset toisitaan. Niinpä Chima saastutti Ayselin luoman puhtaan maailman luoden sinne sairauksia ja omia kiusanhenkiään, jotta kuolemasta tulisi haluttu.

Aysel huomasi toverinsa petoksen ja vangitsi Chiman maan alle ikuideen tuleen, jotta tämä ei saastuttaisi maailmaa enempää. Chima oli kuitenkin saanut jätettyä oman jälkensä maailmana, eikä Aysel voinut tappaa Chimaa, sillä vaikka demonit katoaisivat tällöin, katoaisi myös lepo, joka oli tärkeää maailman tasapainon kannalta.

Ayselia palvovia ihmisiä kutsutaan aytolaisiksi. He pyrkivät elämään hyvää elämää Ayselin oppien mukaan ja poistamaan kaiken pahan maailmasta. Aytolaisuden näkyvin piirre Barcelissa ovat Ayselin luostarit, joiden vaikutusvalta on vain kuninkaan valtaa heikompi. Ayselin ylipapitar on kuninkaasta seuraava vallankäyttäjä, ja hänellä on puolellaan kansansuosio, Ayselin siunaus ja maan parhaimmat sotilasmaagit. Luostareissa koulutetaan soturipappeja, Ayselin pyhiä sotilaita, sekä demoninmetsästäjiä, joiden tehtävänä on estää suurimpia pirulaisia syömästä kokonaisia kyliä. Ayselin papittaret ovat erikoistuneita kaikenlaiseen parantamiseen ja ottavat suojiinsa jopa lainsuojattomat ja rikollisetkin.

Demonit syntyvät joko Chiman luomina tai ihmisten pahoista ajatuksista ja teoista. Vaikka demonit ovat lähtökohtaisesti pahoja henkiolentoja, voivat ne myös käyskennellä fyysisessä kehossa. Niillä on oma tahto ja omat tavoitteensa, eikä ole ennenkuulumatonta, että demoni olisi rakastunut kuolevaiseen ja saanut tämän kanssa lapsen. Nämä puoliveriset, kuten heitä kutsutaan, ovat ihmisten tarustossa pahoja ja pelottavia olentoja, jotka yrityksistään huolimatta epäonnistuvat tavallisessa ihmiselämässä ja antavat lopulta pahalle puolelleen vallan muuttuen kauhistuttavaksi hirviöksi.

Demonit ovat taitavia valehtelemaan ja manipuloimaan ja pyrkivät tekemään sopimuksia kuolevaisten kanssa. Demonin läsnäolo muuttaa usein hahmon ulkonäössä jotain esimerkiksi hiusten tai silmien väriä, joten kaikki poikkeavan näköiset henkilöt leimataan puoliverisiksi ja tapetaan tai vangitaan heti. Vain demoninmetsästäjä tai muu demonien aurat ympärillään tunteva henkilö voi sanoa, onko joku demonin riivaama vai ei. Tehtävä ei kuitenkaan ole ihan niin yksinkertainen, sillä demonit ovat huijaamisen ja hämäämisen mestareita. Puoliveriselle paras vaihtoehto on liittyä armeijan riveihin, sillä sotatilan vallitessa pakkovärvättyjen sotilaiden lisäksi kaikki vapaaehtoiset otetaan mukaan.

Haltiat eivät niinkään välitä Ayselin palvomisesta, sillä he ajattelevat että suurella ylijumalalle ole aikaa heille, sillä hän käyttää kaiken aikansa suosikkikansansa kuunteluun. He palvovat seitsemää luonnon elementtijumalaa eli magian jumalaa. Haltiat elävät niin rauhaisaa elämää kauniissa marmoripalatseissaan ja metsämökeissään, että eivät usko että demonit todella olevat pahoja vaan ajattelevan niiden vain olevan väärinymmärretyn Chiman kasvatteja, jotka ovat käännytettävissä takaisin hyväksi.

Magia

Magia on luonnon voimaa, jota maagi imee itseensä ympäristöstään ja tekee sen avulla yliluonnollisia asioita. Magiaa käytetään yleisemmin taisteluun ja demonien tuhoamiseen, mutta monet hyödyntävät sitä myös arjen ammatissaan. Jokainen hahmo voi omata vain yhden magiaelementin (erikoistapauksessa kaksi), jonka määräytyminen kulkee suvussa. Elementtejä on seitsemän: maa, vesi, tuli, ilma, sähkö, valo ja mieli.

Magia vaatii elinikäistä opettelua ja harjoittelua, eikä aikuinen ammattilaismaagikkokaan osaa kuin muutaman loitsun. Maageja koulutetaan valtion virallisissa kouluissa, joista valmistuneet palkataan useimmiten armeijan riveihin sotilasmaageiksi. Magiaa käyttäessä loitsusta jää ilmaan jälki, jonka avulla asiansa osaava maagi, ns. lukija osaa kertoa koska loitsu on tehty ja mitä elementtiä on käytetty. Monet maagit osaavat myös aistia maagisia ja demonisia auroja.

Myös parantaminen ja muodonmuutoksen onnistuvat magian avulla ja sen sijasta, että näitä loitsuja osaisi itse, ne voidaan upottaa riimuun jonka kuka tahansa osaa aktivoida. Virallisen taikuuden lisäksi on olemassa myös jotain, jota koulutetut maagit ja Ayselin papit kutsuvat noituudeksi: loitsimista ja parantamista yrttien ja rituaalien avulla niin, että loitsija ei käytä mitään tunnetusta seitsemästä elementistä.

Lisätietoa

Tietoa pelattavista lajeista löytyy Lajit-osiosta. Alla oleva lisätietoa-osio sisältää ylimääräistä tietoa magiasta, aatelisista ja luostareista, joka ei ole välttämätöntä luettavaa liittymisen ja pelaamisen kannalta, mutta auttaa varmasti maailmaan syventymissä ja hahmoideoiden saamisessa.

Magia

Magia on luonnon voimaa, jota maagikko valjastaa käyttöönsä. Loitsuihin tarvittavaa magiaa voi siis imeä sisäänsä ympäristöstään ja tehdä sen avulla asioita joihin ei normaalisti pystyisi.

Suurin osa olennoista saa synnyinlahjanaan mahdollisuuden käyttää magiaa, jotkut ovat lahjakkaampia tässä kuin toiset. Maagiset kyvyt ovat periytyviä, eli jos lapsen vanhemmat tai toinen heistä on osannut magiaa, on lapsellakin suuri todennäköisyys oppia kyseinen taito. Jotkin olennot ovat kuitenkin maagisempia kuin toiset; haltioiden ja lohikäärmeiden veressä on enemmän taikuutta kuin ihmisten ja kääpiöiden. Kaikilla on kuitenkin perjaatteessa mahdollisuus ryhtyä maagikoksi, sukujuuristaan riippuen.

Magiaa kanavoidaan eri elementtien kautta, oma elementti periytyy sekin suvussa. Yksi maagikko ei siis voi hallita kuin yhtä elementtiä, vain aivan erikoistapauksessa kahta. Elementti vaikuttaa loitsujen laatuun, esimerkiksi vesielementin haltijat voivat luonnollisesti tehdä veteen liittyviä taikoja, ilmaelementin haltijat ilmaan jne. Kaikki taiat täytyy siis tehdä oman elementtinsä kautta; ilman elementin omaava voi kutsua jotain luokseen ilman avulla, tulen elementin omaava voi sytytellä kynttilöitä. Kaikkia loitsuja ei ole mahdollista tehdä kaikilla elementeillä. Jos esimerkiksi omaa vesielementin, ei saa lyhtyä syttymään vaikka mitä tekisi. Joitain poikkeuksia on: jotkut yksinkertaisest loitsut, esimerkiksi oven lukitseminen, voidaan tehdä millä tahansa elementillä.

Magiajälki ja magian opiskelu

Loitsuja ei pysty koskaan tekemään täysin salassa, sillä niistä kaikista jaa tietynlainen ’jälki’. Kun loitsu on tehty, voi asiansa osaava henkilö, eli ns. lukija, tuntea ilmassa magian käytöstä jääneen jäljen ja osaa sen perusteella sanoa mitä elementtiä maagi on käyttänyt, mitä hän on tehnyt ja kuinka kauan sitten. Maagin ei siis kannata ryhtyä rikolliseksi sillä magiajäljet ovat mitä mainioimpia johtolankoja. Lukijan kykyjä voi kuka tahansa opetella. Myös oman magiajälkensä piilottamisen voi oppia, mutta vaatii paljon työtä saada se piilotettua täydellisesti.

Magian hallintaa on hyvin hankalaa oppia itse. Jos aikoo maagikoksi, paras tapa on hankkiutua oppipojaksi johonkin magiakykyjä omaavaan sukuun, hankkia itselleen yksityisopettaja tai mennä magian opiskelua varten perustettuun kouluun. Nämä magiakoulut ovat kaupunkien ylläpitämiä ja niiden päätehtävänä on kouluttaa maageja armeijan palvelukseen. Jos siis saa itsensä maksettua sisään tällaiseen kalliiseen kouluun ja onnistuu valmistumaan täysioppineeksi maagikoksi, ei kuitenkaan voi alkaa elää miten haluaa, sillä koulun käyneillä on suorastaan pakko liittyä armeijaan. Toisaalta maagikon ura tuo hyväpalkkaisen ja korkea-arvoisen ammatin ikään ja rotuun katsomatta loppuelämäksi.

Yleisnimitys magiaa osaavalle henkilölle on maagi. Maageilla on eri tasoja. Eniten on varmasti aivan tavallisia amatöörejä (amatöörimaagi), jotka ovat oppineen loitsun tai pari itsekseen, mutta eivät ansaitse vielä varsinaista arvonimeä. Ensimmäinen varsinainen maagikon taso on loitsija; heitä palkataan armeijan riveihin rivisotilaiden tapaan, eikä heiltä vaadita valtavaa lahjakkuutta, vain oman elementtinsä jonkinasteinen hallinta ja muutama taisteluloitsu. He voivat suorittaa myös jotain tiettyä tehtävää armeijan riveissä suoran taistelemisen sijasta, esimerkiksi joku ilmaelementin hallitseva loitsija ollaan voitu palkata huolehtimaan tavaroiden kuljetuksesta.

Maagikot ovat jo todella taitavia magianharjoittajia, jotka ovat käyneet koko seitsemänvuotisen koulutuksen läpi ja suoriutuneet hyvillä arvosanoilla. Armeijassa he palvelevat loitsijoiden esimiehinä ja käyvät valtavia taisteluja vihollismaagien kanssa.

Kaikkein korkea-arvoisin maagikko on arkkimaagi, joita on vain muutama koko valtakunnassa. Heidän tehtävänään on vahtia muiden maagien toimia. Taisteluun he osallistuvat harvemmin, mutta jos näin käy, on kaikkien muiden parasta paeta paikalta, sillä kahden arkkimaagin iskeminen vastakkain ei ole mitään jokapäiväistä miekkojen kolistelua, vaan maisemaa muuttava myllerrys. Myös lukijoita eli magiajäljen tunnistajia koulutettaan magiakouluissa.

Jokainen loitsu on opeteltava erikseen, jonkun elementin omaaminen ei siis tarkoita sitä että automaattisesti hallitsisi kaiken mitä kyseisellä elementillä voi tehdä. Loitsuissa on myös erilaisia tasoasteita, esimerkiksi sadeloitsun ensimmäinen taso on pikkuisten tihkupilvien kutsuminen, mutta kun jatkaa taitojensa hiomista, lopulta saa aikaan rankkasateen tyhjästä.

Taistelu

Käytännön taistelutilanteessa loitsun muodostaminen kestää muutamasta sekunnista minuuttiin, joten vastapuolella on mahdollisuus nähdä mitä on tulossa ja näinollen joko väistää tai kehitellä sopiva vastaloitsu. Loitsimistapoja on erilaisia; jotkut laulavat loitsunsa, toiset viittovat käsillään tai yksinkertaisesti sanovat mitä haluavat tehdä. Jotkut todella korkea-arvoiset maagit osaavat loitsia myös täysin ilman sanoja.

Kun huomaa, että vastapuoli on kehittelemässä loitsua, on parasta alkaa nostattaa vastaloitsua, jos tahtoo pysyä hengissä. Helpoimpiin taikoihin kuuluvat loitsut jotka voisivat tapahtua muutenkin luonnossa, esimerkiksi maanjäristyksen tai sadekuuron aiheuttaminen. Näiltä voi puolustautua yksinkertaisesti poistamalla häiriötekijän; nousemalla ilmaan pois maankamaralta tai puhaltamalla sadepilvet pois. Toisenlaiset loitsut ovat selvästi epäluonnollisia. Näihin kuuluvat kaikenlaiset tulipallot, salamaniskut ja vesimuurit. Näiltä taioilta voi puolustautua pysäyttämälllä hyökkäyksen puolustustaialla, eli omasta magiasta muodostuneella energiapurkauksella. Maagien taidot määräävät lopulta sen, pysähtyykö hyökkäys vai osuuko se; vaikka yksinkertainen vesitaika sammuttaa tulipallon, aloittelevan vesiloitsijan on turha yrittää kehitellä vastataikoja tuliarkkimaagia vastaan.

Toiset elementit ovat luonnostaan voimakkaampia tiettyjä elementtejä vastaan. Tällaisessa tilanteessa luovuus on pelastava tekijä. Jos vihollinen sylkee tulipallon päällesi, sähköelementin hallinnasta ei ole paljoa hyötyä. Aina ei kuitenkaan tarvitse pysäyttää hyökkäystaikaa suoralla puolustaialla; olisiko viereisestä vesitynnyristä sittenkin enemmän apua?

Magian heikkoudet

Maagin on saatava oman elementtinsä ainetta ympäristöstään loitsiakseen. Jos hahmosi omaa vesielementin, hän ei voi tehdä yhtään mitään rutikuivalla aavikolla. Magiaenergiaa ei voi vain luoda tyhjästä, se täytyy ottaa jostain. Vaikka maagi käyttää ulkopuolista voimaa, sen käyttäminen väsyttää silti samoin tavoin kuin työkalun käyttäminen työmiestä. Itsensä on mahdollista väsyttää kuoliaaksi asti, jos magian virtaa ei saa jostain syystä loppumaan. Varomaton magiankäyttö voi muutenkin viedä hengen. Ei ole ollenkaan tavatonta, että tuliloitsuja opettelevat polttavat vähintään kätensä karrelle harjoitellessaan.

Magian käyttö myös houkuttelee demoneita. Spektraalidemonit etsivät alati kohteita, joiden kautta ruumiillistua ja magiaa osaavat henkilöt ovat heidän ykköskohteitaan. Demonit ovat taitavia valjastamaan muiden taikakyvyt omaan käyttöönsä.

Elementit

Elementtejä on 7: peruselementit ovat vesi, tuli, maa, ilma ja sähkö; erikoiselementtejä (erittäin harvinaisia) ovat valo ja mieli.

Vesi

Vesi on yksi peruselementeistä ja on suhteellisen yleinen esiintyvyydeltään. Kaikki merihaltiat omaavat vesielementin. Vesiloitsuja on suhteellisen helppo oppia ja ne ovat monikäyttöisiä myös käytännön elämässä. Armeijassa vesiloitsijat huolehtivat armeijan huollosta ja huonojen säiden manaamisesta vihollisten ylle.

Jääloitsut kuuluvat vesielementin piiriin. Hahmo voi osata pelkästään jäätaikoja, pelkästään vesitaikoja, tai sitten molempia.

Vesielementin omaava voi esimerkiksi (taidoista riippuen) kutsua sadepilviä ja luoda sadetta, kuivattaa jokia, nostattaa vettä maasta, hengittää veden alla, aistia vettä ympäristössään, luoda aseita vedestä yms.

Tuli

Tuliloitsut eivät yleensä ole kovinkaan käytännönläheisiä (perus kynttilänsytytysloitsua lukuunottamatta), mutta taistelukentillä tulimaagit ovat korvaamaton apu. Tulielementti on nopeaa ja tehokasta, pitkälle treenattuna tuliloitsut ovat kaikista loitsuista tuhoisimpia. Tuli on kuitenkin heikkoa vesielementtiä vastaan käytännön syistä. Maagien taidot ovat kuitenkin suoraan verrannollisia heidän loitsujensa tasoon, eli maagikon sytyttämää tulipaloa ei voi sammuttaa amatööriloitsijan vesisateella. Armeijassa tuliloitsijat huolehtivat esimerkiksi käskyjen välittämisestä ampumalla tulisuihkuja taivaalle.

Tulielementin omaava voi esimerkiksi (taidoista riippuen) sytyttää minkä tahansa kohteen tuleen, luoda ilmaan pienen valaisevan tulipallon, manata laavaa esille maankuoresta (yhdessä maaelementin kanssa), aiheuttaa tulisateen, luoda aseita tulesta yms.

Maa

Maaelementti on yleisin kaikista elementeistä ja sitä esiintyy varsinkin hukilla ja ihmisillä. Maaloitsut ovat todella tehokkaita, sillä maata on aina loitsijan ympärillä, joten hänen ei tarvitse etsiä voimiensä lähdettä kaukaa. Maa sisältää uskomattoman määrän voimaa, ja vaikka sen käyttö saattaakin olla hieman hidasta, vahvuudessa mikään muu elementti ei pärjää sille. Maaelementin piiriin kuuluvat monenlaiset kasveihin liittyvät loitsut (yhdistettynä vesielementtin), ja sen avulla voi tehdä pitkäkestoisia taikoja, kuten nopeuttaa kasvien kasvamista, parantaa sadon laatua tai muokata maisemaa. Maaelementillä voi myös manata laava esille maankuoresta, tai muuttaa kiven laavaksi luomalla kovan paineen. Maa- ja tulielementin yhtäaikainen hallinta mahdollistaa todella vahvojen laavaloitsujen käytön.

Maaelementin omaava voi esimerkiksi (taidoista riippuen) kasvattaa kasveja, vakoilla kaikkia ympärillä olevia olentoja (kunhan he vain koskettavat maata), muokata maata minin tahansa muotoon, paikallistaa maan sisällä olevia kohteita ja kutsua niitä esiin yms

Ilma

Ilma on hyvin luonnollinen ja helppo elementti käsitellä. Perusloitsut ovat helppo oppia ja ne toimivat myös käytännön elämässä. Ilmataiat ovat nopeita ja niiden loitsiminen on helppoa, sillä ilmaa, voiman lähdettä on aina maagikon ympärillä. Nopeasti liikkuva lähetti on esimerkki ammatista, johon ilmamaagi voi ryhtyä.

Ilmaelementin omaava voi esimerkiksi (taidoista riippuen) kutsua esineitä luokseen, vakoilla muita tuulen avulla, aiheuttaa myrskyjä pikku puhureista tornadoihin, puhaltaa pois sadepilviä, juosta nopeasti yms.

Sähkö

Sähkö on elementeistä kapea-alaisin käytännön elämässä. Se onkin siis lähinnä taisteluelementti. Sähköloitsut perustuvat kaikki salamoihin ja ukkoseen ja aloittelevat loitsijat tarvitsevat aina ukkosmyrskyn, fyysisiä salamoita tai staattista sähköä loitsujensa energiaksi. Sähkömaagit imevätkin energiansa useimmiten kitkan aiheuttamasta hankaussähköstä ympäriltään. Edistyneemmät maagit osaavat luoda salamoita tyhjästä ja iskeä niiden energialla minne vain. Hyvä tapa sähköloitsujen käyttöön ovat erilaiset maagiset aseet. Salamoiden energialla kyllästettyneenä voidaan saada aikaan aseita, jotka ovat ylivoimaisa tavallisia aseita vastaan ja aiheuttavat vahinkoa laajalla aluella osuessaan kohteeseensa. Sähkö toimii hyvin yhdessä vesielementin kanssa.

Sähköelementin omaava voi esimerkiksi (taidoista riippuen) luoda ukkosmyrkyjä, sytyttää kipinöillä tulta, iskeä salamoilla, luoda aseita sähköstä yms.

Valo

Valo kuuluu mystisempiin elementteihin, jonka esiintyminen on harvinaisempaa kuin ns. peruselementtien. Valoelementin avulla on hankala langettaa varsinaisia taisteluloitsuja, sillä ei ole suoranaista fyysistä voimaa, joka murskaisi vihollisen puolustuksen. Valoelementti koostuu lähinnä valon määrää säätelevistä loitsuista. Valomaagi voi sokaista vihollisensa kirkkalla valolla tai estää häntä näkemästä luomalla pimeyden, tai hän voi hämärtää oman kehonsa niin, että sulautuu varjoihin tai suoraan auringonpaisteeseen. Tulen sytyttäminen valon avulla on mahdollista, mutta on melko vaativa taika.

Valoelementin omaava voi esimerkiksi (taidoista riippuen) luoda kirkasta valoa tai pimeyttä, luoda leijuvia valopalloja, sulautua varjoon tai valoon yms.

Mieli

Mielielementti on kaikista elementeistä harvinaisin, eikä sitä oikeastaan esiinny muilla kuin taikaolennoilla (haltiat, lohikäärmeet, demonit yms.). Mielielementtiin ei liity suoranaisia taisteluloitsuja tai muutenkaan mitään näkyvää. Mielimaagi vaikuttaa muihin olentoihin oman mielensä avulla. Mieliloitsut ovat todella vaikeita ja vaativat vuosien koulutusta, mutta valmistunut mielimaagi voi olla varma, että joku yrittää palkata hänet hämärähommiin.

Mieliloitsut perustuvat siihen, että tämän elementin omaavat maagit ikäänkuin aistivat maailmassa kolmannen tason, mielen tason, jolle olentojen päänsisäinen maailma heijastuu. Mielitason löytäminen ja siellä liikkuminen on kuitenkin hyvin vaikeaa ja riskialtista; jos maagi päästää itsensä vaipumaan liian syvälle tähän tasoon, hän voi kadottaa minuutensa ja jäädä loukkuun ulos ruumiistaan. Jotkut ajattelevat että mielielementin omaavat eivät ole todellisia maagikkoja vaan jotain hyvin pelottavia henkimaailman kanssa kanssakäymisissä olevia henkilöitä, jotka kuuluu kiertää kaukaa. Yleensä mielielementti saakin maagin luonteeltaan sisäänpäinkääntyneeksi, sillä kykyjensä avulla he pelkästään saavat tietoonsa niin paljon asioita, jotka eivät heille kuulu, että se horjuttaa heidän maailmankuvaansa.

Kaikki mieliloitsut alkavat samalla tavalla; maagi ottaa yhteyden mielitasoon, jossa he voivat aistia muiden olentojen mielet. Tämän jälkeen maagi etsii henkilön, johon haluaa olla yhteydessä ja toimittaa asiansa. Mielimaagin lähestymisyritykseltä voi opetella suojautumaan, mutta tämäkään ei ole helppoa.

Mielielementin omaava voi esimerkiksi (taidoista riippuen) kyetä telepatiaan jopa pitkänkin matkan päästä, kontrolloida muiden ajatuksia, vakoilla, aiheuttaa aistiharhoja, vaikutta uniin ja luoda painajaisia yms.

Yhteistyöloitsut

On harvinaista omata kaksi elementtiä, mutta joillain lajeilla tämäkin on mahdollista. Tällöin elementit joko tukevat toisiaan tai sitten vaihtoehtoisesti ovat vain haitaksi toisilleen. Esimerkiksi maa- ja vesielementti yhdessä mahdollistavat todella voimakkaiden kasviloitsujen käytön sekä maa ja tuli todella tehokkaiden laavaloitsujen käytön. Tulen ja veden samanaikaisesta omaamisesta on useammin enemmän haittaa kuin hyötyä, sillä ne eivät tue toisiaan kuin ehkä yhdessä loitsussa: kuuman veden tai höyryn käsittelyloitsussa. Useimmiten nämä kaksi elementtiä ovat tosin vain toistensa tiellä. Magiakouluihin ei aina edes oteta tätä yhdistelmää omaavia oppilaita, sillä heidän opettamisensa on vaikeaa ja sopivien loitsujen löytäminen lähes mahdotonta. Valtavalla työllä on kuitenkin mahdollista saavuttaa tämänkin yhdistelmän hallinta, mutta tuloksena ei ikinä ole mitään kovinkaan tehokasta.

Kaikkia loitsuja ei kuitenkaan tarvitse tehdä yksin. On mahdollista opetella tekemään loitsuja yhteistyössä jonkun toisen maagin kanssa. Jos kummallakin loitsijalla on sama elementti, tuloksena on entistä tehokkaampi lopputulos. Eri elementtien omaavien loitsijoiden kykyjä taas yhdistelemällä voidaan tehdä taikoja, jotka ovat todella tehokkaita, sillä jokainen keskittyy omaan erikoisalueeseensa.

Muodonmuutokset

Muodonmuutosloitsu ei varsinaisesti tarvitse mitään tiettyä elementtiä onnistuakseen, vaan sen voi tehdä minkä tahansa elementin kautta. Käytännössä muodonmuutos siis tapahtuu niin, että maagi kerää oman elementtinsä magiaa itselleen tarvittavan määrän, kanavoi sen sitten omaan kehoonsa ja muuttaa tämän muotoa. Muodonmuutosten tekemistäkin täytyy harjoitella, jokaisen hahmon tekeminen vaatii jopa vuosia opiskelua. Nopeuttaakseen muodosmuutosprosessia ja sen oppimista useat turvautuvat erilaisiin maagisiin esineisiin (esimerkiksi koruihin), loitsun voi upottaa tällaisen esineeseen ja sen voi vapauttaa milloin vain. Näin muodonmuutoksen tekeminen onnistuu nopeasti ja ilman vaativaa koulutusta.

Muodonmuutoksilla on kuitenkin joitakin rajoitteita. Joissakin loitsuissa on tietynlainen aikaraja, kuinka usein niitä voi tehdä, sillä loitsu kuluttaa paljon loitsijan maagisia voimavaroja. On myös erittäin harvinaista että yksi maagi kykenisi omaamaan enemmän kuin kaksi eri hahmoa (alkuperäisen muotonsa ja loitsitun hahmonsa, esim. ihminen ja kissa).

Muuttakseen omaa ulkonäköään täytyy opetella muodomuokkamaistaika, joka onnistuu millä tahansa elementillä. Mielielementin hallitsevat voivat myös käyttää loitsua, joka hämää katsojaa näkemään jotain muuta kuin loitsija todellisuudessa on: eli ei siis muutamaan ulkonäköään oikeasti, vain luomaan aistiharhan että olisi.

Riimut

Taikuutta voi vapauttaa ilman varsinaisia magiataitoja käyttämällä riimuja, jotka ovat usein kaiverrettuna esimerkiksi aseihin tai koruihin. Nämä riimut ovat loitsuja itsessään, ja aktivoituvat silloin kun niiden asettaja on asettanut loitsun aktivoitumaan. Täysin magiakyvytönkin voi siis riimuin loihdituin asein tehdä suurta vahinkoa demoneille, vaikka ei muita kykyjä osaisi.

Riimut kaivertaa siihen erikoistunut maagi. Riimukaivertaja on ammatti, jolla voi elättää itsensä suhteellisen leveästi. Erityisesti suojeluriimut ovat suosittuja ja niillä koristellut korut ja amuletit ovat erittäin suosittu lahja aikuistuvalle nuorelle.

Parantaminen

Parantaminen suoraan magian avulla on erittäin edistynyttä taikuutta. Parantajan on parantaessaan annettava osa omasta voimastaan ja elämänenergiastaan ja siirrettävä tämä magiansa avulla loukkaantuneelle. Parantamisprosessi vie aikaa kymmenistä minuuteista tunteihin, riippuen vamman vakavuudesta. Jotta loukkaantunut keho ei alkaisi hylkimään uutta kudosta, vaan ottaisi sen käyttöön, ei sitä voida magialla keinotekoisesti luoda. Parantamalla siis annetaan energiaa kehon omille soluille, jotka alkavat korjata haavaa tai vammaa pikavauhtia. Osatakseen parantaa vaikeita loukkaantumisia, on siis myös tunnettava kehon toimintaa, jotta ei hätiköinnillä aiheuttaisi lisää vahinkoa. Jos vaikka maagi hoitaa luunmurtumaa, on hänen ensin tiedettävä missä suunnassa luu on murtunut ja lastoitettava luunpalaset ensin oikeille paikoilleen, jotta murtuma ei paranisi vinoon. Parantamisloitsuilla voidaan nopeuttaa parantumista yli satakertaiseksi, mutta liian varomaton senkään kanssa ei saa olla.

Sairauksien hoidossa parantamisloitsut auttavat niin, että maagi voi antaa kuumeen kourissa kärsivälle potilaalle lisää voimia, jotta tämä jaksaa omin sisäisin keinoin taistella paremmin taudinaiheuttajia vastaan. Kuolemansairastakin voidaan siis pitää pitkään hengissä parantajamaagien voimilla.

Ayselin papit ovat erikoistuneet parhaiten parantamisen saloihin. Pahasti sairaan tai loukkaantuneen kannattaa siis etsiä apua luostarista.

Noituus

Joissain suvuissa periytyy vanhaa tietoa ja kansanperinnettä, joka on nykyaikaisten sivistyneiden maagien ja magian tutkijoiden mielestä puhdasta humpuukia. Nämä kyläparantajat ja loitsijat parantavat magian sijasta perinteisillä keinoilla, yrteillä, rituaaleilla ja amuleteilla, joiden alkuperä ei ole selvä kuin heille itselleen. Ayselin luostarien virallinen kanta on, että koska tämä taikuus ei ole peräisin mistään tunnetusta seitsemästä elementistä, on sen oltava demonista ja näinollen pakanallista ja väärää. Kaikki noituuden ja kyseenalaisen magian harjoittajat ovat virallisten maagikkojen vihollisia, ja heidät pyritään hävittämään maailmasta.

Aateliset

Aatelius on arvo, jonka myöntää kuningas. Se voidaan antaa sodassa menestyneille, rikkaille tai vaikutusvaisille henkilöille. Aatelisarvot usein jaetaan suosion mukaan, eli kuningas palkitsee seuraajiaan arvonimillä ja erityisasemilla.

Aateliset usein omistavat jo ennestään maata ja muuta omaisuutta, mutta varsinkin sotasankareita kuningas palkitsee maalahjoituksilla. Aateli on yleisnimitys kaikille ylimysasemassa oleville, ja aatelius on voitu saavuttaa monta kautta; aatelisten joukosta löytyy niin isoja plantaaseja hallitsevia lääninherroja kuin sodasta eläkkeelle vetäytyneitä kuninkaalle mieluisia sankareitakin.

Kun henkilö aateloidaan, hänen puolisostaan ja lapsistaan tule myös aatelisia. Kun henkilö kuuluu itse alempaan yhteiskuntaluokkaan ja nai aatelisen, hän saa itsekin aatelisarvon, mutta menettää tämän eron sattuessa. Vaikka jollakulla olisikin nimellisesti aatelisarvo, siitä ole käytännön hyötyä, jos muut aateliset eivät suostu hyväksymään häntä kaltaisekseen juuri vaikkapa alhaisten sukujuurtensa takia. Aateliset suosivat toisten aatelisten kanssa naimisiin menemistä.

Aatelisuus perityy jokaiselle lapselle. Lain mukaan vanhinta poikaa ei saa jättää perinnöttömäksi. Puolison kuollessa leski saa kaiken omaisuuden haltuunsa, tosin tässä tapauksessa aatelisarvo ajaa alempiarvoisten yli. Jos aatelinen on nainut alemiarvoisen ja kuolee ensin, hänen aatelisomaisuutensa ei jää tämän uudisaatelisen käsiin, vaan aatelisen muu suku ja lapset saavat päättää omaisuudesta. Näin pyritään estämään rahvaan keinottelu ylempään kastiin.

Barcelissa kuninkaalla on paljon valtaa. Virallista neuvostoa ei ole, vaan päätöksiä hänen kanssaan tekevät luottoaateliset jotka ovat luikerelleet asemaansa juonittelun ja rahan avulla. Monet samat suvut istuvat vuosikymmen toisensa jälkeen kuninkaan vierellä ja pyörittävät asioita samoin kuin heidän isänsä ja isoisänsä ovat tehneet. Juonittelu ja oman aseman pönkittäminen muiden kustannuksella ovat arkipäivää, eikä tavallisella rahvaalla ole paljoa sananvaltaa isoihin päätöksiin. Isirionissa valtaa pitää haltoiden neuvosto, jonka kaikki jäsenet kuuluvat haltoiden rikkaimpaan aateliin.

Barcelissa tärkeimmät pienemmän toimijat ovat aateliset pormestarit, jotka ovat vastuussa kukin omasta kaupungistaan ja sen lähialueista. He vastaavat suoraan kuninkaalle, vaikka voivatkin hyvin pitkälti elää miten huvittaa, niin kauan kuin kansa pysyy edes jokseenkin tyytyväisenä. Perusraamit veroihin ja lakeihin tulevat kuninkaan hovista, mutta jokainen pormestariaatelinen soveltaa niitä oman mielensä mukaan. Johtamisen taso saattaa siis vaihdella paljonkin kaupunkien välillä.

Barcelissa kuninkaan perhe ja lähisukulaiset ovat ruhtinaita. He ovat kuninkaan jälkeen ylimpiä aatelisia ja saavat arvonimensä vain sukujuurtensa kautta. Prinssi ja prinsessa -nimiä käytetään, eli he ovat samaan aikaan myös ruhtinaita. Prinssin tai prinsessan mennessä naimisiin, hänen puolisostaan tulee ruhtinas, mutta muiden ruhtinaiden mennessä naimisiin, heidän puolisostaan tulee herttua tai herttuatar.

Herttua ja herttuatar on sekä Barcelissa että Isirionissa sotilashenkilöille tai johtajille annettu arvonimi. Nimi kertoo, että henkilöllä on valtaa ja hän on saanut aikaan jotain suurta. Nimi on arvokas ja sen kantajia kunnioitetaan syvästi.

Kreivin tai kreivittären arvonimi annetaan Barcelissa ja Isirionissa henkilölle palkaksi hallituksen kannattamisesta, avunannosta tai muusta merkittävästä teosta. Kaupunkien pormestarit ovat usein kreivejä ja he omistavat usein paljon maata. Tavallisen kansan näkökulmasta osaa kreiveistä voi pitää täysinä tyhjäntoimittajina, sillä he ovat saaneet arvonsa mielistelemällä kuningasta tai antamalla lahjuksia armeijalle.

Aatelisten arvoasteikko menee seuraavassa järjestyksessä: ruhtinas-herttua-kreivi. Heistä seuraavana tulevat porvarit, eli arvostetut kauppiaat ja käsityöläiset. Nokkimisjärjestys aateliston sisällä on hyvin tarkka ja esimerkiksi lapset pyritään naittamaan vain samanarvoiseen tai korkeampaan aateliin kuuluvan kanssa. Kreivi saa olla todella ylpeä ja kiitollinen, jos herttua kutsuu hänet juhliinsa, ja moinen saavutus nostaakin henkilön arvoa heti ylemmäs. Herttuoiden ja ruhtinaiden joukossa käydään alati juonitteluja kruunusta ja tärkeimmistä valtion viroista; sekä Barcelissa että Isirionissa eniten valtaa omaavat päättävät käytännössä keskenään kakista asioista. Kreivit ratkovat asioita paikallisesti omalla alueellaan.

Kaikkien aatelisten elämä on ylellistä, ja varsinkin kreivit pyrkivät antamaan ulospäin rikkaan ja mahtavan kuvan, jotta heitä pidettäisiin yhtä mahtavana kuin ylempää aatelia. Palvelijoiden määrä talossa tulee olla mahdollisimman suuri, ja ulos mennään vain hienommissa vaatteissa hienoimpien hevosten vetämissä vaunuissa, sillä nämä asiat kertovat siitä, että henkilöllä on rahaa ja valtaa. Se, jonka elämä kukoistaa, on varmasti matkalla kohti ylempää asemaa ja vallankahvaa.

Aysel ja luostarit

Aysel on sodan, voiman, elämän, vihan, tulen ja valon jumalatar. Hänet kuvataan usein nagana, eli naisena, jolla on käärmeen alaruumis. Hänellä on usein myös liekehtivä miekka tai jonkinlainen maaginen sauva – kaikki tietenkin loistaen hänen värejään punaista ja valkoista. Aysel on oikeudenmukainen jumala, ja hän palkitsee uskolliset seuraajansa ja rankaisee vastustajiaan ankarasti. Elämän vastoinkäymiset ovat vain Ayselin lähettämia koettelemuksia, joiden tarkoitus on koulia ihmisestä parempi.

Hartaan aytolaisen on hyvä suorittaa kerran vuodessa uhraus Ayselille ja kiittää häntä saamistaan lahjoista. Mikään ei ole varmaa tässä maailmassa, joten mitä paremmat välit aytolaisella on Ayseliin, sen paremmin elämäkin rullaa. Yleensä Ayselille uhrataan ruokaa ja eläimiä, mutta joissakin aytolaisuuden muodoissa uhrataan jopa omia lapsiaan. Tällöin ajatellaan, että mitä rakkaamman tai tärkeämmän asian uhraa, sitä suuremman kiitoksen Aysel antaa.. Aysel haluaa olla aytolaisen arvoasteikossa aivan ylimmäisenä ja tärkeistä asioista luopuminen tekee kunniaa jumalattarelle ja on merkki todellisesta uskollisuudesta.

Uhraukset suoritetaan yleensä temppelissä tai luostareissa, jotka sijaitsevat yleensä kaupunkien keskellä. Luostareita on kaiken kokoisia aina pienistä veljes- ja sisarkunnista suuriin luostarikaupunkeihin. Kaikilla luostareilla on kuitenkin yksi yhteinen tekijä; niitä ei koskaan rakenneta vuoristoon. Aytolaiset uskovat, että Aysel on vanginnut Chiman, pahuuden lähteen ja petturin, vuorien alle ikuiseen tuleen. Vuoristoon rakennettu luostari ei siis voisi pysyä pyhänä, sillä Chiman voimat yltäisivät saastuttamaan sen.

Temppeleissä ja luostareissa ylipappeina toimivat lähinnä naiset, sillä uskotaan, että miehet eivät voisi ymmärtää Ayselia. Jokaista temppeliä ja luostaria johtaa ylipapitar, joka suorittaa joka vuosi keväällä uhrin Ayselille kansansa ja aytolaisten puolesta ja pyytää hyvää onnea. Monet ihmisnaiset palvelevat jossain vaiheessa elämäänsä, yleensä 15-20 -vuotiaina temppelissä noviiseina. Osa heistä jää vakituisiksi papittariksi. Suurimman johtajan, Ajimean luostarin ylipapittaren virka on elinikäinen ja siihen valitaan seuraava edellisen tehdessä kuolemaa. Sanotaan, että Aysel valitsee jo noviiseista aina sen, kenet haluaa nostaa seuraavaksi ylipapittareksi kun aika on kypsä.

Nuoret naiset hakevat usein luostariin noviisiksi. He viettävät aikaa luostarissa muutamasta kuukaudesta muutamaan vuoteen, ja suurin osa heistä palaa tämän jälkeen tavalliseen arkielämään. Noviiseina nuoret saavat opetusta uskonnon lisäksi myös elämästä, magiasta ja käytännön ammateista. Heidän tavoitteenaan on oppia elämään rauhassa itsensä ja Ayselin kanssa ja tunnistaa maailmaan pahuus ja oppia vastustamaan sitä. Elämänsä suuntaa etsivälle naiselle luostariaika avaa elämän tarkoitusta ja omaa itseä täysin uudella tavalla.

Noviiseiden elämänrytmi on melko säännöllistä ja kurinalaista. Oltuaan luostarissa vuoden noviisi voi päättää haluta jatkaa elämäänsä Ayselin papittarena. Tässä vaiheessa varsinaista pappisvihkimystä ei vielä saa, eikä lupausta voi tehdä, vaan nuori nainen jatkaa elämäänsä luostarin täysivaltaisena jäsenenä, ja häntä kutsutaan papitarkokelaaksi tai nuoremmaksi papittareksi.

Luostarin asukkien päivien päätehtävä on palvoa Ayselia. Auringonnoususta alkavan päivän ensimmäinen ohjelma on yhteinen rukoushetki. Tämän lisäksi he opiskelevat ja tutkivat magiaa ja uskontoa, pitävät yllä koulua ja sairaalaa, auttavat kansalaisia heitä riivaavia demoneja vastaan, hoitavat omalta osaltaan politiikkaa ja auttavat hädässä olevia. Luostari on paikka, josta saa apua ja turvapaikan joka tilanteessa, ja papittarien valaan kuuluu auttaa kaikkia lajiin tai elämäntilanteeseen katsomatta.

Kun papitarkokelas on palvellut joitakin vuosia, ja luostarin vanhemmat papittaret katsovat, että hän on valmis loppuelämän mittaiseen palvelukseen, on valan vannomisen aika. Uusi papitar vannoo uskollisuuttaan Ayselille ja luostarille ja lupaa taistella Chiman pahuutta vastaan ja auttaa hädänalaisia. Naimisiin menoa tai omien lasten hankkimista ei valansa vannoneelta suvaita, vaikka orvon lapsen pelastaminen ja tämän kasvattaminen Ayselin hyväksi soturiksi onkin hyväksyttävää ja jopa suositeltavaa. Pappisvala on elinikäinen, ja jos sen rikkoo, saa varmasti luostarin paheksunnan ja vihan päälleen. Jos vanhemmat papittaret epäilevät yhtään, että nuori papitarkokelas ei pysty omistamaan elämäänsä Ayselille ja avustustyölle, ei hänen anneta vannoa valaa. Aysel ei halua ylimmiksi papeikseen ihmisiä, joiden sydän ei ole puhtaasti mukana.

Luostariin voi päästä minkä tahansa lajin edustajana. Kentaurit tosin ovat usein liian tulisia luonteeltaan halutakseen omistaa elämäänsä vain yhdelle asialle, ja haltiat palvovat enemmän muita jumalia. Perjaattessa missän ei lue, mitä lajia ylipapittaren tulisi edustaa, mutta jostain syystä tälle paikalle on aina valikoitunut ihminen.

Sukupuoli ei ole este Ayselin palvelemiselle. Miehet voivat samalla tavalla vannoa pappisvalan, vaikka miespappien määrä onkin suhteessa vähäinen. Luostariin tulevat miehet päätyvät usein opiskelemaan magiaa ja ryhtyvät taisteleviksi soturipapeiksi, jotka kiertävät luostarin asialla demoneita tappamassa, suojelevat ylipapitarta tai astuvat taistelukentälle oikeudenmukaisuuden puolustajina. Aysian suurimmassa luostarissa Ajimean luostarissa opetetaan sekä magiaa että taistelemista, ja sen muurien sisällä koulutetaan joka vuosi kourallinen Ayselin eliittisotilaita. Tietenkin myös naiset voivat ryhtyä soturipapeiksi, tämä on erityisesti uskonnollisten kentaurien suosima tie.

Soturipapit ovat koko valtakunnan kovimpia taistelijoita. Heitä on luostarissa opettanut maan parhaimmat magiankäyttäjät ja heidän taistelutaitonsa ovat karaistuneet kovaksi luostarin ankarassa elämässä. Sotilasta, jolla on päällään itse Ayselin ja hänen ylipapittarensa henkilökohtainen siunaus, ei ole helppo iskeä maahan.

Papittaret tunnistaa jo kaukaa heidän kaavuistaan, jotka ovat syvän punaiset. Noviiseiden puvut ovat yksinkertaisempia kuin vanhempien pappien. Itse ylipapittaren kaapuun ja papittarien juhlakaapuihin on kirjailtu valkoisia liljankukkia, Ayselin tunnuksia.